Pastori Johan Helkkula on vastannut tuomiokapitulille: vastaus julkaistu

Sleyn Porin messuyhteisö on kokoontunut yli puolitoista vuotta messuun Esikoiset ry:n rukoushuoneella Aatuntiellä. Messut ovat jatkuneet, vaikka Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli ei myöntänyt lupaa ehtoollisen viettoon.

Aiemmin Porin messuyhteisö kokoontui Teljän seurakunnan Väinölän kirkossa yhteistyösopimuksen pohjalta. Sopimuksen hyväksyi aikanaan myös Turun tuomiokapituli. Kun seurakunta luopui sopimuksesta, Sleyn messuyhteisö siirtyi alkuvuodesta 2025 Aatuntielle.

Länsi-Porin seurakuntaneuvosto puolsi ehtoollisluvan myöntämistä Aatuntien rukoushuoneelle, mutta Turun tuomiokapituli hylkäsi hakemuksen, koska se ei pitänyt messuja tarpeellisena. Kapituli pysyi päätöksessään, vaikka 250 seurakuntalaista allekirjoitti vetoomuksen ja 106 pappia ilmaisi tukensa messuyhteisölle.

Nyt Turun tuomiokapituli on siirtänyt asian Oulun hiippakunnan tuomiokapitulille. Siellä Porin messuyhteisön pastori Johan Helkkula vihittiin papiksi vuonna 1999. Oulun tuomiokapituli pyysi Helkkulalta selvitystä kahteen kysymykseen: tietääkö hän, ettei ehtoollisen viettoon Aatuntiellä ole lupaa, ja onko hän toimittanut siellä ehtoollismessuja.

– Kuten jokainen voi Johanin vastauksesta lukea, hänellä on seurakunnan paimenen suuri sydän. Hän antaa itsensä alttiiksi sen takia, että Porin messuyhteisö voisi säännöllisesti viettää ehtoollista. Tuemme Porin messuyhteisöä sekä Johania kaikessa, missä tarvitsee, kotimaantyön johtaja Juhana Tarvainen sanoo.

Sleyn ”tarpeettomaksi katsotut” messut Aatuntiellä jatkuvat ja messujen toimittamiseen on osallistunut ja ja tulee osallistumaan pappeja Helkkulan lisäksi runsaasti muitakin.

Johan Helkkulan vastaus Oulun hiippakunnan tuomiokapitulille julkaistaan alla kokonaisuudessaan.

Selvitys- ja kuulemispyyntö (kuuleminen) / Johan Helkkula

Diaarinumero 179/00.04.00/2026

Korkea-arvoiselle Oulun hiippakunnan tuomiokapitulille

Olen saanut Teiltä selvitys- ja kuulemispyynnön messujen eli Herran pyhän ehtoollisen toimittamisesta. Kysymyksiä on kaksi:

• Oletteko tietoinen, että Turun arkkihiippakunta ei ole myöntänyt lupaa toimittaa ehtoollismessuja Esikoiset ry:n Porin rukoushuoneella?
• Oletteko toimittanut ehtoollismessuja em. rukoushuoneella? Ja jos, niin milloin?

Kysymykset ovat helppoja, mutta kuulemisen sävy ja siihen liitetyt kirkkolain ja kirkkojärjestyksen kohdat antavat ymmärtää, että tuomiokapituli haluaa selvittää, olenko toiminut vastoin pappisviran velvollisuuksia ja pappislupaustani, laiminlyönyt niitä tai käyttäytynyt papille sopimattomalla tavalla. Nämä ovat vakavia asioita ja haastavat minua perinpohjaisesti tutkimaan viranhoitoani. Kyyneleet ovat tulleet silmiini lukiessani näitä rivejä.

Olen kiitollinen siitä, että tuomiokapituli haluaa selvittää asioiden taustaa ja syntynyttä tilannetta, joka on tullut sinne Oulun tuomiokapituliin käsiteltäväksi Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin toimesta. Asian käsittelyn kannalta olisi tärkeää, että mukana olisi ja huomioiduksi tulisivat myös liitteet 250 seurakuntalaisen allekirjoittama vetoomus ja 106 pastorin tuen ilmaus. Kysynkin, onko Turun tuomiokapituli toimittanut myös nämä asiakirjat? Nämä osaltaan kertovat minun asiani liittymisestä laajempaan kokonaisuuteen kirkkomme ja herätysliikkeiden suhteissa. Yksittäistä pastoria voidaan tutkia, mutta se koskettaa samalla suurta joukkoa kirkkomme jäseniä. Uskova kirkkokansa seuraa tilannetta.

Olen myös valmis ja halukas tulemaan paikanpäälle, jotta voisimme kasvotusten nähdä toisemme ja silmiin katsoen selvittää tätä yhteisen kirkkomme ja viranhoidon asiaa.

Aivan ensimmäiseksi

Miten voisinkaan kyllin korottaa ja ylistää Jeesuksen pyhää nimeä! Jeesus on ihana. Hän on minulle syntiselle miehelle rakas Vapahtaja. Rakas ja kallis on myös Hänen sanansa. Häpeällä tunnustan, etten ole sitä niin osannut pitää esillä kuin tulisi ja käyttää aikani sen viisautta tutkien. Jeesusta tahdon koko sydämestäni rakastaa ja palvella sekä hänen sanaansa uskollisesti noudattaa.

Olen saanut pyhässä kasteessa tulla Jumalan lapseksi, minut on puettu Jeesuksen Kristuksen puhtauteen ja pyhyyteen ja Pyhä Henki on uudestisynnyttänyt sekä antanut uskon lahjan. Minut liitettiin kasteeni kautta kirkkomme ja Euran seurakunnan jäseneksi. Kristityn kodin lapsena olen saanut kasvaa ja säilyä lapsen uskossa koko elämäni ajan. Kummankin vanhemman suvut ovat olleet tunnustavia kristittyjä useita sukupolvia taaksepäin. Olen siis valtavan esirukoilijoiden ketjun osa. Tässä jatkumossa olen halunnut kasvattaa oman perheeni. Ja sydämen kiitollisuudella näen, että myös seuraava sukupolvi on kasteessa tuotu Jeesukselle ja lapset aviopuolisoineen haluavat elää kristityn kodin elämää. Siihen on uusilla paikkakunnilla aina liittynyt hengellisen kodin, messuyhteisön etsiminen.

Paimenvirasta ja työstäni seurakuntapappina

Herramme Jeesus Kristus on asettanut apostolisen paimenviran. Apostoliensa kautta hän on säätänyt, keitä tähän virkaan kutsutaan sekä miten tätä virkaa oikein ja uskollisesti hoidetaan. Pyhän Hengen johtamina apostolit ovat välittäneet Herran käskyn ja ohjeet kristillisten seurakuntien elämään. Kirkko on Kristuksen Kirkko. Yhdelläkään kirkolla tai seurakunnalla ei ole oikeutta muuttaa Herramme säädöksiä vaan tehtävä opettaa pitämään kaikki, mitä hän on käskenyt. Kaiken tarkoituksena, että evankeliumi julistettaisiin kaikkialla maailmassa ja pelastava usko syntyisi. On kysymys sielujen iankaikkisesta autuudesta. Voisiko olla suurempaa?

Paimenvirka on sanan ja sakramenttien virka. Paimenille on uskottu vastuu Jeesuksen verellä kalliisti ostetusta Jumalan laumasta. Tämä tehtävä on Raamatussa osoitettu miehen tehtäväksi. Sitä tukee Kirkon historian yksiselitteinen todistus meidän aikaamme asti. Kaikki kastetut kristityt ovat kuninkaallista papistoa, jotka on kutsuttu julistamaan Jumalan suuria tekoja. Tässä ei ole mitään erotusta ihmisten välillä. Jeesuksen laajasta opetuslapsijoukosta ja tyhjältä haudalta asti myös naiset ovat olleet tärkeässä tehtävässä Jumalan valtakunnan eteenpäin menemiseksi. Armolahjojen koko rikkaus annetaan meille kaikille, että seurakunta rakentuisi ja olisimme valmiina Herramme tulemisen päivänä. Paimenet omalla armoituksellaan ja jokainen uskova omilla lahjoillaan täyttää suurta lähetystehtävää viedä evankeliumi jokaiselle. Kaiken keskuksena Jeesuksen täydellinen uhri ja koko maailman syntien sovitus ristillä sekä samalla tietoisuus siitä, ettei ole muuta nimeä kuin Jeesuksen nimi, jossa pelastutaan.

Olen itse saanut kasvaa lapsuudesta asti Jumalan sanaan pitäytyvien paimenten opastuksessa. Ylioppilaskirjoitusten yhteydessä koin voimakkaan hengellisen kutsun kirkon virkaan. Teologian opiskelu tuntui alusta asti innostavalta ja sitä se on edelleen. Upseerin ura ja muut haaveet saivat väistyä. Valmistuttuani Limingan seurakunta kutsui minut seurakuntapastoriksi. Piispa Olavi Rimpiläinen ja Oulun tuomiokapituli tutkivat kelpoisuuteni pappisvirkaan. 18.12.1999 me pappiskokelaat annoimme sormet Raamatulla lupauksemme Ojakadulla piispojen kuvien koristamassa salissa, jossa nytkin varmaan istutte. Piispa Olavi avustajineen vihki minut pyhään virkaan Tuiran kirkossa palvelemaan Kristuksen Kirkkoa aina ja kaikkialla. Kiitollisuudella ja rakkaudella muistan vihkipiispaani. Hänen lämpimän paimensydämensä neuvot olen halunnut tallettaa viranhoitoni ohjenuoraksi. Hänen esikuvansa mukaiseen lempeyteen, ystävällisyyteen ja nöyryyteen en mitenkään yllä.

Kohta 27 vuotta olen saanut palvella tätä minulle rakasta kirkkoa. Koko sydämestäni olen tahtonut antautua evankeliumin palvelukseen. Limingan vuosien jälkeen ovi avattiin Keminmaan seurakuntaan. Hienoja seurakuntia, upeita työkavereita, ihania seurakuntalaisia, rakkaita ystäviä. 16 vuoden palveluksen jälkeen puolet sydämestäni on edelleen siellä. Pohjoisen hiippakunta on minun hiippakuntani. Saanhan nyt edustaa hiippakuntamme papistoa myös kirkolliskokouksessa.

Tähän samaan kirjeeseen olisinkin voinut liittää hakemukseni Keminmaan seurakunnan kirkkoherran virkaan tänään 4.9. päättyvällä hakuajalla. Olenhan suorittanut pastoraalitutkinnon ja seurakuntatyön johtamisen tutkinnon erinomaisin arvosanoin. Ja on sieltä pyydettykin. On kuitenkin yksi mutta. Nuhteeton ura, työkokemus, koulutus, henkilökohtaiset ominaisuudet ja muut valmiudet eivät tässä paina, kun yksi minulta puuttuu ja sen mukana kaikki. Tämän sain aikanaan kokea hakiessani seurakuntalaisten pyynnöstä Soinin seurakunnan kirkkoherran virkaa. Olin ainoa hakija yksipappiseen seurakuntaan. Kirkkoneuvosto olisi ottanut, mutta Lapuan kapitulilla oli omat sääntönsä. Ainoa kiinnostava asia oli perinteinen virkakäsitykseni, jonka perusteella minut pudotettiin pois. Limingassa hoidin viransijaisena seitsemän kuukauden ajan kirkkoherran tehtävää ja kaikki sujui hyvin.

