Voidaksemme tunnustaa: Minä uskon minun edestäni kuolleeseen ja ylösnousseeseen Jeesukseen Kristukseen, Pyhän Hengen on itse opetettava se minulle. Jos minun näet on uskottava, että hän on tehnyt tämän minun tähteni, minun on samalla tunnustettava, että olen kaikkineni aivan hukassa.

Tähän koko maailma loukkaantuu. Luontomme mukaisesti me emme näet suostu olemaan kerrassaan kelpaamattomia emmekä tunnusta, että Kristus on kaiken tehnyt. Me tahdomme omasta puolestammekin olla asialla palvelemassa Jumalaa, niin että hän sen vuoksi katsoisi armossa puoleemme ja antaisi syntimme anteeksi. Mutta näinhän teen tyhjäksi sekä Kristuksen että uskon. Jokaisen on nyt kuitenkin tunnustettava, että hän ei voi päästä irti tästä saastasta.

Muutamat vainoavat evankeliumia, mutta enpä minäkään, vaikka en sitä vainoakaan, vaan saarnaan ja tunnustan sitä, ole siinä niin täysin sydämin kuin tahtoisin ja pitäisi. Vaikka näet sen uskonkin, minut valtaavat siitä huolimatta tällaiset omahyväiset ajatukset: Olethan sinä joka tapauksessa tehnyt yhtä ja toista hyvää, rukoillut, saarnannut, palvellut ja muita auttanut. Tällainen saasta pyrkii sisimmässäni saastuttamaan Kristuksen istuimen.