Sopiiko jooga kirkkotilaan tai kristitylle?

Viime viikolla kokoontunut kirkolliskokous keskusteli voiko kirkkotilassa järjestää joogaa. Keskustelu laajeni myös kysymykseksi siitä, mikä kaikki kirkkotilassa on sopivaa.

”Kristinuskolla itsellään on pitkä historia ja rikas rukouselämä, eikä sen tarvitse flirttailla toisten uskontojen kanssa. Rukouselämä se voi ilmetä monipuolisena kodin hartauselämänä. Joihinkin vetoaa oma tai jaettu rukouselämä muutaman päivän retriiteissä. Kirkon hengelliseen elämään ei kannata sotkea sellaista, mikä ei sinne kuulu.”

Voiko olla kristillistä joogaa?

Yksi suosituimmista ja eniten julkisuudessa olleista uskonnollisuuden muodoista on jooga. Jooga on tuttu niin liikuntakeskusten ryhmäliikuntatunneilta kuin nykyään myös useiden seurakuntien toiminnasta. Arvelen, että kahdesta syystä joogaa ei pidetä ongelmallisena. Ensinnäkin joogan alkuperää ei tunneta ja ymmärretä tai toiseksi joogan ajatellaan olevan venyttelyä ilman uskonnon harjoittamista. Jooga on kulttuurissamme valtavirtaa, joten pidän tarpeellisena perustella, miksi pidän sen harjoittamista ongelmallisena.

Jooga on saanut alkunsa hindukulttuurissa ja se kuuluu erottamattomasti uskonnonharjoittamiseen. Joogaa ei voi riisua sen juurista, vaikka sen sisältöä muutettaisiin paljonkin. Emme toimi muutenkaan näin. Kristityt eivät osallistu moskeijassa jumalanpalveluksiin omalla rukousmatollaan ja ajattele, etteivät ole muslimeja, koska rukoilivat siellä kristittyjen Jumalaa. Samoin eivät kristityt osallistu hindujen uskonnonharjoitukseen.

Toimintaamme tulee joskus mukaan heitäkin, joilla on tausta kaukoidän uskonnoissa. Miten arvelet hindusta kristityksi kääntyneen suhtautuvan, mikäli seurakunta kertoo järjestävänsä joogailtoja? Luulen, ettei hän ilahtuisi, vaan haluaisi mieluummin pysyä hyvin kaukana sieltä missä on joogaa, vaikka sisältöä olisikin muutettu.

Aikamme hengellisessä etsinnässä on syntynyt myös kaipuuta kristittyjen Jumalan puoleen. Missä niin on tapahtunut? Onko keksitty jotakin uutta sisällön tai muotojen suhteen? Itse olen nähnyt sen tapahtuvan siellä, missä on kokoonnuttu lukemaan Raamattua, rukoiltu ja vietetty ehtoollista. Kaikki näistä ovat aivan ensimmäisten kristittyjen tapoja. Sieltä on edelleen löydetty perusta, joka kestää elämän myrskyissä ja haaksirikoissa taivaaseen asti.

Mitä uususkonnollisuus on?

Vaikka perinteiset uskonnolliset arvot ja instituutiot ovat länsimaissa menettäneet merkitystään, ei hengellisyys tai usko korkeampaan voimaan ole häviämässä ja vähenemässä. Maallistuneessa yhteiskunnassa on kasvanut henkinen ja hengellinen etsintä, joka on löytänyt uusia suuntia.

Uskonnollisuus on viime vuosikymmeninä saanut uusia muotoja, jotka haastavat kristinuskoa jopa enemmän kuin toiset uskonnot. Uskonnollisten instituutioiden ulkopuolelle syntynyttä hengellisyyttä on pyritty kuvaamaan sanalla uushenkisyys. Termillä tarkoitetaan tämän päivän länsimaisissa yhteiskunnissa vaikuttaviin henkisiin virtauksiin. Näihin sisältyvät sekä new age ja okkultismi että erilaiset yksilökeskeisen henkisyyden ilmiöt tarot-korteista horoskooppeihin, tietäjistä enkelihoitoihin, äänimaljoihin, kristalliterapioihin ja joogaan asti.

Näitä ilmiöitä yhdistää usein henkisen tasapainon, rauhan tai mielihyvän tavoittelu. Uususkontoihin kuuluu usein oman tien etsiminen ja kunkin ihmisen mahdollisuus vaikuttaa omaan pelastumiseensa ja valita oma tiensä pelastukseen. Tätä tietä etsitään kokemusten ja harjoitteiden kautta, joiden kautta yliluonnollinen tulee elämään.

Omaa itseä ja elämän tasapainoa etsimässä

Mindfulness-harjoitukset, hyvinvointimessut, henkinen valmennus ja noituusaiheiset sarjat ja elokuvat ovat suosittuja. Uushenkisyyden suosio on kasvanut erityisesti nuorten aikuisten keskuudessa. Kyseessä on yksilökeskeinen ja omaehtoinen uskonnollisuus, johon useimmiten kerätään eri perinteistä ja uskonnoista osia. Keskeinen merkitys näissä on elämyksillä, kokemuksellisuudella, ruumiillisuudella sekä elämäntapaan liittyvillä valinnoilla

Uskonoppien määrittelemän Jumalan sijaan ihmisestä on tullut oman elämänsä auktoriteetti, joka metsästää pyhyyden kokemuksia eri puolilta. Sama subjektiivisuuden megatrendi läpäisee koko pirstoutuneen yhtenäiskulttuurin.

Kristinuskon auktoriteetti on pyhä Jumala, eikä kristinuskon oppi muuta muotoaan ihmisen toiveiden mukaan. Vaikka ihmiset haluaisivat rakentaa oman hengellisen polkunsa, kristinuskon uskon kappaleet ovat pysyviä ja muuttumattomia. Kristityllä on vain yksi Jumala. Kaikki, mikä vähentää tai lisää Kristuksen ristinsovitukseen jotakin, vie poispäin Jumalasta.

Uususkonnoissa haetaan ratkaisuina mielen tasapainoa, rauhaa ja vapautta ihmisen sisältä. Jumala ei kuitenkaan löydy ihmisen sisimmästä, ei sydämestä tai mielestä. Jumala lähestyy ihmistä tämän ulkopuolelta ja hän toimii ja vaikuttaa armonvälineissä, Raamatun sanassa ja sakramenteissa.

Voiko kristinuskoon sekoittaa osia uususkonnoista?

Uususkontoihin sekoittuu niin itämaisia hengellisiä liikkeitä kuin pakanauskontojakin. Kyse on usein synkretismistä eli uskontojen sekoittumisesta. Siinä kristinuskoon liitetään elementtejä toisista uskonnoista. Joku perustelee synkretismiä sillä, että on tärkeä puhua kieltä, jota tämän ajan ihminen ymmärtää. Eikö ole hyvä asia, jos joku kiinnostuu uskonasioista uushenkisten harjoitteiden tai välineiden kautta? Ehkä samalla hän voi kiinnostua myös kristinuskon Jumalasta? Ja vielä parempi, jos niiden kautta kokee saaneensa elämään tasapainon, rauhan tai valaistumisen ja

Melkein joka kaupasta löytyy aikuisten värityskirjoja, joita myydään mindfulness -etuliitteellä. Rentouttavia venyttelyhetkiä ja joskus kehonhuoltotreenejäkin kutsutaan joogaksi. On harmillista, että sinänsä kannatettavat ja hyvät asiat on brändätty uushenkisyyden alle, sillä on myös sellaista joogaa, meditaatiota ja mindfulnessia, joiden sisältö ei sovi kristitylle. Niissä on mukana epäjumalanpalvontaa, useimmiten itämaisten hengellisten liikkeiden uskonnonharjoitusta.

Kristinuskon muututtua yhteiskunnassa vieraammaksi saadaan kristillisenä myytyä melkein mitä tahansa. On toki hyvä, että kristitty pitää itsestään huolta, rauhoittuu kiihkeän elämänrytmin keskellä ja hakeutuu välillä hiljaisuuteen, vaikka niitä järjestäisi kristillinen toimija. Kristitty ei harjoita toisia uskontoja. Eikä sellaisiin uskonnollisiin menoihin ei pidä mennä mukaan, joissa rukoillaan jotakin muuta jumalaa kuin kristinuskon Jumalaa.

Kristinuskon keskus on Jeesus Kristus. Kun kristinuskoon tuodaan mukaan jotakin sen ulkopuolelta, on vaara, että muoto sotkee sisällön ja keskitytään Jumalan sijasta ihmiseen. Joku ajattelee, että kristinusko puhuttelee nykyaikana, kun mukaan otetaan tänä aikana kiinnostavia elementtejä uususkonnoista.

Kristinuskolla itsellään on pitkä historia ja rikas rukouselämä, eikä sen tarvitse flirttailla toisten uskontojen kanssa. Rukouselämä se voi ilmetä monipuolisena kodin hartauselämänä. Joihinkin vetoaa oma tai jaettu rukouselämä muutaman päivän retriiteissä. Kirkon hengelliseen elämään ei kannata sotkea sellaista, mikä ei sinne kuulu. Sielunvihollisen sanotaan pyrkivän vaikuttamaan erityisesti siellä, missä hänen ei uskota olevan tai missä hänen vaikutustansa vähätellään.

Korttipakka tai kristallihippu pöydällä ei pidä sisällään pahaa henkeä, mutta kannattaa pysyä poissa sieltä, missä niiden sanotaan vaikuttavan yliluonnollisesti hyvää tai pahaa, ennustavan tapahtunutta tai tulevaa. Kun esineen tai toiminnan sanotaan vaikuttavan näin, ei kyseessä ole kristinuskoa vaan okkultismia eikä siihen kannata huvin vuoksikaan tutustua. Tulella leikkiminen ei ole vaaratonta.