Nuorten loma-aika alkaa!

 

Kirjeitä Heikkilöiltä 9/25

30.11.2025

“Meitä on monista eri heimoista: mm. dinkoja, nuereita, acholeita ja shillukeja. Olemme seurakuntana kaikki yhdessä. Meidän täytyy käyttää yhdessä arabiaa ja englantia, koska kaikille kielille kääntäminen kestäisi niin kauan! Käytämme kuitenkin monen kielisiä Raamattuja, että kaikki varmasti ymmärtävät.”

Näin kertoi juuri marraskuussa vihitty uusi pastorimme Rwamwanjan pakolaisasutusalueen seurakunnasta. Kerromme aina kuinka teemme työtä täällä Ugandassa yhteensä neljällä pakolaisalueella. Yhteistyökirkkomme kuitenkin tekee työtä yhteensä viidellä alueella. Viides alueista on nimeltään Rwamwanja. Toivomme, että mekin pian pääsisimme sinne vierailemaan! Tämä pakolaisasutusalue on kuitenkin turvallisuussäädöksiltään tiukempi, joten siellä vierailu ja toimiminen ei ole ihan niin simppeliä, vaikka meillä muilla alueilla toimimiseen onkin luvat.

Rwamwanjassa on pääasiassa Kongosta tulevia pakolaisia, mutta sinne sijoitetaan muiden pakolaisten lisäksi ne, jotka saattavat muilla asutusalueilla olla erilaisista syistä johtuen vaarassa. Tämän vuoksi myös alueen turvallisuussäädökset ovat tiukemmat kuin muilla pakolaisasutusalueilla.

Tämä uusi pastorimme on teologisten opintojen lisäksi myös opiskellut ja työskennellyt useita vuosia sairaanhoitajana ja meillä oli ilo tavata häntä täällä Bweyalessa ja tutustua paremmin. Muistathan kanssamme häntä ja koko Rwamwanjan seurakuntaa.❤️

 

Nuorten joululoman suunnitelmat

Kuun vaihde tuo mukanaan koulujen loma-ajan ja joulukuu tarkoittaakin meille vielä vauhdikasta vuoden päätöstä. Suunnitelmissa on kaksi noin viiden päivän mittaista koulutusreissua ja lisäksi suunnitelmat Bweyalen ja Betlehemin nuorten kanssa. Joulukuun toisen viikon vietämme Palabekissa ja kolmannen Länsi-Niilillä. Olemme tosi innoissamme reissuista, sillä kuten ehkä muistat,  viime lomalla saimme vieraita tänne Bweyaleen, emmekä itse matkustaneet, joten nyt on kiva päästä taas vierailemaan muissa seurakunnissa.

Tarkoituksemme on kouluttaa erityisesti nuoria, mutta myös järjestää koko seurakunnan yhteistä toimintaa, jossa  eri-ikäiset seurakuntalaiset voivat kaikki tulla mukaan yhteiseen tekemiseen.

Koulutuksien järjestämisessä on monia kuluja: mm. ruuat, matkat, majoitukset, tarvikkeet, mahdolliset lääke- tai terveyskeskuskulut, jos joku sairastuu.

Olemme tosi kiitollisia jokaisesta pienestäkin lahjoituksesta joulukuun koulutuksiin! Tässä muutama esimerkkisumma: Laskimme KAIKKI koulutusten kulut, meidän työpanosta myöten ja tällaisilla esimerkkisummilla voit osallistua, jos se on sinulle taloudellisesti mahdollista:

Yksi koulutuspäivä yhdelle ihmiselle maksaa 8 euroa. Jos taas haluat lahjoittaa 5:lle, voit antaa 40€. Jos sinusta tuntuu, että kymmenen on hyvä luku, mikset lahjoittaisi 80€.❤️

Jos haluat tukea meitä yhden päivän verran joulukuun koulutusreissuilla, on hinta 250 €. Lahjoita työmme tukeen MobilePaylla (88966) tai osoitteessa sley.fi/lahjoita. Lämmin kiitos kaikesta taloudellisesta- ja rukoustuesta!❤️

Kiitos kun muistatte meitä

Viime kirjeessä pyysimme rukouksia meidän vesihaasteisiin. Olemme asuneet Bweyalessa nyt noin 9 kuukautta ja kaivomme on toiminut siitä ehkä noin kaksi kuukautta.😁 Kuivakausi on alkanut ja ilman vettä olisi nyt aika kurjaa. Kaksi päivää viime kirjeen lähettämisen jälkeen kaivomme saatiin vihdoin kuntoon ja siitä lähtien vettä on riittänyt. Kiitos siis kun muistatte meitä!

Marraskuussa vietetyille MN-festareille meiltä pyydettiin WhatsApp-ryhmää, jossa voi vaihtaa kuulumisia viikonlopun ajan Bweyalen ja Turun välillä. Viikonlopun jälkeen ryhmän toivottiinkin edelleen jatkuvan, joten olemme päättäneet pitää ryhmän olemassa. 🙂 Jos haluat liittyä WA-ryhmään ja jakaa arkisia kuulumisia meidän ja muiden kanssa, laitathan meille viestiä!

Rukousaiheita

  • Siunausta ja kaikkea hyvää Rwamwanjan uudelle pastorille ja koko seurakunnalle.
  • Onnistuneet koulutukset Palabekissa ja Länsi-Niilillä.
  • Lapsille ja nuorille levollinen loma-aika.
  • Rauhaa Etelä-Sudaniin ja Sudaniin.
  • Siunausta ja varjelusta Etelä-Sudanin ja Sudanin kristityille, yhteistyökirkolle sekä lähettikollegoille.
  • Kiitos kaikesta tuesta työllemme.❤️
  • Kiitos toimivasta kaivosta!

❤️:llä Paula ja Lauri

Alkuperäinen kirje: https://mediakirjasto.sley.fi/2025/12/heikkiloiden-lahettikirje-marraskuu-2025




Lisää artikkeleita: