Lähteenmaa uusiin tehtäviin

 

Evankeliumiyhdistyksen tavoittavan työn pastori Raimo Lähteenmaa siirtyy Etelä-Pohjanmaan sairaalasielunhoidon tehtäviin Seinäjoen seurakuntaan.  

– Olen iloinen valinnasta. Sielunhoidon ja työnohjauksen maailma on viime vuosina kiehtonut minua yhä syvemmin. Nyt saan keskittyä palvelemaan tällä saralla. Samalla tunnen myös haikeutta. Minulla täyttyi juuri 27 vuotta Sleyssä. Olen kiitollinen erinomaisista työkavereista, ystävistä ja esirukoilijoista.

Erityisen kiitollinen Lähteenmaa on evankelisen uskon kirkkaasta sanomasta: Kristuksen armo riittää ja kaste kantaa taivaaseen saakka.

– Raimo on saanut evankeliumin soimaan ja sykkimään. Hänellä on valtava sydän, joka on kätkenyt sisäänsä rakastavan pastorin ja opettajan. Hän on antanut valtavasti pastorina, musiikkievankelistana, sielunhoitajana ja työnohjaajana. En osaa vielä vastata siihen, millä tavoin hänen työtehtävänsä tulevaisuudessa hoidetaan, kotimaantyön johtaja Juhana Tarvainen kertoo.

Lähteenmaa pitää kertyneet kertyneet vuosilomapäivät syksyn aikana ja siirtyy uusiin tehtäviinsä vuodenvaihteessa.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: