Työntekijää haetaan Lappeenrantaan ja Imatralle

 

Suomen Luterilainen evankeliumiyhdistys hakee osa-aikaista (50%) työntekijää Lappeenrannan ja Imatran messuyhteisön pastorin tehtävään.   

Toimintamme painopisteinä kotimaassa ovat jumalanpalvelusyhteisöistä vastaaminen ja niiden kehittäminen, Raamatun opettaminen, kirkon sanomasta vieraantuneiden tavoittaminen sekä työ nuorempien ikäluokkien parissa. Etsimme työntekijää, jonka koulutus, taidot ja työnäky vastaavat näitä painopisteitä.

Edellytämme työntekijältä hyviä vuorovaikutustaitoja, oma-aloitteisuutta, organisointikykyä, ahkeruutta sekä sitoutumista Jumalan sanaan ja luterilaiseen tunnustukseen. Odotamme eteenpäin katsovaa asennetta ja rohkeutta.

Tarjoamme haastavan ja mielenkiintoisen työn kirkon palveluksessa. Olemme tunnettuja Raamatun laadukkaasta opettamisesta sekä raamatuntuntemuksen tuomisesta ihmisten elämään. Teemme tavoittavaa evankeliumin työtä.

Työtehtävät soveltuvat pastorille.

Lappeenrannan työssä työ keskittyy Lappeenrannan sekä Imatran messuyhteisön jumalanpalvelusten toimittamiseen.

Palkkaus ja työsuhteen ehdot Kristillisiä järjestöjä koskevan työehtosopimuksen mukaisesti. Työtehtävät alkavat keväällä 2022.

Hakemusten sekä ansioluetteloiden on oltava perillä viimeistään torstaina 1.3.2022 sähköpostitse osoitteessa juhana.tarvainen@sley.fi.

Lisätietoja tehtävästä antaa Sleyn kotimaantyön johtaja Juhana Tarvainen.

juhana.tarvainen@sley.fi tai p. 050 323 5484

 


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: