Myanmarin aktio: Kiitollisin mielin

 

Tänään nähtiin Taunggyi vihdoin päivänvalossa. Hotellin aamupalalla saatiin tavalliseen tapaan rasvaista riisiä, rasvaista leipää ja uppopaistettuja kasviksia.
Heti aamusta lähdimme vierailulle Hope Education Centeriin, joka on luterilaisen kirkon ylläpitämä päiväkoti. Nimen perusteella odotimme jotain hieman suurempaa ja edistyksellisempää kuin tätä pimeää kaksihuoneista taloa, jossa oli ohuet seinät, peltikatto, lankkulattia ja korotetun lattiatason alla jonkinasteinen keittiö sikoineen. Ulkomuodosta huolimatta keskus osoittautui viihtyisäksi ja tunnelmalliseksi paikaksi. Meitä vastassa oli 13 4—7-vuotiasta lasta ja työntekijäpariskunta. Normaalisti päiväkodissa käy 20 lasta, mutta sateisen päivän vuoksi kaikki eivät olleet päässeet paikalle. Saimme kuulla, että lapset tulevat buddhalaisista perheistä ja että ympäröivässä kylässä ei asu kristittyjä. Hope Education Centerissä lapset saavat kuulla Jumalasta ja heille opetetaan kristillisiä lauluja ja raamatunkohtia. Näin kristillisen kasvatuksen toivotaan ja rukoillaan olevan siunaukseksi lapsille myöhemmin ja myös heidän perheilleen.

Lasten kanssa leikimme monia leikkejä, värittelimme kuvia, söimme ja vietimme heidän kanssaan aikaa. Aluksi lapset katselivat meitä ujosti nurkasta, mutta lopuksi he kiipesivät rohkeasti syliin. Näiden lasten ja Hope Education Centerissä tehtävän työn puolesta saamme olla rukoilemassa. Tuokoon se siunauksensa koko ympäröivään kylään!
Iltapäivällä pääsimme tutustumaan paikalliseen markettiin. Hajanaisten kojujen ja sisällä olevien pimeiden ostoskäytävien yhdistelmässä oli paljon värejä, hajuja ja ääniä. Useissa kojuissa oli myynnissä vaatteita, hedelmiä tai myanmarilaisia kankaita. Etenkin naisväki pääsi hyvin shoppailun makuun kun mukaan tarttui vaatteita ja paikallisia kankaita, joita täällä käytetään hameina.

Iltapäivällä lähdimme käymään paikallisella viinitilalla. Upeissa maisemissa pääsimme syömään päivällistä ja maistelemaan viinejä. Useimmat ottivat ruuaksi pitsaa, sillä paikallinen rasvainen riisi- ja nuudeliruoka alkaa jo tulla korvista, sitä kun on tarjolla päivän jokaisella aterialla.

Tänään aamu- ja iltahartaudessa pohdimme erityisesti kiitollisuutta. Näissä oloissa on helppo valittaa kaikesta, mikä ei toimi yhtä hyvin kuin Suomessa, mutta on hienoa huomata kuinka paljon olemme saaneet kiitoksen aiheita! Vaikka osaan tämän maan ihmeellisyyksistä alkaa jo tottua, olisi hyvä muistaa olla kiitollinen, sillä hyviä asioita täällä riittää: ystävälliset ihmiset, kohtalaisen hyvä terveys, ruoka, aktioporukka ja siisti hotelli. Nämä maisemat ovat täällä niin epätodellisen upeita, että on hienoa saada kiittää niistäkin Jumalaa. Muistetaan olla kiitollisia myös rakkaasta koti-Suomesta, koska siellä asuminen tekee meistä etuoikeutettuja.

”Iloitkaa aina. Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta.”


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: