Sleyn hallitus asetti raameja ensi vuoden talousarvioesitykselle

 

Sleyn hallitus kokoontui torstaina 11.10. Helsingissä. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa Sleyn taloutta sekä kiinteistökauppoja.

Sleyn ensi vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio päätetään syyskokouksessa 14.12. Esityksen talousarviosta tekee hallitus, joka taas tekee oman esityksensä johtoryhmän valmisteleman esityksen pohjalta.

Täysin vapaita käsiä hallitus ei antanut johtoryhmälle: hallitus edellytti, että talousarvioesityksessä toiminnan menojen ja tulojen erotus on enintään miljoona euroa alijäämäinen viime vuoden tulotasolla mitattuna. Hallitus velvoitti johtoryhmän priorisoimaan säästökohteet ja arvioimaan esityksessä, miten se vaikuttaisi itse toimintaan.

– Lähetysosastomme ja Karkun evankelisen opiston taloudet ovat tasapainoisia, Sleyn toiminnanjohtaja Tom Säilä kertoo.

Sleyn alijäämä kertyy lähinnä kotimaan toiminnoista. Suurimmat kuluja aiheuttavat alueet kotimaan toiminnassa ovat henkilöstö- ja kiinteistökustannukset.

– Aina numeroita voi nopeastikin pyöritellä ja miettiä, miten se vaikuttaa toimintaan, mutta kieltämättä näin laajalle operaatiolle ei ole kovin paljoa aikaa, Säilä toteaa esityksen valmisteluaikataulusta.

Hallitus päättää talousarvioesityksestään samana päivänä kuin syyskokous kokoontuu, ja johtoryhmän tulisi toimittaa materiaali jo hyvissä ajoin ennen kokousta.


Säästötavoite saavutettavissa

Vuoden 2018 alkupuolen tuloslaskelma näytti hyvin samankaltaiselta kuin viime vuonna. Säilä kuitenkin uskoo, että tämän vuoden säästötavoite, 400 000 euroa, on mahdollista saavuttaa.

– Kuluja on saatu alaspäin.

Esimerkiksi Evankeliumijuhlan järjestäminen Keski-Pohjanmaalla oli edullisempaa kuin juhlien järjestäminen Helsingissä viime vuonna. Kuluja on tiputettu myös muun muassa siten, että eläkkeelle jääneiden tilalle ei olla automaattisesti palkattu uusia työntekijöitä ja matkakustannuksia on tiputettu.

Ihanteellisessa tilanteessa olisi saatu valmisteltua ensin Sleyn strategia ja sen pohjalta tehtäisiin tavanomaista enemmän muutoksia sisältävä talousarvioehdotus. Nyt aikataulut eivät sitä kuitenkaan mahdollista. Strategia on kuitenkin tekeillä ja sitä käsiteltiin hallituksen kokouksessa torstaina. Työskentely aloitettiin elokuun lopussa ja syksyllä on tehty kysely, jonka pohjalta strategian valmistelua jatketaan.

– Kysely tehtiin ydinjoukolle. Vastaajiksi valikoitui lähinnä työntekijöitä ja aktiiveja, eri alueilta, eri ikäryhmistä – miehiä ja naisia. Vastauksia saatiin noin 250, Säilä kertoo.

Kiinteistöpäätöksiä

Talous- ja strategia-asioiden lisäksi hallitus käsitteli kokouksessaan kiinteistöasioita. Hallitus valtuutti johtoryhmän, puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan yhdessä myymään Sleyn Tampereen Aleksanterinkadulla sijaitsevat toimistotilat, joissa sijaitsee muun muassa Sleyn nuorisotoimisto. Myyntiaikeiden taustalla on taloyhtiön mahdollinen suunnitelma purkaa toimistosiipi osittain ja rakentaa asuinrakennus tilalle.

Toimiston purkaminen ei ole vielä varmaa, eikä näin ollen tilojen myyminenkään. Toisaalta sisäilma ei ole tiloissa paras mahdollinen.

– On ollut pohdinnassa, jos toimistotilat siirrettäisiin Tampereen Luther-talon alakertaan, Säilä kertoo ja jatkaa, että ennen mahdollista siirtymispäätöstä sielläkin täytyy kartoittaa muun muassa ilmanvaihdon riittävyyttä.

Varman myyntipäätöksen hallitus taas teki Karstulan Kangasahon rukoushuoneesta. Se myydään muutamalle Kangasahon osaston aktiiville, jotka haluavat kunnostaa rakennusta.

– Rukoushuoneen lattian läpi tippui ihminen. Hänelle ei onneksi käynyt kuinkaan, Säilä kertoo rukoushuoneen huonosta kunnosta.

Myyntiajatus on ollut esillä keskustoimiston suunnalta, mutta Kangasahon osaston aktiivit ilmaisivat itse halunsa ostaa rukoushuoneen ja yrittää sen korjaamista. Sleyn olisi myös mahdollista käyttää rukoushuonetta jatkossa.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: