Pajokin verilöyly

 

Olen saanut nyt parin päivän ajan erittäin surullisia uutisia Pajokin kylästä Etelä-Sudanista läheltä Ugandan rajaa. Etelä-Sudanin Luterilainen kirkko yhdessä Sleyn kanssa on toiminut alueella jo vuosien ajan. Se on tullut tutuksi mm. ”lapsiseurakunnistaan”.

Näin kirjoittaa alueelta kotoisin oleva pastori:
”Luulen, että olet jo kuullutkin uutisia kansainvälisen median kautta, mitä on tapahtunut meidän kylässämme Pajokissa. Maanantaina 3.4 klo. 5 aamulla hallituksen joukot tulivat kylään ja surmasivat monia, raiskasivat, ryöstivät kauppoja ja tuhosivat monia muita rakennuksia. Tuhannet ihmiset ovat paenneet turvallisuutensa vuoksi Ugandan puolelle paikkaan nimeltä Ngomoromo. Monet ihmiset ja heidän joukossaan meidän seurakuntalaisemme ovat silti vielä Pajokissa kuten myös äitini, sisareni ja veljeni. Ihmiset ovat hyvin epätoivoisia. Toivomme, että jotkut humanitaariset järjestöt pääsisivät pian alueelle ja apua tulisi. Muistakaa jatkaa rukouksianne, meidän kansaamme kuolee päivä päivän jälkeen, Jumala meitä auttakoon”.

Kansainväliset mediat kertovat myös Pajokin tapahtumista. Vahvistettua tietoa on vähän saatavilla. Etelä-Sudanin hallituksen joukot eivät ole päästäneet YK-joukkoja Pajokin alueelle ja alueen puhelinyhteydet ovat olleet poikki.

Pakolaisten määrä kasvaa. Monet näistä kylän tiedoista ovat peräisin paenneilta asukkailta.
Muistakaa rukouksin.
Voit myös auttaa pakolaisia:
Pakolaisleirikeräys: SLEY , viite: 10078 89200 32510 08512
Tili: FI13 8000 1500 7791 95


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: