Tokion Suomi-kirkko uusiin tiloihin

 

Japanin pääkaupungin korkea hintataso pakottaa Suomi-kirkon vuokralle.

Tokion Suomi-kirkko on ollut sen valmistumisesta asti vuonna 1990 yksi Sleyn Japanin lähetyksen keskuksia. Nimestään huolimatta seurakunta ei koostu suomalaisista vaan japanilaisista seurakuntalaisista. Tällä hetkellä kirkolla toimivat työntekijöinä Hiroaki ja Päivi Yoshimura, ja myös Mirjam Harjun työpanoksesta osa suuntautuu Suomi-kirkolle.

Jo vuosien ajan Suomi-kirkolla on taisteltu vakavan homeongelman kanssa. Pitkään asiaa yritettiin ratkaista remontein, mutta lopulta kävi selväksi, että mitkään korjaukset eivät auta. Siksi päätettiin ruveta etsimään seurakunnalle uutta toimitilaa. Vuonna 2018 Sleyn yleinen kaikissa Suomen seurakunnissa koottu kolehti suunnattiin Suomi-kirkon seurakunnan tilaongelman ratkaisuun.

Uuden tilan löytyminen osoittautui kuitenkin vaikeaksi. Oman tilan hankkiminen Tokiosta on liian kallista, ja siksi päädyttiin vuokraratkaisuun. Tässä haasteena on ollut se, että moni vuokran­antaja ei halua vuokrata tilaansa kirkkokäyttöön. Lisäksi piti ottaa huomioon paikan saavutettavuus julkisilla kulkuvälineillä sekä rakennuksen maanjäristyskestävyys, eikä paikka saisi olla kovin lähellä muita kristillisiä kirkkoja.

Loppukeväällä viimein löytyi sopiva tila Tokion keskustasta aivan suuren yliopiston vierestä. Vuokrasopimus on nyt tehty, ja kesäkuussa Suomi-kirkko muuttaa uusiin tiloihin. Rukouksiin on vastattu, ja nyt saadaan rukoilla sitä, että sekä vanhat että uudet seurakuntalaiset löytäisivät tiensä uuteen kirkkoon.

Teksti julkaistu Sanansaattajassa 12/19.

 


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: