
Ajankohtaista

Joulurauhan julistus

Jäsenistö keskusteli Inkeristä ja järjestöyhteistyöstä: syyskokous koolla Helsingissä

Lapuan tuomiokapituli käsitteli Seinäjoen messuista tehdyn kantelun ja Sleyn antaman vastauksen

Sley kohti vuotta 2026: alijäämää pienennetään, MNF yhdessä Puisto Liven kanssa ja lähettejä jatkokausille ympäri maailmaa
Sanansaattajan verkkolehdestä
Testamentti
Testamentin avulla voit varmistaa, että elämäntyölläsi muistetaan sinulle tärkeitä ja arvojesi mukaisia asioita. Voit lahjoittaa testamentilla omaisuuttasi perillistesi lisäksi myös itsellesi tärkeälle järjestölle. Erityisen tärkeää testamentin tekeminen on, jos sinulla ei ole perillisiä – muutoin omaisuutesi siirtyy valtion haltuun.
Testamentilla osoittamasi lahja ohjautuu toiminnan tukemiseen täysimääräisesti, sillä yleishyödyllisten yhdistysten ei tarvitse suorittaa perintöveroa.
Tule jäseneksi
Sley on yhteisö ja matkaseura kohti taivasta. Tällä tiellä on monia kulkijoita. Yhdessä olemme 150-vuotias järjestö, joka toivoo jäsenekseen jokaisen, joka tahtoo toimia sen puolesta, että Kristuksen evankeliumi leviäisi, evankeliumin sana olisi monen jokapäiväisessä käytössä ja yhä useampi turvautuisi Jeesukseen vapahtajanaan. Tutustu yhdistyksen sääntöihin ja liity mukaan. Olet lämpimästi tervetullut.
Talous
Viime kuun tavoitteen toteutuminen
Lahjoittamisen tehtävänä on turvata Sleyn työn jatkuvuus ja kasvu. Oheinen mittari kertoo, saavutimmeko yhteisen tavoitteemme edellisen kuukauden loppuun mennessä. Jokainen euro on tärkeä, sillä Sley on yhteinen projekti evankeliumin viemiseksi lähelle ja kauas. Lue lisää Sleyn taloudesta täältä.
Pysy mukana – tilaa uutiskirje
Yhteystiedot
Joskus sitä vaan tarvitsee jutella jollekulle. Sleyn yhteystietosivulta löydät meidät kaikki, jotka työskentelemme täällä sinua varten. Halusitpa sitten jutella tai löytää vapaaehtoistehtävän – ota yhteyttä!
Sley Instagramissa
"Katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra."

Kuinka siis aiot kestää, ellet tahdo olla pyhien vertainen ja siis itsekin pyhä? Se ylpeilyä olisi, jos pyrkisit pyhäksi ja autuaaksi itsesi ja omien tekojesi perusteella. Näin juuri tekopyhät tekevät. He sanovat uskoa ylvästelemiseksi ja ylvästelemistä uskoksi. Sen sijaan annat Jumalalle hänelle kuuluvan kunnian ja kiitoksen, kun rohkenet uskoa, että olet pyhä Kristuksessa ja hänen ihmiseksi tulemisensa perusteella. Näin tunnustat Jumalan armotyön sinussa itsessäsi. Rakastat ja ylistät häntä ja samalla hylkäät ja tuomitset itsesi ja omat tekosi sekä olet epätoivoinen itsestäsi. Tämä on kristittynä elämistä.
MARTTI LUTHER
Avaa tämä hartausteksti jaettavaksi eteenpäin.| Tilaa päivän Manna RSS-syötteenä (Feedly).










