Myanmarin aktio: Itsenäisyyspäivä

 

Vietimme päivän Inle-järvellä veneen kyydissä seikkaillen. Inle lake on Myanmarin toiseksi suurin järvi. Järven päälle on rakennettu kylä, jossa Intha-heimoon kuuluvia asukkaita asuu. Kyläläiset työskentelevät järvellä, esimerkiksi hoitaen kelluvaa tomaatti- ja kukka viljelmää, kalastaen tai ravintolaa pyörittäen.

Sää muuttui päivää myöten pilvisestä aurinkoiseksi ja kiersimme katsomassa veden päälle rakennettuja paikallisia käsityöläispuoteja, jossa valmistettiin mm. silkkiä, hopeaa ja sikareita. Varsinkin porukan käsityöihmiset olivat innoissaan katsomassa, kun demostroitiin lotuksesta langan valmistusta ja hopean sulattamista.

Päivän aikana vierailimme myös buddhalaisessa temppelissä, sekä luostarissa. Martin kertoi meille buddhalaisten uskomuksista ja uskonnon ristiriidoista. Uutta oli minulle esimerkiksi se, että budhalaisuudessa ei saa tappaa mitään ja tähän lukeutuu myös kasvit, sillä ne elävät. Käytännössä buddhalainen ei voi elää tappamatta, sillä lihan tai kasvisten syöminen merkitsee sitä. Sovittaakseen väärät teot, buddhalaisten on tehtävä hyviä tekoja, kuten autettava muita ja käytävä temppelissä rukoilemassa.

On hienoa, että kristittynä meidän ei tarvitse suorittaa mitään. Buddhalaiset joutuvat etsimään sisäistä rauhaansa koko elämänsä ajan, eivätkä voi sitä löytää muualta kuin Jeesuksen sovitustyöstä. Meillä on kristittyinä turva Jumalassa, eikä ole mitään parempaa kuin se. Kuinka tärkeää onkaan, että kaikki saisivat kuulla siitä lohdutuksesta ja toivosta.

Rukoillaan yhdessä niiden ihmisten puolesta, joita kohtaamme aktion aikana ja koko Myanmarin kansan puolesta, että Jumalan sanan valo saisi levitä koko maahan.
”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” Joh 8:12


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: