Raamattu- ja lähetysteologiset päivät: Kirkon löydettävä uusi rooli

 

Karkun evankelisella opistolla järjestettiin 13.–15.8. Sleyn Raamattu- ja lähetysteologiset päivät. Karkun evankelinen opisto oli päivien ajan jokaista majoituspaikkaa myöten täynnä. Tänä vuonna teemana oli Kestävä kirkko.

Raamattu- ja lähetysteologisten päivien suunnittelusta vastannnut Soili Haverinen korosti avajaispuheenvuorossaan, että kysymys kirkosta on erittäin ajankohtainen.

– Kirkko on Jumalan valtakunnan ja maallisen elämän leikkauskohta, jossa on ainainen jännite. Kun ajan henki muuttuu, muuttuu myös se, mistä suunnasta ja miten kirkkoa haastetaan. Silloin aiheuttaa vaikeuksia, jos kirkko on ankkuroinut itsensä liian tiukasti sellaisiin rakenteisiin, jotka eivät nouse sen olemuksesta eli Kristuksesta.

Teologia kiinnostaa

Loppuunmyydyt majoituspaikat kertovat, että teologia kiinnostaa. Sleyn kotimaantyön johtaja Juhana Tarvaisen mukaan  Sley on kotimaassa herätysliike, joka tunnetaan syvästä Raamatun tuntemuksesta sekä luterilaisen teologian esillä pitämisestä ja opettamisesta.

– Raamattu- ja lähetysteologiset päivät tukevat tätä tuntemusta ja tarjoavat myös foorumin, kokoontumispaikan eri seurakunnista, liikkeistä ja järjestöistä tuleville keskustella luterilaisen teologian rikkauksista, Tarvainen iloitsee.

Kansankirkkojen
kulta-aika ohi?

– Kansankirkkoa, valtakunnan selkärankaa, pidettiin pitkään kestävän kirkon synonyymina. Nyt kirkon on löydettävä toisenlainen rooli, mikäli se aikoo jatkaa olemassaoloaan. Nykyisessä yhteiskunnassa kansankirkko seurakuntineen koetaan sekä liian suureksi että liian pieneksi.

Millainen kirkko sitten kestää?

– Kirkkomme kestää, kun se on rakennettu kestävälle perustalle. Se perusta on Herramme Jeesus Kristus. Kirkkomme elää siitä, että sillä on totuus iankaikkisesta elämästä. Siksi jokaisen kirkon jäsenen tulee olla totuutta etsivä ja totuuteen kiinnittyvä jäsen. Vain Herran sanasta elävä kirkko voi olla kestävä. Herran äänen tulee läpäistä koko kirkon opetus ja elämä, Tarvainen tiivistää.

Päivillä luennoimassa oli muun muassa patristiikan ja dogmatiikan dosentti Anni-Maria Laato, teologian tohtori ja ekumeniikan dosentti Olli-Pekka Vainio sekä ekumeniikan dosentti Sammeli Juntunen.

Lue lisää Raamattu- ja lähetysteologisista
päivistä ensi viikon Sanansaattajasta

 


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: