Professori Ruokanen muistutti: änkyrät eivät ole eriseuralaisia 

Sosiaalisessa mediassa vastaan tulee joskus kommentti, joka pysäyttää. Sellainen oli professori Miikka Ruokasen puheenvuoro Seurakuntalainen.fi Facebook-sivulla. Ruokanen kirjoitti, etteivät ”änkyräjärjestöt suinkaan ole eriseuralaisia”. Hän muistutti, että niiden edustama usko kuuluu kristikunnan historiallisen ja teologisen perinteen valtavirtaan. 

Tämä on tärkeä muistutus. 

Kirkollisessa keskustelussa Sley kuvataan toisinaan poikkeukseksi, jonka läsnäoloa kirkossa täytyy joko selittää tai sietää. Asiaa kannattaa kuitenkin katsoa laajemmasta näkökulmasta. Sleyn edustama usko ei ole kristinuskon historiassa marginaalinen ilmiö. Rakkaus Raamattuun, luterilaiseen tunnustukseen ja Kristuksen evankeliumiin liittyy siihen perinteeseen, josta oma kirkkommekin on syntynyt ja josta sen tulisi edelleen elää.  

Myös käsityksemme esimerkiksi avioliitosta ja pappisvirasta kuuluvat kristillisen kirkon pitkään historialliseen perinteeseen ja ovat edelleen maailmanlaajassa kristikunnassa valtavirtaa. Tämä ei tarkoita, että olisimme kaikissa kysymyksissä tämän päivän suomalaisen kirkollisen keskustelun enemmistössä. Se tarkoittaa kuitenkin, ettei vakaumuksemme tee meistä kirkolle vierasta joukkoa tai jotakin kristillisen uskon sivuhaaraa. 

Olemme professori Ruokasen kanssa käyneet julkistakin keskustelua siitä, miten herätysliikkeille voidaan turvata todellinen tila toimia Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa (5.6.2026 Apostolinen usko ja kirkon yhteys kuuluvat yhteen – vastaus professori Mikka Ruokaselle).

Kaikista ratkaisuista emme ajattele samalla tavalla. Juuri siksi arvostan hänen kommenttiaan erityisesti. 

Yhteyttä ei rakenneta vaatimalla toista luopumaan vakaumuksestaan tai toimimaan omaatuntoaan vastaan. Yhteys ei myöskään edellytä sitä, että kaikista kysymyksistä ajatellaan samalla tavalla. Kestävämpi tie on tunnustaa todelliset erimielisyydet ja siitä huolimatta etsiä ratkaisuja, jotka mahdollistavat elämisen ja palvelemisen samassa kirkossa. 

Haluan sanoa tämän myös jokaiselle Sleyn työntekijälle, vapaaehtoiselle vastuunkantajalle ja työn ystävälle: saamme tehdä tätä työtä luottavaisesti, rohkeasti ja iloiten. 

Kun kutsumme ihmisiä messuun, opetamme lapsille evankeliumia pyhäkoulussa, kokoamme nuoria yhteen, julistamme Jumalan sanaa, palvelemme lähimmäisiä tai tuemme lähetystyötä, toteutamme kirkon perustehtävää. Tällaista työtä tehdään Sleyn piirissä joka päivä eri puolilla Suomea ja maailmaa. Se ei useinkaan päädy kirkollisen keskustelun otsikoihin, mutta juuri tällaisesta työstä kirkon elämä suurelta osin rakentuu. 

Siksi meidän ei pidä itse määritellä itseämme ensisijaisesti niiden kiistojen kautta, joihin joudumme osallistumaan. Sleyn identiteetti ei määräydy sen perusteella, mitä meistä kirkollisessa keskustelussa sanotaan. 

Olemme olemassa sitä varten, että Kristuksen evankeliumi kuuluisi mahdollisimman monelle ja että ihmiset oppisivat turvautumaan Jeesukseen omana Vapahtajanaan. Siinä on työmme varsinainen syy, ilo ja tulevaisuus. 

Professori Ruokasen kommentin tärkein viesti ei minusta ole se, että hän olisi kaikesta kanssamme samaa mieltä. Hän ei ole. Arvokkaampaa on se, että erilaisista näkemyksistämme huolimatta hän tunnustaa: Sleyn kaltaisten järjestöjen edustama usko ei tee meistä eriseuraa eikä kirkolle vierasta joukkoa. 

Sellaisesta lähtökohdasta voidaan rakentaa myös kirkon yhteyttä.  

Me jatkamme työtämme tässä kirkossa ja tämän kirkon hyväksi. Emme siksi, että kaikki ajattelisivat kanssamme samalla tavalla, vaan siksi, että olemme saaneet tehtävän: julistaa Kristuksen evankeliumia ja kutsua ihmisiä hänen luokseen.