Katso, näin Herra Kristus lohduttaa itseään mennessään kärsimykseensä ja kuolemaansa. Samalla hän on opettanut meitäkin turvautumaan tähän lohdutukseen. Hän ikään kuin sanoo: Minä olen totinen viinipuu, Isäni rakas istutus. Te olette minun ja Isäni rakkaat oksat. Jos milloinkaan viinipuuta on ahkerasti ja huolellisesti lannoitettu, leikelty ja puhdistettu, niin ainakin minua. Tulkoon siis mitä tuleekin, tehkööt perkele ja maailma teille minkä voivat, he eivät pääse pitemmälle kuin rakas Isäni sallii.

Eikö olekin todella suuri lohdutus, että Isä huolehtii näin meistä, viinipuustaan ja oksistaan, niin että meitä kohtaava paha kohtaa häntä itseään. Onhan peltomies itse kotona ja huolehtii jokaisesta oksastaan, hoitaa itse viinitarhaansa jättämättä sitä muiden huoleksi. Varmasti pysyy rohkeana kaikessa hädässä se, joka omistaa uskossa omakseen tämän kauniin kuvan. Tällaiset kuvat ja sanat vaativat kuitenkin hengelliset korvat ja silmät, sillä ulkopuolelta katsottuna kaikki näyttää aivan toisenlaiselta. Eihän maailma sano meitä Jumalan viinipuiksi ja oksiksi, vaan perkeleen rikkaruohoksi, orjantappuroiksi ja ohdakkeiksi.