
Ajankohtaista

Leena Ylimäen työ jatkuu lahjoituksen turvin – Sleyn jäsenmäärä kasvaa edelleen

Miksi Sley järjestää ehtoollisjumalanpalveluksia?

Turva Jumalassa: Tervetuloa Evankeliumijuhlaan 2026

Nimi lupalappuun: missä Jeesuksesta saa kertoa?
Testamentti
Sinun perintösi voi jatkua arvojesi mukaisesti
Testamentin avulla voit varmistaa, että elämäntyölläsi muistetaan sinulle tärkeitä asioita. Voit lahjoittaa testamentilla omaisuuttasi perillistesi lisäksi myös itsellesi tärkeälle järjestölle. Erityisen tärkeää testamentin tekeminen on, jos sinulla ei ole perillisiä – muutoin omaisuutesi siirtyy valtion haltuun.
Testamentilla osoittamasi lahja ohjautuu toiminnan tukemiseen täysimääräisesti, sillä yleishyödyllisten yhdistysten ei tarvitse suorittaa perintöveroa.
Tule jäseneksi
Liity Sleyn jäseneksi
Sley on yhteisö ja matkaseura kohti taivasta. Tällä tiellä on monia kulkijoita. Yhdessä olemme 150-vuotias järjestö, joka toivoo jäsenekseen jokaisen, joka tahtoo toimia sen puolesta, että Kristuksen evankeliumi leviäisi, evankeliumin sana olisi monen jokapäiväisessä käytössä ja yhä useampi turvautuisi Jeesukseen vapahtajanaan. Tutustu yhdistyksen sääntöihin ja liity mukaan. Olet lämpimästi tervetullut.
Talous
Viime kuun tavoitteen toteutuminen
Lahjoittamisen tehtävänä on turvata Sleyn työn jatkuvuus ja kasvu. Oheinen mittari kertoo, saavutimmeko yhteisen tavoitteemme edellisen kuukauden loppuun mennessä. Jokainen euro on tärkeä, sillä Sley on yhteinen projekti evankeliumin viemiseksi lähelle ja kauas. Lue lisää Sleyn taloudesta täältä.
Pysy mukana – tilaa uutiskirje
Yhteystiedot
Joskus sitä vaan tarvitsee jutella jollekulle
Sleyn yhteystietosivulta löydät meidät kaikki, jotka työskentelemme täällä sinua varten. Halusitpa sitten jutella tai löytää vapaaehtoistehtävän – ota yhteyttä!
Sley Instagramissa
MARTTI LUTHER
Avaa tämä hartausteksti jaettavaksi eteenpäin.| Tilaa päivän Manna RSS-syötteenä (Feedly).





