Muutoksia Sleyn piirityössä

 

Etelä-Suomen vastuunkantajien työtehtäviä järjestellään
uudelleen piirivastaava Henri Haatajan lähdön myötä.

Etelä-Hämeen piirivastaava Henri Haataja siirtyy toukokuun alusta uusiin työtehtäviin Kansanlähetysopistolle Ryttylään huoltopäälliköksi. Henri Haataja on työskennellyt Etelä-Hämeen piirissä ja Hämeenlinnan Luther-talolla vuodesta 2017. Sley-Median toimitusjohtaja Teemu Haataja toimii Etelä-Hämeen piirin ja Hämeenlinnan toiminnan yhdyshenkilönä kunnes työn jatkaja varmistuu.
– Olen kiitollinen Henrin työpanoksesta Evankeliumiyhdistyksessä näinä vuosina. Sleyn työ jatkuu Etelä-Hämeessä. Työntekijämäärän muuttuessa olemme joutuneet ajattelemaan myös perinteisen suuralue- ja piirijaon uudella tavalla, Sleyn kotimaantyön johtaja Juhana Tarvainen kertoo.
Piirin työtä tukevat myös pastorit Johannes Häkämies, Jukka Niemelä ja Ari Norro. Ari Norron muu työ jatkuu Varsinais-Suomen piirivastaavana ja muussa työssä Uudellamaalla. Uudenmaan piirivastaavana toimineen Ari Norron työtä Uudellamaalla jatkaa Jukka Niemelä.
Pastori Sakari Ylönen toimii toistaiseksi Keski-Suomen piiripastorina. Ylönen on työskennellyt viime syksyllä äkillisesti kuolleen Petri Harjun tehtävissä.
– Sakari Ylönen on kantanut hyvin vastuuta työalueesta, johon tarvitsimme nopeasti tekijän, Tarvainen kiittää.
Evankeliumiyhdistyksellä ei ole elokuun alusta alkaen työntekijää Pohjois-Suomen piirissä. Päätös piirityön lopettamisesta on otettu pohjoisessa vastaan ymmärrettävästi raskain mielin. Samoin kaventuu nuorisotyö Etelä- ja Keski-Pohjanmaan piireissä.
– On selvää, että tilanne erityisesti Oulussa on vaikea. Työntekijöihin kohdistuvat säästöt tuntuvat todella, ja niillä on selvä vaikutus toimintaamme. Toivon, ettei näin kovia päätöksiä jouduta jatkossa tekemään. Pohjanmaan nuorisotyössä Ohtakarin ja Esantuvan nuortenleirejä järjestetään jatkossakin, Tarvainen lupaa.

Teksti julkaistu Sanansaattajassa 8/19.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: