Kevätkeräys Karkun opistolle oli menestys: kiitos lahjastasi

 

Evankeliumiyhdistyksen perinteinen kevätkeräys koottiin tänä vuonna Karkun evankelisen opiston uuden majoitusrakennuksen hyväksi. Keräys tuotti 20 203,25 euroa. 

– Olemme todella kiitollisia teille siitä lahjasta, jonka olemme saaneet. Rakennushanke on taloudellisesti niin suuri, että tarvitsemme ystävien tukea. Vaikka on valitettavaa, että opiskelijat ovat joutuneet olemaan poissa koronavirusepidemian vuoksi, on nyt ollut hyvä aika rakentaa, kun opiston toiminta on ollut muutoin hiljaista, opiston vararehtori Matti Rusama kiittää.

Majoitusrakennuksen rakennustyöt ovat jo käynnissä. Harjakorkeuteen päästään juhannukseen mennessä. Opistolla uskotaan ja rukoillaan, että uusi majoitusrakennus koituu siunaukseksi tuleville polville.

– Tuleva majoitusrakennus mahdollistaa opiston toiminnan jatkumisen ja kehittymisen edelleen pitkälle tulevaisuuteen. Me olemme tarvinneet lisää hyvätasoista majoituskapasiteettia, jotta opiston toiminta voi kasvaa alati monipuolisemmaksi. Nyt saamme kaksikymmentä uutta hyvätasoista vuodepaikkaa, Karkun opiston rehtori Marja Koskenniemi iloitsee.

Karkun Evankelista opistoa voit edelleen tukea täällä.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: