Mikä antaa voimaa lähetystyöhön?

 

Tiedämme lähetystyön olevan pitkäjänteistä eikä työn tuloksia päästä näkemään kovin nopeasti. Näin on ainakin Japanissa tehtävän työn kohdalla. Mikä antaa voimaa lähetystyöhön?

Lähetystyö on lähettäjän, lähetyksen Herran käsissä. ”Vain Herralla on voima, hän tekee pelastuksen tekoja.” Jes. 45:24. Taivaallisella Isällämme oli pelastussuunnitelma kun Hän lähetti tänne maailmaan Jeesuksen. Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen kautta meille avattiin tie Isän luokse. Herramme suunnitelmaan kuuluu, että tämä ilosanoma välitetään kaikkialle maailmaan. Sanoman viejinä Hän käyttää meitä tavallisia, puutteellisia ihmisiä. Lohdulliseksi ja voimaa antavaksi asian tekee, että varsinaisen työn tekee Lähettäjämme, Hän synnyttää uskon.

Työhön saamme voimaa myös seurakuntayhteydestä. Apostoli Paavalillekin seurakuntayhteys oli tärkeä. Hän halusi kuulla seurakuntalaisista ja päästä tapaamaan heitä. ”Kaipaan päästä tapaamaan teitä, jotta voisin antaa teille jonkin hengellisen lahjan ja näin vahvistaa teitä, tai pikemminkin, jotta puolin ja toisin saisimme rohkaisua yhteisestä uskostamme.” Room. 1:11-12. Työssämme Suomi-kirkolla seurakuntayhteyden merkitys on tullut tärkeäksi. Olemme oppineet tuntemaan toisiamme ja vuorovaikutus on avointa ja vilkasta. Voimme jakaa iloja ja suruja. Seurakunnassa tärkeää on kasvaa yhteisestä uskosta. Raamattupiirihetkissä jaetaan ajatuksia joita opetettu Sana synnyttää. Jumalanpalveluksen jälkeisessä kahvihetkessä teemme usein esittelykierroksen. Siinä monet kertovat seurakuntayhteyden merkityksestä. Iloitsin erään jo yli vuoden Suomi-kirkolla käyneen etsijän sanoista. ”Jo lauantaina alan odottaa sunnuntaita jotta pääsen kirkkoon”. Toivon Suomi-kirkon seurakunnan ja seurakuntayhteyden tulevan monelle samalla tavalla tärkeäksi.

Lähetystyössä tärkeää on rukous. ”Rukoilkaa myös minun puolestani, että minulle annettaisiin oikeat sanat suuhuni, kun ryhdyn puhumaan, ja että voisin rohkeasti julistaa evankeliumin salaisuutta. ”Ef 6:19 Iloitsemme lähettäjistä jotka muistavat rukouksin. Kesän kotimaan kauden aikana olemme kiertäneet monissa tukijaseurakunnissamme. Jokainen tilaisuus seurakuntatalolla, rukoushuoneella, metsäkirkossa jne. on ollut mieliin painuva joita on hyvä muistella talven aikana. Päällimmäiseksi tilaisuuksista on jäänyt kiitollinen mieli. Kiitollisina saamme aloittaa uutta työkautta. 

Esirukousaiheet:

• Kiitos kotimaan kaudesta, kohtaamisista, esirukouksin muistavista
• Kiitos virkistävästä lomasta
• Pyydämme, että etsijöille kirkastuisi Jeesuksen ristin työ ja tie kasteelle avautuisi
• Pyydämme uuden kokoontumistilan löytymistä Suomi-kirkon seurakunnalle


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: