🔒 Minä – raamattukonservatiivi

 

Kirkollinen kenttä on pahasti kahtiajakautunut, minkä marraskuun kirkolliskokous taas kerran vahvisti. Tämä ikävä tosiasia on hyväksyttävä, vaikka jotkut vielä uskottelevat itselleen, että kirkossa lopulta kuitenkin vallitsee yhteys. Erottava tekijä ei pohjimmiltaan ole virka- tai avioliittokäsitys vaan raamattunäkemys. Se heijastuu moniin muihin kysymyksiin, kuten tällä hetkellä kirkkoa jakavaan avioliittokeskusteluun.

Yleisesti puhutaan kirkon konservatiiveista ja liberaaleista, vaikka samalla todetaan, että nämä termit eivät ole kovinkaan osuvia. Olen samaa mieltä. En minä halua olla konservatiivi, joka pitää kiinni vanhasta vain siksi, että se on vanhaa. Monessa asiassa katson olevani hyvin uudenaikainen ja kirkossa on paljon asioita, joita haluaisin uudistaa. Eivätkä kaikki kirkon ”liberaalit” ole kaikessa uudistusmielisiä. Vuoden 2018 arkkipiispanvaalin ensimmäisessä vaalipaneelissa pääsin moittimaan kilpakumppaneitani konservatiiveiksi, kun he eivät innostuneet esittämästäni seurakuntarakenteen uudistamisesta ja henkilöseurakuntamallista.

Mikä siis olisi hyvä termi kuvaamaan edustamaani näkemystä? Miten olisi ”raamatullinen”? Mielelläni omaksun tuon termin itselleni, mutta kirkollisessa keskustelussa sen käyttäminen johtaa riitaan termin omimisesta. Myös kirkon liberaali siipi katsoo olevansa raamatullinen. Sama ongelma koskee termiä ”tunnustuksellinen”. Ehdotan käytettäväksi termiä ”raamattukonservatiivi”. Termin voi ymmärtää kahdella toisiaan täydentävällä tavalla. Ensinnäkin, olen raamattunäkemykseltäni konservatiivi. Ymmärrän Raamattua niin kuin kirkko on sitä parin tuhannen vuoden ajan ymmärtänyt ja luen sitä yhdessä alkukirkon isien, Lutherin ja Hedbergin kanssa. Toiseksi, konservatiivisuuteni ei nouse niinkään vanhan arvostamisesta vaan Raamatusta. En siis ole konservatiivi vain ollakseni konservatiivi, vaan haluan pitäytyä Raamatun oppiin ja arvoihin. Olen siis raamattukonservatiivi.

Laadukas verkkojournalismi vaatii resursseja.
Vain 6,9 € kuukaudessa saat Sanansaattajan verkkojutut luettaviksesi
ja tuet kristillisiä kirjoittajia.

Artikkeli Minä – raamattukonservatiivi julkaistiin ensimmäisen kerran Sley Verkkokauppa.




Lisää artikkeleita: