Työ jatkuu edelleen!

 

Tänä vuonna Sapporon kirkko pohjoisella Hokkaidon saarella on täyttänyt 100 vuotta. Työn siellä aloittivat suomalaiset lähetystyöntekijät. Sleyn ja suomalaisten lähetystyön ystävien puolesta saimme olla viime viikonloppuna viemässä Sapporoon onnitteluja konsertin muodossa, yhdessä ystäväni Miki Ozawan kanssa.

On vaikeaa kuvitella millaista lähetystyön arjen ja elämän kaikkineen on täytynyt olla sata vuotta sitten. Vaikka maailma on muuttunut noista ajoista paljon, silti lähetystyöntekijöitä ja lähettäjiä yhdistää yksi ja sama asia, niin silloin kuin tänäänkin: Jumalan antama kutsu ja työ. Yhä tänään pätee myös se, että jokainen ihminen tarvitsee Jeesuksen sovitustyön tuoman armon ja pelastuksen omalle kohdalleen.

Se, että Japanissa lähetystyötä on tehty suomalaisten toimesta näin pitkään, ei ole ihmisten erinomaisuuden ansiota. Työ on saanut jatkua ja jatkuu edelleen ainoastaan sen tähden, että Jumala on uskollinen. Jumala haluaa, että pelastuksen evankeliumi julistetaan jokaiselle ihmiselle maan päällä. Hänen rakkautensa ihmiseen on palavaa, eikä ailahtele kuten meidän ihmisten keskinäinen rakkaus niin usein ailahtelee, päivästä ja milloin mistäkin riippuen.

Omaan työhönsä ja missioonsa Jumala kutsuu meitä, tavallisia ihmisiä. Sinua ja minua, meille kummallekin on työssä oma paikka. Kun Jumala kutsuu, Hän myös antaa kaiken tarvittavan tehtävää varten. Siksi jatkamme työtä rukoillen joka päivä, että Jumala veisi meitä sinne, missä meitä kulloinkin tarvitaan. Kiitos, että olet mukana maailman tärkeimmässä työssä!

Jumalan sanassa on siunaus ja voima työhön, se hoitaa niin lähettäjää kuin lähtijääkin. Jumalan sanassa on pelastus, joka vetää kenet tahansa ihmisen synnin pimeydestä iankaikkisen elämän valoon, niin kotimaassa kuin lähetyskentälläkin.

”Herra, Herra on laupias Jumala, hän antaa anteeksi. Hän on kärsivällinen, ja hänen hyvyytensä ja uskollisuutensa on suuri”. (2. Moos. 34:6)

Rukoilemme:
-Erityisesti Sapporon seurakunnalle siunausta ja että Jumala voisi turvata seurakunnalle myös kaikki tarvittavat taloudelliset edellytykset toimia ja tavoittaa uusia ihmisiä.
-Japanissa tehtävän lähetystyön puolesta. Tarve evankeliumille japanilaisten keskuudessa on valtava ja ihmisiä on miljoonittain.
-Kiitämme Jumalan suuresta uskollisuudesta ja huolenpidosta, että lähetystyö on saanut jatkua Japanissa näin pitkään.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: