Aadamissa ja hänen kauttaan me kaikki olemme langenneet syntiin ja kiroukseen. Tuo kirous on niskassamme ja sen alaisina me synnymme. Jokainen vaimosta syntynyt on vihan, kuoleman ja iankaikkisen kirouksen, perkeleen vallan alainen. Tämä kirous koskee koko ihmissukua. Siitä meitä vakuuttavat aivan ensimmäiseksi nämä sanat. Jos näet kaikki sukukunnat tulevat siunatuiksi, ne eivät ole ennestään siunattuja.

Kun Herra siis antaa Aabrahamille tällaisen siunauksen, se sisältää samalla päätelmän, että te kaikki olette kirottuja. Näin tämä sana kukistaa kaiken sen, mitä luonto on ja mihin se kykenee. Ota pakana tai kristitty, jolla ei ole uskoa eikä Kristusta, kaikkine viisauksineen, hyvine tekoineen, hyveineen ja vapaine tahtoineen, ota koko hänen elämänsä, kaikki on kuitenkin mitätöntä ja kirottua Jumalan edessä. Miksi? Sen tähden, ettei se ole lähtenyt tästä siunauksesta. Se, mikä ei lähde siitä, on kadotuksen, jopa perkeleen alaista.

Herra ei liioin sano: Heidän on itse ansaittava siunaus, sen pitää tulla heistä itsestään. Koska sitä ei siis ole heissä, heidän täytyy olla kirottuja. Mitään keskiväliä ei ole. Jos tämä siunaus on omana, kaikki on hyvin, mutta jos siunaus puuttuu, kaikki on hukassa, häikäisköön minkä häikäisee.