Oikeaa parannusta eli katumusta eivät ole omat, omatekoiset ajatuksesi, vaan se, että omatuntosi alkaa toden teolla huolettaa sinua ja että todella pelkäät Jumalan vihaa ja tuomiota etkä ainoastaan törkeiden julkisyntien tähden. Näet ja tunnet sydämessäsi asuvan pelkän epäuskon, Jumalan halveksimisen, tottelemattomuuden ja Paavalin sanojen mukaan vihollisuuden Jumalaa vastaan sekä kaikenlaisia pahoja himoja, joilla olet ansainnut itsellesi Jumalan vihan, jonka vuoksi sinut olisi ansiosi mukaan heitettävä Jumalan kasvojen edestä iankaikkiseen tuleen. Kaikki nämä sitovat sinut lujasti.

Oikea parannus ei siis jää mihinkään yksityiseen tekoon, jolla olet julkisesti rikkonut kymmentä käskyä vastaan. Tällöinhän voisi saada sijan sellainen väärä käsitys, että sinussa sittenkin olisi jotakin hyvää. Tällainen muuten onkin ulkokultaisten kuvittelema parannus, he kun ovat tekojensa luokittelijoita. Sen sijaan tosi parannus koskee sinun koko persoonaasi, koko elämääsi ja olemustasi, jopa koko luontoasikin ja se näyttää sinulle, että olet tuomittu helvettiin. Tällainen katumus ei lähde omasta inhimillisestä kyvystä tai ajatuksista. Jumalan sanan on se ihmisessä vaikutettava. Sana sattuu sydämeen ja alamme vavisten kauhistua tietämättä mihin paeta.