Maata Näkyvissä -festarit kokosi 17 500 nuorta Turkuun

 

Ensi vuonna festareita vietetään teemalla ”Minulla on unelma”.

Pohjoismaiden suurinta kristillistä nuorisotapahtumaa Maata Näkyvissä -festareita vietettiin jälleen kerran marraskuun puolivälissä Turun Gatorade centerissä. Tänä vuonna festareiden teema oli ”Mitä mä pelkään?”  

– Ohjelman osalta kaikki on onnistunut hyvin. Perjantai-illan ”Suomen suurimassa nuortenillassa” oli yhteisöllinen tunnelma ja ihmiset olivat hyvin mukana, toista vuotta projektipäällikön tehtäviä hoitanut Maaria Toskala kertoo.

– Mitään isompia ongelmia ei järjestelypuolellakaan ole tapahtunut. Itseni kannalta festarit ovat sujuneet nyt toisella kerralla vähemmän jännittäessä, hän sanoo. 

Toskala kertoo, että myös Messukeskuksen uusista järjestelyistä on tullut hyvää palautetta. Tänä vuonna konsertit pidettiin A-hallissa samassa tilassa ruokailun ja näytteilleasettajien kanssa. Sleyn nuorisotyönjohtaja Juha Heinonen kertoo myös olleensa tyytyväinen tämän vuoden festareiden järjestelyihin.

– Nyt on ollut rauhallisempi syksy tehdä festareita kuin kaksi edellistä vuotta. Tapahtumassa on ollut hyvä tunnelma ja tietty rauha. Teema on ollut ajankohtainen ja se on näkynyt myös hyvinä puheina lavalla, Heinonen kommentoi.

Maata Näkyvissä -festareiden kokonaiskävijämäärä oli tänä vuonna 17 500, mikä oli hieman vähemmän kuin viime vuonna.

– Se on tietysti aina vähän harmillista. Tuntuu, että nuoret kuitenkin viihtyvät hyvin ja tunnelma on ollut hyvä. Huoleni on, että nuoret tuntuvat vuosi vuodelta jäävän helpommin käytäville oleilemaan. Toivon, että ihmiset saataisiin ohjelmaan ja kuuntelemaan puheita, että evankeliumi saisi koskettaa ja pysäyttää, Heinonen pohtii. 

Vuoden 2020 festareiden teema on ”Minulla on unelma”. Toskala kertoo lähtevänsä tekemään ensi vuotta toiveikkaissa tunnelmissa. 

– Minulla on unelma siitä, että edelleenkin ensi vuonna olisi maata näkyvissä ja saisimme koota nuoria evankeliumin äärelle, Toskala sanoo.

– Jumala on tämän tapahtuman aina antanut ja Jumalan kädessä on jatkokin. Me toivoimme ja rukoilemme, että saamme järjestää festarit ensi vuonnakin mutta otetaan se, mitä Jumalalta saadaan, Heinonen lisää.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: