Sley mukaan Kirkkokansan liittoon – Sari Mäkimattila jatkaa hallituksen puheenjohtajana 

 

Sley osallistuu lokakuussa Kirkkokansan liiton perustamiseen. Sari Mäkimattila jatkaa Sleyn hallituksen puheenjohtajana ja Tuomo Liimatainen aloittaa varapuheenjohtajana. Etelä-Pohjanmaan piirivastaava Ari Juupaluoma jatkaa työtään 50 prosentin työajalla. Sleyn vuoden 2026 tuloksen ennustetaan toteutuvan lähellä talousarviota. 

Sley on mukana perustamassa uutta Kirkkokansan liitto ry:tä ja liittyy yhdistyksen perustajajäseneksi, jonka tarkoituksena on vahvistaa luterilaiseen tunnustukseen sitoutuneiden järjestöjen keskinäistä yhteistyötä. Yhdistyksen perustamiskokous on tarkoitus järjestää Helsingissä 28. lokakuuta 2026.

Osa Suomen teologisen instituutin jäsenjärjestöistä on tehnyt viimeisten neljän vuoden ajan yhteistyötä epävirallisessa Kirkkokansa-verkostossa. Verkosto on koettu hyvin tarpeelliseksi, ja nyt yhteistyö halutaan vakiinnuttaa perustamalla Kirkkokansan liitto ry. Tavoitteena on luoda järjestöjen yhteistyölle nykyistä selkeämpi ja pitkäjänteisempi rakenne.

Liitto kokoaa ja tukee jäsenjärjestöjensä yhteistyötä ja edistää niiden välistä keskustelua. Yhteistyön tavoitteena on tukea järjestöjen pyrkimystä vaalia ja edistää luterilaiseen tunnustukseen perustuvaa kristillistä elämää Suomessa.

Kirkkokansan liitto ei muodosta uutta kirkkokuntaa eikä sillä ole kirkollista tai hallinnollista toimivaltaa jäsenjärjestöihinsä nähden. Sley ja muut jäsenjärjestöt säilyvät itsenäisinä ja tekevät itseään koskevat päätökset jatkossakin omien sääntöjensä ja hallintorakenteidensa mukaisesti.

Yhteistyötä ohjaa teologinen yhteistoiminta-asiakirja, jonka periaatteisiin Suomen teologisen instituutin yhteistyössä mukana olevat järjestöt ovat sitoutuneet jo aiemmin.

– On tärkeää, että erilaiset herätysliikkeet haluavat pitää yhteyttä ja kulkea yhdessä. Olen kiitollinen Jumalalle siitä, että STI:n jäsenjärjestöjen kesken vallitsee suorastaan kirkkohistoriallisen vahva yhteishenki. Jumala johdattakoon meitä myös tulevaisuudessa kohti yhteisiä päämääriä, Sleyn toiminnanjohtaja Tom Säilä sanoo.

Hallitus järjestäytyi

Sleyn hallitus on järjestäytynyt. Uudet hallituksen jäsenet valittiin erovuoroisten tilalle Valtakunnallisen Evankeliumijuhlan yhteydessä järjestetyssä jäsenkokouksessa kesäkuun lopussa. Nyt järjestäytyneen hallituksen puheenjohtajana jatkaa Sari Mäkimattila. Hallituksen uutena varapuheenjohtajana aloittaa Tuomo Liimatainen.

Sleyn Etelä-Pohjanmaan piirivastaava Ari Juupaluoma jatkaa tehtävässään 50 prosentin työajalla.

– Ari toivoi, että voisi tässä vaiheessa palvella osa-aikaisesti Etelä-Pohjanmaan työssä. Jatkossakin Arin kohtaa monessa paikassa: seurakunnissa Ari kiertää Saarnasaranan –tilaisuuksissa avaamassa Jumalan sanaa, ja Ari vastaa myösVaasan messuyhteisöstä, jonka viikoittaisiin messuihin osallistuu nyt sunnuntaisin noin 50 henkilöä. Vaasan yhteisö on kasvanut viime vuosina merkittävästi, kotimaantyön johtaja Juhana Tarvainen kertoo.

Sleyn talouden tekninen ennuste vuoden 2026 loppuun osoittaa tuloksen olevan toteutumassa lähellä talousarviossa ennakoitua tasoa.

– Mikäli loppuvuosi etenee edellisen vuoden tahdissa, on mahdollista, että hallituksen asettama alijäämäraami pystytään saavuttamaan. Taloutta kannattelee vapaaehtoisten lahjoitusten kasvu. Ilon aihe on myös Karkun opiston kristillisen lukion kasvanut opiskelijamäärä, talouspäällikkö Anna-Liisa Markkula kiittää.

Seuraavan kerran Sleyn hallitus kokoontuu 22. lokakuuta 2026.


Ps. tule mukaan – jaa tämä artikkeli

Osallistu ja anna tärkeälle asialle näkyvyyttä — jaa tämä artikkeli eteenpäin esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, WhatsApp -sovelluksella, tekstiviestinä tai tulostamalla se ilmoitustaululle alla olevilla painikkeilla.



Lisää artikkeleita: