-
Connector.
Japani
Kevätkeräys: Auta perheitä kristillisen kasvatuksen tehtävässä
16.03.2026
"Sleyn perhetyö tuo lapset ja aikuiset yhteen Raamatun äärelle ja vahvistaa yhteistä ylisukupolvista uskoa Jeesukseen."
Ruudut, kiire ja harrastusrumba syövät yhteistä aikaa. Päiväkodit ja koulut eivät tue lapsen kristillistä kasvua. Helposti käy niin, että Jeesuksesta ja uskonasioista ei ole enää luontevaa puhua kotona.
Sleyn perhetyö rakentaa koko perheen yhteyttä Jeesukseen ja seurakuntaan. Perhetyömme tuo lapset ja aikuiset yhteen Raamatun äärelle ja vahvistaa yhteistä ylisukupolvista uskoa Jeesukseen.
Pyhäkoulut, perheleirit, lasten ja varhaisnuorten Evankeliumijuhla – esimerkiksi nämä kaikki ovat sitä varten, että koko perhe saisi tuntea ja tietää: taivas on totta ja me olemme matkalla sinne.
Työ pienten ja perheiden parissa tehdään laadukkaasti. Vastuullinen työ vaatii resursseja: työaikaa ja varoja.
Lahjoittamalla nyt aivan käytännössä kerrot lapsille Jeesuksesta. Lahjoituksellasi esimerkiksi koulutetaan vapaaehtoistyöntekijöitä, hankitaan materiaaleja ja järjestetään unohtumattomia leirejä ja tapahtumia.
Anna lahjasi nyt.
Voit lahjoittaa myös tilille FI1380001500779195 viitteellä 42305116
Tilinumero:
FI1380001500779195
Viite: 423 05116
Mobile Pay:
29199

Hei! Antamiasi tietoja käsitellään meillä luotettavasti. Me emme anna niitä kenenkään ulkopuolisen käyttöön ja säilytämme niitä aina turvallisesti. Me Sleystä saatamme olla sinuun yhteydessä, jos se sinulle sopii. Voit lukea lisää Sleyn tietosuojaselosteesta. Poliisihallitus on antanut meille rahankeräysluvan RA/2021/1127.
Lisää artikkeleita:
- Kevätkeräys: Auta perheitä kristillisen kasvatuksen tehtävässä
- Valo voittaa !
- Japanin internetlähetystyön terveisiä
- Ystäväksi kutsuttu
- Kotimatkalla kulkeissamme
- Rikollisesta kristityksi – Masan tarina
- Jumalan lupauksien varassa
- Japanin internetlähetystyön terveisiä
- Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme (Joh. 1:14)
- Hyvän joulun toivotukset

