-
Connector.
Yleinen
Suuri lahjoitus Keski-Pohjanmaalla: alueelle palkataan nuorisotyöntekijä
27.09.2022
Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys on saanut suuren lahjoituksen Keski-Pohjanmaalla. Kaustisen Evankelisen Opiston lopetettua toimintansa vuoden 2021 alussa annettiin sekä opiston että sen toveriliiton varoista 225 000 euron lahjoitus Keski-Pohjanmaalla tapahtuvaan Sleyn nuorisotyöhön.
– Kaustisen opiston sääntöihin oli kirjattu, että toiminnan lakatessa sen varoista tuetaan Sleyn nuorisotyötä alueella. Lahja ja sen ajoitus yllättivät. Meillä on Keski-Pohjamaalla ollut pidemmän aikaa vain yksi työntekijä ja nuorisotyö tukee hienosti piirityötä niin Kokkolan lähellä kuin leireillä Ohtakarissa. Otamme lahjan kiitollisena vastaan ja käytämme lahjoituksen siihen osoitettuun tarkoitukseen, Sleyn kotimaantyön johtaja Juhana Tarvainen kiittää
Lahjoitetut varat käytetään uuden työntekijän palkkaamiseksi Keski-Pohjanmaalle. Rekrytointi on tavoitteena suorittaa siten, että uusi työntekijä pääsee työhön jo kesän rippikoululeireille.
Kaustisen Evankelinen Opisto yhdistyi Kirkkopalvelut-konserniin kuuluvan STEP-koulutuksen kanssa (ent. Seurakuntaopisto). Sleyn nuorisotyöntekijän rekrytoinnista Keski-Pohjanmaan alueelle kerrotaan myöhemmin lisää.
Jaa tämä artikkeli
Lisää artikkeleita:
- Ovatko herätysliikejärjestöjen ehtoolliset päteviä?
- Syyskeräys 2024: tulevaisuus on sinun käsissäsi – auta omilleen muuttanutta löytämään tie seurakuntaan
- Tuhlaajapojan paluu
- Lähetystä ja lautapeliä
- ”Adrenaliinia riitti”
- Piispat päättivät: Sleyn työ kirkon virallisena lähetysjärjestönä jatkuu
- Siunattuna eteenpäin
- Totuus vai tehtävä? -kirjasta uusi painos ja Juhani Tikkaselta kappale
- Kohti uutta
- Viimeiset kesän kiertueet Suomessa