-
Connector.
Yleinen
Sleyn hallitus kokoontui: Anna-Liisa Markkula lähetysosaston osastokoordinaattoriksi
12.06.2020
Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen hallitus kokoontui torstaina 11. kesäkuuta. Kokous järjestettiin etäkokouksena. Sleyn hallitus käsitteli kokouksessaan yhdistyksen taloutta, kesän jäsenkokousta, lähetyskurssia, myytäviä kiinteistöjä sekä lähetysosaston osastokoordinaattori Sinikka Ahvenaisen työn jatkajaa Ahvenaisen siirtyessä eläkettä edeltäville lomille syksyllä.
Yhdistyksen talous kulkee parempaan suuntaan. Huhtikuun tuloslaskelmassa varsinaisen toiminnan alijäämä oli noin 600 000 euroa. Viime vuonna samaan aikaan toiminnallista alijäämää oli kertynyt noin 900 000 euroa.
– Näyttää edelleen mahdolliselta saavuttaa koko vuoden toiminnallisen alijäämän tavoite 1,2 miljoonaa euroa, toiminnanjohtaja Tom Säilä kertoo.
Lähetysosaston pitkäaikainen osastokoordinaattori Sinikka Ahvenainen jää eläkettä edeltäville lomille syksyllä. Hänen työnsä jatkajaksi hallitus valitsi kauppatieteiden maisteri ja teologian maisteri Anna-Liisa Markkulan. Markkula on työskennellyt Evankeliumiyhdistyksen lähettinä Keniassa aiemmin.
– Sinikka Ahvenaisella on ollut ilmiömäinen kyky pitää myönteistä työilmapiiriä yllä ja alati löytää positiivisia näkökulmia. Olen kiitollinen Sinikka Ahvenaisen järjestelmällisestä työstä näiden vuosien aikana. Anna-Liisa Markkula on vahva hallinnon ammattilainen, ja hänen työkokemuksensa sekä kotimaassa että lähetyskentillä antaa varmasti hyvää näkökulmaa laajemminkin Sleyn työhön, Säilä kertoo.
Koronapandemian vuoksi lähetyskurssin opiskelijavalinnat ovat viivästyneet. Nyt hallitus pystyi vahvistamaan aiemmin valittujen yhdeksän lisäksi vielä kolme uutta kurssilaista ja koko kurssi on nyt koossa.
Sleyn hallitus päätti myös kahden kiinteistön myynnistä. Hämeenlinnan lähellä Hattulassa sijaitseva Tyrvännön leirikeskus ja Someron Häntälän rukoushuone saivat uudet omistajat.
– Olen kiitollinen kaikille Tyrvännön leirikeskuksen ja Häntälän rukoushuoneen ylläpidossa vuosien saatossa palvelleille vastuunkantajille. Teidän työnne on mahdollistanut tähän saakka valtavan määrän evankeliumin julistusta ja se työpanos vie edelleen evankeliumia eteenpäin uudessa muodossa, Säilä kiittää.
Hallitus vahvisti kokouksessaan, että kesän jäsenkokous pidetään lauantaina 5. syyskuuta kello 12 Tampereen Luther-talolla maakunnallisen evankeliumijuhlan yhteydessä. Jäsenkokous on Evankeliumiyhdistyksen ylin päättävä elin. Tämän kesän jäsenkokous järjestetään turvallisuusnäkökulmat vahvasti huomioiden. Eritysjärjestelyistä tiedotetaan lisää jäsenkokouskutsun yhteydessä, joka julkaistaan heinäkuussa.
Jaa tämä artikkeli
Lisää artikkeleita:
- Diktatuuriakin vahvempi voima
- Järjestöjohtajat: Lujasti raamatullinen – avarasti mukaansa sulkeva
- Ovatko herätysliikejärjestöjen ehtoolliset päteviä?
- Syyskeräys 2024: tulevaisuus on sinun käsissäsi – auta omilleen muuttanutta löytämään tie seurakuntaan
- Tuhlaajapojan paluu
- Lähetystä ja lautapeliä
- ”Adrenaliinia riitti”
- Piispat päättivät: Sleyn työ kirkon virallisena lähetysjärjestönä jatkuu
- Siunattuna eteenpäin
- Totuus vai tehtävä? -kirjasta uusi painos ja Juhani Tikkaselta kappale