Jumalan perhettä, lähellä ja kaukana

 

Seurakunnasta puhutaan usein Jumalan perheväkenä. Ja aivan oikein se onkin, sillä kasteessa meidät on Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen kautta otettu Jumalan perheeseen, Hänen lapsekseen. Perheen keskellä on tarkoitus kasvaa, viettää aikaa yhdessä, oppia uutta, tehdä työtä ja levätä. 

Olen miettinyt, mitä tämä tarkoittaa käytännössä. Tärkeintä seurakunnassa tietysti on kokoontua yhteiseen jumalanpalvelukseen. Jumalan Sanan, rukouksen ja ehtoollisen äärelle, Jumalan hoidettavaksi. Samalla toisten kristittyjen seura antaa paitsi mahdollisuuden virkistyä, myös tulla hoidetuksi ja autetuksi silloin kun elämä syystä tai toisesta koettelee.

Japanissa olen saanut nähdä aitiopaikalta, kuinka iso osa seurakunnan toiminnoista  tapahtuu tavallisten seurakuntalaisten toteuttamana. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä syystä, että useimmissa seurakunnissa palkattuja työntekijöitä ei pastorin lisäksi ole. Niinpä jumalanpalveluksen musiikista, kirkkokahveista, myyjäisistä, siivous- ja pihatalkoista sekä monista muista käytännön asioista huolehtivat seurakuntalaiset itse. Minua on monesti puhutellut se, kuinka uskollisesti seurakuntalaiset haluavat olla palvelemassa. Kun tehtävät jaetaan kaikkien kesken, itse kunkin mahdollisuuksien, lahjojen ja voimavarojen mukaan, ei kenellekään kasaudu liikaa vastuuta kannettavaksi. Seurakunnassa jokaisella on mahdollisuus laittaa käytäntöön kaikki ne lahjat, jotka Jumala on antanut ja tarkoittanut seurakunnan rakennukseksi.

Siksi haluan rohkaista sekä itseäni että Sinua ottamaan rohkeasti ja iloisin mielin oma paikka Jumalan perheväen keskellä! Jeesus itse siunaa meitä syvällä rauhalla ja ilolla kun laitamme lahjamme likoon toisten hyväksi. Kiitos Sinulle, että olet mukana lähetystyössä rukousten, käytännön palvelun ja taloudellisen tuen kautta.  Japanissa lukuisat jo iäkkäätkin kristityt usein kyynelsilmin lausuvat kiitoksen sanoja suomalaisille uskoville, jotka rukoilevat ja kantavat huolta japaninlähetyksen puolesta. Näitä kiitoksia haluan omalta osaltani olla Sinulle välittämässä! Jeesus Sinua siunatkoon!

 


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: