Evankeliumijuhla kokosi Helsingin Jäähallin lähes täyteen

 

Riemumessu täytti Helsingin jäähallin permannon ääriään myöten. Ensimmäistä kertaa messu järjestettiin keskellä päivää, kun perinteisesti Riemumessua on vietetty ilta-aikaan. Messun sijoittaminen keskelle päivää osoittautui hyväksi valinnaksi – osallistujia arvioidaan olleen noin 5000 – 6000, joka on enemmän kuin koskaan aikaisemmin Evankeliumijuhlan Riemumessussa. Messun liturgina toimi Johannes Häkämies ja saarnan piti Johan Helkkula. The Roadin johdolla Häkämiehen ääni kantoi vahvasti läpi messun, kun perinteiset liturgiat Riemumessulle tuttuun tapaan laulettiin. Tunnelma messussa oli lämmin ja yhteisöllinen.

Jokainen on tervetullut

Messun keskeiseksi teemaksi nousi selkeästi, se että jokainen on tervetullut.

– Osa on käynyt Evankeliumijuhlilla kymmeniä kertoja, jollekin tämä voi olla ensimmäinen messu vuosiin. Jokainen on kuitenkin tervetullut, Johannes Häkämies toteaa heti ensimmäisen kappaleen jälkeen.

Iloinen huomio messusta on, että paikalle olivat löytäneet niin nuoret kuin aikuiset sekä perheelliset.

Surkeiden ihmisten häät

Johan Helkkulan saarna jatkoi Häkämiehen linjaa. Helkkulan saarnan aiheena oli Kuninkaanpojan häät.
– Kutsun saaneet vieraat eivät saapuneet häihin erilaisten tekosyiden nojalla. Nyt kutsuttuja ovat kaikki, vangit, portot ja muut vähäarvoiset.

Evankeliumijuhla järjestetään vuosittain juhannusta seuraavana viikonloppuna. Tämän vuoden teemaa ”Tässä ei ole kaikki” on käsitelty viikonlopun aikana raamattuopetuksissa ja puheenvuoroissa juhlakentällä sekä lapsille ja nuorille suunnatuissa ohjelmissa.

Lauantai huipentui Myrskyn silmässä –paneelikeskusteluun, jossa kysytään, miten mahalaskusta voi selvitä. Onko elämää ja tulevaisuutta vielä senkin jälkeen, kun kaikki näyttää epäonnistuneen ja maine on mennyt? Keskustelemassa ovat Nokia Mission entinen johtaja Markku Koivisto, liikemies Arto Merisalo, laulaja Jippu sekä Evankelisten Opiskelijoiden vs. pääsihteeri Aleksi Kuokkanen.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: