Kilokaupalla euroja lähetystyölle

 

Läskit lähetykselle –kampanjassa kerätään rahaa Sleyn lähetystyölle ympäri maailmaa. Osallistujat hankkivat itselleen sponsorit, jotka tukevat laihdutusrupeamaa kilokohtaisella summalla. Tulokset punnitaan ennen joulua.

Laihduttaja saa itse päättää lähetyskohteen, johon hänen kevenemisensä tuottamat eurot sijoitetaan. Idean isä on Sleyn yhteistyökoordinaattori Jiska Gröhn.

Läskit lähetykselle on toteutettu aiemminkin, mutta tuolloin tempaus on Gröhnin mukaan ollut aina enemmän tai vähemmän ”yhden miehen show”.

– Nyt haluamme saada mahdollisimman monet mukaan projektiin. Jokainen hankkii omat sponsorit, jotka voivat olla kavereita, sukulaisia tai keitä tahansa. Itse olen saanut jo pari tukijaa omaan kampanjaani, mutta yritän saada heitä lisää – ehkä muutaman kymmentä kaveria.

– Olen valinnut kohteekseni Myanmarissa tehtävän työn, Gröhn kertoo.

Paljonko lähtee?

– Ainakin kymmenen kiloa aion laihduttaa, Gröhn lupaa.

Mitä metodeita suosittelet?

– Syö vähän ja liiku paljon. Menetelmistä tulee kampanjan aikana kertomaan lisää aikanaan huikean tuloksen saavuttanut Teemu Haataja.

Kampanjan kehittymistä voi seurata muun muassa sivustolla facebook.com/laskitlahetykselle.

 


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: