Lehtimajajuhlaa virolaiseen tapaan

 

Päivä 11 – Torstai 19.10.2017

Torstaiaamuna aamupalan jälkeen ajoimme majapaikalta Vapaaseurakunnalle. Ensimmäinen tehtävämme oli haravoida seurakunnan piha. Venäläiset, virolaiset ja suomalaiset veljemme ja siskomme olivat jo paikan päällä. Lehdet peittivät maan kauttaaltaan ja oli aika tarttua haravaan.

Aluksi työ lähti liikkeelle hitaasti kun kottikärryjä oli vain yksi ja lehtikasat kohosivat kaikkialle. Onneksi venäläiset ystävämme löysivät pihasta peräkärryn, jolla he alkoivat kuljettaa lehtikuormia pois pihamaalta. Perävaunun vetäminen näytti käyvän kevyesti ja pian olikin jo aika yhteiselle lounaallemme. Ruokana oli siskonmakkarakeittoa smetanan kanssa ja leipää sekä jälkiruokana hyviä kakkupaloja. Seurakunnan emäntä kiitteli kovasti haravoinnista ja toivotteli siunausta.

Saimme aamupäivällä seuraksemme juuri SLEY:n lähettinä aloittaneen Liisa Rossin. Liisa on loppuviikon mukana aktiohommissamme ja osallistumassa kirkkopäiville kanssamme.

Iltapäivällä suuntasimme vanhainkodille, jossa esitimme lauluja suomeksi ja eestiksi. Pidemmän linjan viron lähetti Kirsti, joka on myös päävastuussa Neljän tuulen ristivaelluksesta, esitti pari perinteistä virolaista laulua. Liisa Rossi jakoi muutaman ajatuksen elämän perustasta hartaudessaan ja rukoilimme yhdessä Isä meidän -rukouksen. Vanhainkodin väki oli otettu ja kiitollinen vierailustamme. Saimme myös vaihtaa muutaman sanan heidän kanssaan eestin kielellä ohjelmaosuuden jälkeen ja kaksi mummoa esitteli meille huoneensakin.

Loppuillan keräilimmekin voimia viikonlopun koitoksia varten syömällä pannukakkua ja kakkua.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: