Piispa Jolkkonen: ”Ehtoollisessa kristittyjen ilot ja kärsimykset tulevat yhteisiksi”

 

Raamattu- ja lähetysteologisilla päivien tiistain pääluennon piti piispa Jari Jolkkonen. Ehtoollisteemalla vietetyt päivät päättyivät viikkomessuun.

Tiistaina Raamattu- ja lähetysteologisilla päivillä kuultiin piispa Jari Jolkkosen luento. Hän puhui aiheesta opin ja käytännön yhteys. Kommenttipuheenvuoron piti Teemu Haataja. Piispa painotti ehtoollisen tärkeyttä luterilaisessa teologiassa. Hän korosti ehtoollisen olevan seurakunnan ja kirkon hengellisen elämän keskus ja yhteyden ateria.

– Jumala on itsensä lahjoittava rakkaus. Ehtoollisessa on kysymys syntien anteeksiantamuksen lahjasta. Luther opettaa, että ehtoollisessa ei vain leipä ja viini muutu, vaan myös seurakunta muuttuu hengelliseksi ruumiksi eli Kristuksen ja pyhien yhteisöksi. Ehtoollisessa lahjoitetaan Kristuksen hyveet ja armo, mutta myös kristittyjen ilot ja kärsimykset tulevat yhteisiksi. Me muutumme ja tulemme yhdeksi tuon rakkauden kautta, Jolkkonen sanoi.

Päivien kokonaisosallistujamäärä oli noin 70. Päivät päättyivät viikkomessuun, jonka toimitti toiminnanjohtaja Tom Säilä.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: