Ihmeellinen viikko Kokkolassa

 

Syyskuun puolessa välissä Kokkolassa vietetään Ihmeellistä viikkoa. Sleyn valtakunnallinen toimintakonsepti käynnistyy kaupungissa ensimmäistä kertaa.

Tapahtuman järjestäjät kertovat, että syksyn alkuun haluttiin järjestää hyvä startti, joka toivottaa kaupunkilaisia tervetulleiksi mukaan Armon kappelin toimintaan.
− Ihmeellinen viikko alkaa 13.9., jolloin Kokkolassa on Kaupan ja kulttuurin yö ja kappelilla avoimet ovet. Silloin olemme ständilla jakamassa kutsuja. Viikon runkona on osaston normaali toiminta, johon koetamme saada kaupunkilaisille kynnyksen mahdollisimman matalaksi. Erityisesti tavoittelemme ohjelmalla mukaan nuoria aikuisia, kertoo Kokkolan osaston puheenjohtaja Miika Polso.  

Ihmeellinen viikko ei tällä kertaa ole kirjaimellisesti viikon mittainen, vaan tapahtumia riittää kymmenelle päivälle. Sunnuntaina 15.9. järjestetään Riemumessu Kokkolan kirkossa. Sinne saatiin mukaan Riemumessun alunperin laatinut Antti Saarenketo, joka on sekä Kokkolan suomalaisen seurakunnan että Armon kappelin nimikkolähetti.
− Juhlimme myös 70-vuotiasta osastoamme keskiviikkona juhlaseuroilla. Torstaina järjestämme koko perheen Megapyhäkoulun. Samuli Luomaranta Kotiinpalaajien keralla musisoi perjantaina nuorten illassa, Polso kertoo ohjelmasta.

Viikko huipentuu perinteiseen Kokkolan evankeliumijuhlaan. Lauantaina 21.9. Kaarlelan seurakuntatalolla ja kirkossa on puhumassa muun muassa Pekka Huhtinen. Sunnuntaina Armon kappelilla konsertoi oululainen Palo-yhtye, jonka jälkeen on vuorossa Tervetuloa kotiin -ilta. Siinä mukana on muun muassa kotimaantyönjohtaja Juhana Tarvainen.

Ihmeellinen viikko Kokkolassa 13.–22.9.
ARMON KAPPELILLA, Kaarlelankatu 4
(ellei toisin mainita)
13.9. klo 18 Kaupan ja kulttuurin yö, avoimet ovet
14.9. klo 18:30 Café Grace -kahvilailta
15.9. klo 18 Riemumessu Kokkolan kirkossa
16.9. klo 17 Raamattuluento seurakuntakeskuksen Mikael-salissa
16.9. klo 18:30 Opiskelijoiden ja nuorten aikuisten ilta
17.9. klo 9:30 Perhekerho
18.9. klo 18 Seurat
19.9. klo 17:30 Megapyhäkoulu
20.9. klo 18 Nuortenilta, artistina Kotiinpalaajat
21.9. Kokkolan evankeliumijuhla Kaarlelassa
21.9. klo 18 Messu Kaarlelan kirkossa
22.9. klo 15 Konsertti: Palo-yhtye
22.9. klo 17 Tervetuloa kotiin -ilta

Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: