”Joskus on ollut tunne, että olen maksanut hintaa uskostani” – suuri keskustelu onnesta ja onnellisuudesta

 

Porissa järjestetyn Evankeliumijuhlan lauantai illan ohjelmassa pidettiin talk show, jonka teemana olivat onni, onnellisuus ja onnettomuus. Keskustelemassa olivat Sleyn entinen lähetysjohtaja Pekka Huhtinen, terapeutti Päivi Niemi sekä Porin Jazzin entinen toimitusjohtaja Aki Ruotsala. Keskustelua johti Mari Ahvenjärvi. Keskustelijat kertoivat elämäänsä järkyttäneistä tapahtumista, jolloin Jumala on puhutellut eri tavoin.

Keskustelussa nousi esille, että onnellisuus ei ole riippuvainen vain tämän elämän asioista. Niemi sanoi, että joskus toivo on sitä, että myöntää, että tästä elämästä ei selvitä, mutta saa luottaa iankaikkisuuden toivoon.

Keskustelussa puhuttiin myös siitä, kuinka tunne ei aina vastaa sitä, mitä tietää.  

–Sillä hetkellä, kun vastoinkäymisiä on tullut, on tiedollisesti tiedostanut Jumalan uskollisuuden, mutta tunnetasolla ei, Huhtinen kuvaa kokemuksiaan.

Keskustelijat totesivat, että koettelemukset, eivät ole kuitenkaan saaneet epäilemään uskoa Jumalaan. 

– Joskus on ollut tunne, että olen maksanut hintaa uskostani. Toisaalta ajattelen, että olen ollut osallinen Jumalan huolenpidosta, Ruotsala kommentoi.

Keskustelijoiden mielestä onnellisuuden kokemus riippuu ihmisestä. Niemen mukaan joskus onni on sitä, että ei satu koko ajan, ja joskus se on kiitollinen asenne. Huhtinen korosti, että onnellisuus tulee, kun on lähellä Herraa.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: