Iloa aamunavauksista!

 

Syksyn mittaan olen pitänyt päiväkodissa aamunavauksia lapsille. Kuten täällä ollessa ja työskennellässä on tavallista, aiheuttaa kielitaito (tai aika usein sen puutteellisuus) omat haasteensa sekä valmisteluvaiheessa että itse tilanteessa. Siitä huolimatta olen saanut näistä päiväkodin aamunavauksista monessakin mielessä iloa omaan arkeeni.
Ensinnäkin Raamatun sana virkistää aina. Aamunavauksia varten on olemassa suunnitelma, jonka mukaan vuoden mittaan edetään Raamatun henkilöstä, kertomuksesta ja tapahtumasta toiseen. Valmisteluja tehdessä saa olla Jumalan sanan äärellä ja se tekee sydämelle aina hyvää. Vaikka joskus juolahtaisikin mieleen ajatus, että tämähän on jo lukemattomia kertoja kuultu ja luettu juttu, voi Jumala silti avata aina jotain uutta ja sillä hetkellä puhuttelevaa tutustakin raamatunkohdasta.

Lisäksi oman hauskuutensa tähän työmuotoon tuo se, että käytössä on flanellosarja. Muistan että lapsena pyhäkoulussa käytettiin välillä flanelloja. Kuinka jännältä se meistä pyhäkoulun muksuista silloin tuntuikaan! Nyt on ollut hauska nähdä, kuinka myös täällä päiväkodin lapset herkeämättä seuraavat flanelloin kuvitettua puhetta. Käytössäni oleva flanellosetti on lähettäjien keräämillä varoilla hankittu ja siten myös konkreettinen esimerkki siitä, kuinka koti-Suomesta käsin voi tehdä lähetystyötä käytännön tasolla.
Kaikista parasta on kuitenkin se, että kun lapsille pidetään aamunavausta ja pidetään esillä Raamattua, ollaan lähetystyön ytimessä. Ilosanoma Jeesuksesta kuuluu lapsille yhtä hyvin kuin aikuisille!

”Hän otti lapset syliinsä, pani kätensä heidän päälleen ja siunasi heitä”. (Mark. 10:16)

Jeesuksen sylissä on rajattomasti tilaa, turvaa ja rakkautta myös japanilaislapsille.

Rukoilemme japanilaisten lasten puolesta, että he saisivat kuulla Jeesuksesta
Rukoilemme sitä, että päiväkodissa käyvien lasten perheet uskaltautuisivat joskus tutustumaan seurakunnan toimintaan ja osallistumaan jumalanpalvelukseen
Kiitämme lähettäjistä, jotka omalla paikallaan tekevät lähetystyötä tukien ja rukoillen työtä Japanissa


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: