Evankeliumijuhlan vuosikokous keskusteli menneestä ja ratkoi tulevaa 

 

Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen kesän jäsenkokous järjestettiin Porissa Herttuan koululla lauantaina aamulla kello 8.30 alkaen.

Hallituksen väistyvä puheenjohtaja Tomi Välimäki avasi kokouksen puheellaan, jossa hän kertoi menneen yhdeksän vuoden iloista ja haasteista. 

Evankeliumiyhdistyksen toiminnanjohtaja Tom Säilä esitteli toimintakertomuksen. 

– Sleyn toiminnassa toistuu luku 500. Meillä oli vuonna 2018 500 messua tai jumalanpalvelusta Suomessa. Keniassa meillä on 500 kummilasta. Tänäkin aamuna he ovat saaneet ruokansa siksi, että he ovat kummilapsiamme. Helposti käy niin, ettei vuosikokouksissa edes mainita näitä, olemmehan jo 15 vuotta pitäneet kummilapsia Keniassa ja pitkän ajan myös messuja ja jumalanpalveluksia, Säilä kertoi ja summasi muutoinkin vuoden 2018 tapahtumia.

Toimintakertomus herätti laajaa keskustelua. Keskustelussa nousi esille muun muassa taannoinen hallintojohtaja Heikki Kymäläisen irtisanominen sekä mittavat säästötoimet, joiden kourissa Evankeliumiyhdistys on työtä tehnyt.

– Vain vahva kotimaantyö voi lähettää lähetystyöntekijöitä, pastori Erkki koskenniemi muistutti. 

Keskustelussa nostettiin esille myös Evankeliumiyhdistyksen työn tulevaisuus pohjoisessa Suomessa.

– Kuuntelemme tarkasti näitä kommentteja Pohjois-Suomen osalta, hallituksen jäsen Mika Latva-Rasku vakuutti.

Tilinpäätös hyväksyttiin ja vastuuvapaudesta järjestettiin suljettu lippuäänestys. Äänestyksen myötä hallitukselle myönnettiin vastuuvapaus. 

Evankeliumiyhdistyksen kesäkokous äänesti hallituksen neljän erovuoroisen jäsenen tilalle neljä uuutta jäsentä. Hallituksessa työskentelynsä aloittavat Eveliina Känsälä, Timo Punkeri, Hannu Kippo ja Jussi Seppälä. 

Kokouksessa pidettiin myös tilintarkastajien vaali. Ehdotettiin, että nykyiset tilintarkastajat jatkavat. Päätös hyväksyttiin.

Evankeliumijuhla jatkuu Porissa.

Päivitetty klo 20.22: Uusi hallitus järjestäytyi. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Mika Latva-Rasku ja varapuheenjohtajaksi Hannu Kippo.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: