-
Connector.
Hallituksen kokouksesta
Milka Ikäläinen nuorisotyön koordinaattoriksi, Jari Rankinen Sanansaattajan päätoimittajaksi ja Samu-Ville Toivoselle jatkoa Lahdessa
Milka Ikäläinen aloittaa Sleyn nuorisotyön koordinaattorina 13. elokuuta 2026. Sanansaattajan päätoimittajuus siirtyy Jari Rankiselle 1. syyskuuta 2026. Lahden messuyhteisössä teologi Samu-Ville Toivonen jatkaa työntekijänä vuoden 2027 loppuun saakka. Richard Ondicho jatkaa uudelle työkaudelle Helsingissä.
Sleyn nuorisotyön sihteeri Julia Immosen siirtyessä syksyllä uusiin tehtäviin avattiin haettavaksi Sleyn nuoriso- ja opiskelijatyön koordinaattorin tehtävä. Määräaikaan mennessä tehtävään saapui kahdeksan hakemusta sekä yksi myöhästynyt hakemus. Hakijoita arvioitiin muun muassa nuorisotyökokemuksen, organisointi- ja koordinointitaitojen, useiden kokonaisuuksien hallinnan, kirjallisen ja digitaalisen viestinnän, oma-aloitteisuuden, yhteistyökyvyn sekä ilta- ja viikonlopputyövalmiuden perusteella. Eduksi katsottiin myös kokemus tapahtumatuotannosta, viestinnästä ja visuaalisesta materiaalituotannosta sekä kirkon järjestökentän tuntemus.
Tehtävään hakijoiden joukosta valittiin Milka Ikäläinen, sosionomi AMK. Ikäläinen on toiminut aiemmin Sleyn nuorteniltojen vetäjänä, rippileirien työntekijänä ja Nuotta-lehden toimitussihteerinä.
– Lämmin kiitos Julia Immoselle pitkästä ja uskollisesta työstä Sleyn nuorisotyön ja erityisesti Maata Näkyvissä -festareiden parissa. Julia on tehnyt työtä suurella sydämellä, vastuullisesti ja nuoria palvellen. Toivotamme hänelle Jumalan siunausta uusiin tehtäviin, toiminnanjohtaja Tom Säilä kiittää ja jatkaa.
– Samalla iloitsen siitä, että Milka Ikäläinen aloittaa nuorisotyön koordinaattorina. Milka tuntee Sleyn nuorisotyötä jo monesta näkökulmasta, ja hänellä on tehtävään sopivaa osaamista, kokemusta ja näkemystä. Toivotamme hänet lämpimästi tervetulleeksi tähän tärkeään tehtävään.
Sanansaattajan kapula Rankiselle ja Toivonen jatkoon Lahdessa
Sanansaattajan päätoimittajana pitkään toiminut Ville Auvinen siirtyy pois lehden päätoimittajan tehtävästä. Auvinen jatkaa Sleyn lähetysjohtajan tehtävässä entiseen tapaan. Hallitus kiittää Auvista hänen ansiokkaasta työstään Sanansaattajan päätoimittajana. Kymmenvuotisen päätoimittajarupeaman aikana Auvinen veti läpi Sanansaattaja-lehden uudistusprosessin ja vei lehden täysveriseksi verkkolehdeksi.
Sanansaattajan päätoimittajan tehtävässä aloittaa syksyllä Pyhän Sydämen kappelin pastori Jari Rankinen. Rankinen tuntee hyvin Sleyn työn, teologisen linjan ja järjestön viestinnälliset tarpeet.
Lahden messuyhteisössä teologi Samu-Ville Toivonen jatkaa 60 prosentin työosuudella ajalla 1. elokuuta 2026–31. joulukuuta 2027. Toivonen on toiminut tehtävässä Johannes Häkämiehen toimensijaisena 1. helmikuuta 2026 alkaen. Häkämies jatkaa työtään Keski-Pohjanmaalla myös vuoden 2027 ajan.
Rehtori johtoryhmään ja Karkun evankelisen opiston remontti jatkuu
Sleyn johtoryhmää laajennetaan. Jatkossa Karkun evankelisen opiston rehtori Milka Jääskeläinen toimii yhtenä johtoryhmän jäsenenä yhdessä toiminnanjohtajan, lähetysjohtajan, kotimaantyönjohtajan ja talouspäällikön kanssa. Karkun evankelinen opisto muodostaa noin kolmanneksen Sleyn tekemästä työstä. Lisäksi Sleyn viestinnän koordinaattorilla on jatkossa puhe- ja läsnäolo-oikeus johtoryhmän kokouksissa.
Karkun evankelisen opiston luokkatilojen 13 ja 14 korjaushanke saatetaan loppuun mahdollisimman kustannustehokkaasti. Hankkeen kustannusarvio on tarkentunut purkuvaiheessa esiin tulleiden yllätysten vuoksi. Aiemmin korjausten kustannustasoksi arvioitiin noin 57 500 euroa, mutta kokonaiskustannusten arvioidaan nyt nousevan lähemmäs 100 000 euroa. Korjausten urakkalaskenta on parhaillaan käynnissä, ja työt pyritään saattamaan loppuun mahdollisimman kustannustehokkaasti.
Uusia tuulia kotimaassa ja lähetyskentillä
Lähetystyössä Sleyllä on avautunut kuluneen kevään aikana uusia yhteistyömahdollisuuksia strategian mukaiseen työhön alueilla, joilla on vain vähän kristittyjä.
Indonesiassa pääyhteistyökumppani on vaihtumassa GKLI-kirkoksi. Sleyllä on yhteyksiä kirkkoon entuudestaan, ja kirkolla on pappisseminaari, jossa voisi avautua mahdollisuus opetustyöhön. Yhteydet Istanbulin luterilaiseen kirkkoon ovat vahvistumassa. Suunnitelmissa on säännöllisen projektityöntekijän lähettäminen kirkon seurakuntiin, mikäli projektille kerätyt varat riittävät.
Lisäksi yksi seurakunta on ilmaissut halunsa tukea Sleyn työtä Pakistanissa. Käytännössä yhteistyö Pakistaniin on tähän asti ollut etäopetuksen tarjoamista, johon on saatu pientä, yksittäisestä kolehdista saatua taloudellista tukea. Uusista lähetystyön avauksista on ilmoitettu Kirkon lähetystyön toimikunnalle.
Richard Ondicho jatkaa maahanmuuttajatyön pastorina Helsingissä kaksivuotisella työkaudella 1. syyskuuta 2026–31. elokuuta 2028. Työn kautta tavoitetaan merkittävä määrä maahanmuuttajia, joista suuri osa tulee ei-kristillisestä taustasta. Työn piirissä on myös kastettu ja kastetaan jatkuvasti uusia kristittyjä.
Jämsänjokilaakson Sleyn paikallisosasto ja Alajärven Sleyn paikallisosasto lakkautetaan. Molemmista lakkauttamisista oli saapunut paikallisosastojen anomus.
Lisää artikkeleita:
- Milka Ikäläinen nuorisotyön koordinaattoriksi, Jari Rankinen Sanansaattajan päätoimittajaksi ja Samu-Ville Toivoselle jatkoa Lahdessa
- Sleyn hallitusvaali lähestyy – esittele ehdokkaasi nyt!
- Leena Ylimäen työ Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla jatkuu – Evankeliumijuhla Karkussa myös 2027
- Hallitus Karkussa: kokous ja syventyminen kirkkoon
- Sley kohti vuotta 2026: alijäämää pienennetään, MNF yhdessä Puisto Liven kanssa ja lähettejä jatkokausille ympäri maailmaa
- Leena Ylimäen työ jatkuu lahjoituksen turvin – Sleyn jäsenmäärä kasvaa edelleen
- Sleyn uusi hallitus: alijäämäinen talous on saatava korjattua – viimeiset metrit jäljellä
- Milka Jääskeläinen Karkun evankelisen opiston rehtoriksi, Pasi Palmulle jatkoa Saksassa ja jäsenaloite kirkollisesta yhteydestä
- Tilinpäätös valmiina: kohti jäsenkokousta ja Evankeliumijuhlaa
- Matti Rusama jää pysyvästi Sleyn pastoriksi Etelä-Pohjanmaalle – kaksi kiinteistöä myytiin evankeliumin työn hyväksi

