Toiminnanjohtajalta: Sinun elämäsi on Jumalan kädessä

 

– Olemme saaneet pahoja uutisia Ukrainasta. Voimakas myötätuntomme on heidän puolellaan, jotka nyt joutuvat kärsimään.

Tässä hetkessä haluan jakaa kanssasi kaksi ajatusta.

Ensimmäinen asia on se, että Jumala pitää sinusta huolta ja johdattaa sinua. Vanha tarina kertoo myrskyisästä illasta, jolloin pieni purjealus purjehti merellä ennen kokemattomissa aalloissa.

Ihmiset alkoivat pelätä, ja se tarttui henkilöstä toiseen.

Mutta pieni poika istui siellä seinään nojaten, luki kirjaa ja näytti hyvin pelottomalta. Aikuinen meni kysymään tältä pojalta, että etkö pelkää ollenkaan, kun myrskyää näin. Poika vastasi: en pelkää! Minun isäni on tämän laivan kapteeni.

Turvallisuudentunteemme on horjunut. Maailma ei olekaan niin vakaa paikka, kuin mitä me olimme ajatelleet sen olevan.

Mutta muista se, että historian kulut ja myrskytkin siinä: ne ovat aina viime kädessä Jumalan kädessä. Vaikka hänen kaitselmustaan ja johdatustaan on meidän välillä aivan mahdoton ymmärtää, ovat edelleen voimassa profeetta Jeremian sanat, joissa Jumala vakuuttaa: että minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia. ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.”

Toimi tämän toivon puolesta omalla paikallasi. Et ole yksin! Jumala pitää sinusta huolen. Hän johdattaa sinua.

Toinen asia, jonka haluan tuoda tässä tilanteessa esiin on, että sinua kutsutaan rukoilemaan.

Jos mietit, mitä voit tehdä tässä tilanteessa, voit rukoilla. Voit kantaa tällaiset hankalat asiat Jumalan eteen, luottaa siihen, että Hän kuulee, ja voit luottaa siihen, että rukous on voima, joka muuttaa tätä maailmaa.

Ensimmäisenä rukousaiheena itse ainakin ajattelen, että ovat nämä vallanpitäjät, jotka voivat vaikuttaa rauhan puolesta. Rukoilla heidän kauttaan rauhan ja sen toteutumisen puolesta.

Toinen asia ovat nämä ihmiset, jotka joutuvat erityisellä tavalla kärsimään tämän sodan vuoksi. Pidämme heitä mielessämme.

Vaikka elämä erityisesti nyt tuntuu epävakaalta, on Jumala läsnä sinun elämässäsi.

Hän on sinun elämässäsi läsnä tässä hetkessä ja sinun elämäsi on Hänen käsissään tulevaisuudessa.

Jumalan sana sanoo näin: ”Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (Jer. 29:11)


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: