Paavo Markkula Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen talouspäälliköksi

 

Tiedote
Julkaisuvapaa

Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (Sley) hallitus on valinnut talouspäälliköksi kauppatieteiden maisteri Paavo Markkulan. Markkula aloittaa tehtävässään 01.10.2018.

Paavo Markkula aloitti Sleyn palveluksessa vuonna 2013. Markkula siirtyy Kenian lähetystyöntekijän tehtävästä talouspäälliköksi. Keniassa hänen vastuualueellaan on ollut muun muassa orpolapsityö ja Kenian lähetyskentän talous.

– Hain tehtävään ajatellen, että tässä olisi omasta kokemuksestani ja osaamisestani hyötyä. Nöyrillä mielin aloitan tehtävät, sillä kaikki Evankeliumiyhdistyksen tehtävät ovat palvelutehtäviä: tiedän jo nyt tehtävän tulevan olemaan haastava, Paavo Markkula kertoo.

Talouspäällikön tehtäviin kuuluu muun muassa hallinnon uudistamista, varainhankintaa, talouden tasapainottamista sekä kiinteistöasioiden hallintaa.

–Paavo Markkulalla on kokemusta yhdistyksestä. Hän on ollut töissä lähetyskentällä, missä hän vastaa tällä hetkellä talousasioista. Olen varma, että hän on oikea henkilö ajamaan yhdistyksen etua niissä työtehtävissä, jotka hänen eteensä nyt tulevat, Evankeliumiyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Tomi Välimäki kommentoi hallituksen tuoretta valintaa.

 


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: