Nuorten Evankeliumijuhlat ovat ainutlaatuinen kokemus

 

Perjantain Nuortenjuhlan ja Yömessun välillä nuoret Iivari, Sanni ja Elsa Granat sekä Henna Heikintalo, Emma Hannibal ja Aino Grönman ovat käyneet hakemassa ruokaa. Helsingissä se onnistuu helposti ja läheltä juhla-alueen ulkopuoleltakin. Illallakin on vielä lämmin ja Jäähallin portaille paistaa ilta-aurinko.

– Lapsena oli pakko tulla Eviksille, Iivari Granat kertoo: Nykyään tulen jo ihan omasta tahdostani, enkä jättäisi väliin.

– Mä olen käynyt Eviksillä vasta kahtena vuonna, vaikka tapahtuma ei ollut tuttu, niin riparikaverit vetivät mukaan, Aino Grönman kuvailee omaa polkuaan Evankeliumijuhlille.

Uskovien yhteyttä nuorilta nuorille

Kaikki haastatellut nuoret ovat yhtä mieltä siitä, miksi Evankeliumijuhla on kesän paras kristillinen tapahtuma. Tapahtuman pitkät perinteet, kaverit ja isot gospel-nimet houkuttelevat, mutta isoimmat syyt ovat muualla.

– Uskovien yhteys. Kyllä se vaikuttaa, Henna Heikintalo tiivistää. Ja Jumalan Sana on täällä selkeää, toisin kuin monissa muissa nuorten tapahtumissa.

– Täältä ei saa ilmaisia ämpäreitä niin kuin Maata Näkyvissä -festareilta, Iivari Granat vitsailee ennen kuin vakavoituu: Messuun on hienoa päästä, ja etenkin Riemumessu on sellainen, joka vetoaa minuun.

Nuorten omissa ohjelmissa vetoaa aitous sekä se, että nuoret saavat itse olla osallistujien lisäksi myös tekijöinä.

– Täällä on aidosti omaa ohjelmaa nuorille, ja nuoret ovat myös itse sitä järjestämässä. Se on hienoa, Sanni Granat tiivistää.
Monet nuorista ovat itsekin olleet mukana talkoolaisina ja palvelutehtävissä aikaisemmilla Evankeliumijuhlilla. Vastuu vetoaa, mutta syitä on muitakin.

– Nuoret tietää, mistä nuoret tykkäävät, Anni Grönman tiivistää. Jokainen meistä tietää sen myötähäpeän tunteen, kun joku aikuinen yrittää olla nuorekas ja cool. Ei se onnistu koskaan kunnolla.

Evankeliumijuhlilla nuorten ohjelma on aitoa ja ajankohtaista. Kaikki pitävät sitä tärkeänä ja arvokkaana asiana.

Vuoden kohokohta

Riemumessun lisäksi nuoret odottavat juhlilta KLS -bändin keikkaa, kavereiden tapaamista, Helsinkiin tutustumista sekä yhteisiä messuja. Vaikka Helsinki juhlapaikkana kerää kiitosta, nuoret eivät pane pahakseen reissaamistakaan. Evankeliumijuhlilla käydessä tutustuu paljon uusiin paikkakuntiin. Yksi on kuitenkin varmaa: Evankeliumijuhla on nuorten vuoden kohokohta.

– Kyllä tämä on ihan ainutlaatuinen kokemus ja ehdottomasti kaikkien kannattaa tulla mukaan! Henna Heikintalo rohkaisee nuoria.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: