-
Connector.
Lähetit
Kohtaamisia
Maikki Ochiengin lähettikirje 7/2026
1.9.2026
Olen saanut iloiten seurata jo pitkän aikaa orpotyönjohtaja Mollyn tapaa tehdä työtä. Hän aloitti tehtävässä joitain vuosia sitten Jorma Arkkilan siirtyessä kotimaahan orpotyönjohtajan tehtävästä. Molly toimi Jorman aikana jo eräänlaisena apulaisjohtajana ja sai kasvaa tämän tehtävän kautta varsinaiseksi projektin johtajaksi. Koko elokuun ajan Molly oli aktiivinen järjestäessään työmuodon tuen kautta valmistuneiden (alumnien) tapaamista. Hän viestitti alumnien whatsapp-ryhmään päivityksiä ja kyseli kuka on tulossa tapaamiseen. Samalla hän hoiti päivän järjestelyjä moneen eri tahoon ja tietenkin hoiti myös orpotyön perustyötä siinä samalla. Molly toimii yhdyshenkilönä niiden nuorten kanssa, jotka opiskelevat yliopistossa. Hän pitää heihin yhteyttä puhelimitse, sillä he opiskelevat ympäri Keniaa. Joskus joku pääsee käymään myös toimistossamme, kuten nyt muutamat niistä, jotka ovat juuri aloittaneet opinnot yliopistossa. Molly kohtaa heidät suurella sydämellä kannustaen ja tukien. Hyvä johtaja on kyllä meille suuri kiitoksenaihe!
Elokuun viimeisenä lauantaina järjestettiin vuosittainen alumnitapaaminen viidettä kertaa. Työmme kautta valmistuneita nuoria tuli koolle yhteensä 55. Oli ilo tavata heitä ja vaihtaa kuulumisia. Tapaaminen alkoi piispan Raamattuopetuksella. Paikalla oli myös orpotyönjohtokunnan jäsenet sekä koko orpotyön työtiimi. Alumnit pitivät oman vuosikokouksensa, jossa he valitsivat uudet vastuuhenkilöt. Edelliset olivat toimineet tehtävässä parin vuoden ajan ja oli aika antaa uusille henkilöille tehtäviä.
Puheita, kakkuseremonia ja lahjoja
Monien puheenvuorojen ja hyvän lounaan jälkeen oli tiimimme aika laulaa laulu ja minä pääsin toista kertaa säestämään ukulella. Lauloimme laulun, joka kertoo siitä miten Jeesus on se, johon meidän toivomme perustuu kaikissa elämämme käänteissä. Lahjaksi jokainen alumni sai itselleen muistikirjan, jonka kanteen oli laitettu Psalmi 91 muistuttamaan heitä siitä, kuka on meidän turvamme.
Kenialaisiin juhliin kuuluu aina kakunleikkausseremonia. Tiimin jäsenet leikkasivat kakun yhdessä alumnin kanssa ja sitten kakkua jaettiin kaikille osallistujille. Yhteiskuvien jälkeen oli aika toivottaa kaikille hyvää kotimatkaa.
Lämmin kiitos kaikesta tuesta työllemme. Tukesi mahdollistaa Sleyn tekemän lähetystyön Keniassa.
Siunausta syyskuun päiviin!
“Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan”
Psalmi 91:2
Terveisin,
Maikki
Alkuperäinen kirje: https://mediakirjasto.sley.fi/2026/09/marja-ochiengin-lahettikirje-syyskuu-2026
Lisää artikkeleita:
- Kohtaamisia
- Tehtävä suoritettu
- Kanadan viimeinen evankeliumijuhla: Suomalainen evankelisluterilainen missio lopetti toimintansa
- Loma meni ja uutta on tulossa
- Lähetysterveisiä lapsilta lapsille
- Kotimaan kamaralla
- Japanin internetlähetystyön terveisiä
- Kotimaankauden kuulumiset
- Fmaj7 ja helpompia asioita
- Uuden edessä