Olen kokenut suurta siunausta viranhoidossani. On ollut hengellistä liikehdintää ja kasvavia osallistujamääriä. Keminmaan messut kasvoivat toiselle sadalle, oli lapsiperheitä, pyhäkoulut ja kirkkokahvit. Lisäksi isoja tapahtumia lapsille ja aikuisille. Parhaimmillaan viikonlopun raamattuopetuksessa oli yli 200 osallistujaa. Maata Näkyvissä festareille lähdimme jopa kahden bussilastin kanssa. Seurakuntaelämä kukoisti. Kirkkoherra Yrjö Haapalan ja kappalainen Sakari Ylösen kanssa oli ilo tehdä työtä Herran elopellolla. Papiston vaihduttua seurakunnan suunta muuttui 180 astetta. Me entiset emme olleet enää tervetulleita edes vierailemaan. Tilastot voi jokainen katsoa. Nyt eläköityvän kirkkoherran aikana on tapahtunut lientymistä. Äskettäisen piispantarkastuksen myötä siellä on tuoretta tietoa viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Mitä johtopäätöksiä pitäisi tehdä?

Seurakuntatyöstä Sleyn palvelukseen

Minua pyydettiin Sleyn palvelukseen Satakuntaan useampaan kertaan. 2010 oli vakavan pohdinnan paikka, mutta seurakuntatyö oli minulle niin rakas ja kaikki ihmiset Keminmaalla, että monien rukousten ja kipuilujen jälkeen päätimme jäädä. Nuo viisi vuotta olivat hyviä vuosia. Jouduin näkemään oman heikkouteni ja samalla minut vietiin ihan uudella tavalla Pyhän Hengen armolahjojen maailmaan. Jumala on ihmeellinen. Kun vuonna 2015 kutsu yllättäen uudistui, koimme sen olevan Herralta. Silti oli haikea lähteä. Itkimme lähtöjuhlassa ja moni muukin. Koin syvästi, kuinka seurakunta rakasti paimentaan.

Kutsu Poriin avasi oven hedelmälliseen työhön. Edessä oli uudenlainen tehtävä Sleyn Satakunnan piirivastaavana. Keskeisimpänä Väinölän kirkossa kokoontuvan messuyhteisön paimenen tehtävä. Hyppäsin liikkuvaan junaan. Aiemmin Sleyn omalla rukoushuoneella kokoontunut joukko oli kasvanut sieltä ulos. Kirkkoherra Kaisa Huhtala kutsui Sleyn messuyhteisön Porin Teljän seurakunnan vähällä käytöllä sunnuntaisin olleeseen Väinölän kirkkoon. Perusteellisten teologisia ja käytännöllisiä kysymyksiä koskeneen keskusteluprosessin myötä laadittiin yhteistyösopimus, jonka myös Turun tuomiokapituli ja piispa Kaarlo Kalliala hyväksyi. Messut olivat seurakunnan messuja, joista Sleyn pastori vastasi. Kerran kuussa mukana oli joku Teljän papeista. Seurakunnan puolesta nämä messut olivat kappalainen Jarkko Willmanin vastuulla.

Yhteistyötä Sleyn ja seurakunnan välillä käsiteltiin vuosittain Teljän seurakuntaneuvostossa ja sille oli selkeä tuki. Vuonna 2017 yksi neuvoston jäsen valitti asiasta Turun hallinto-oikeuteen. Oikeus totesi, että tällainen yhteistyö ei ole yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolain vastainen. Saimme jatkaa hyvillä mielin.

Teljän malli

Tämä niin kutsuttu Teljän malli oli esimerkkinä, kun piispainkokouksen asettama työryhmä pohti messuyhteisöjen asemaa kirkossamme. Hyvällä ja toisiamme kunnioittavalla tavalla on järjestettävissä hedelmällistä yhteistyötä seurakuntien ja herätysliikkeiden sekä muiden erilaisten messuyhteisöjen välillä.

Jos yhteisöllisyyden tarpeeseen ei vastata, sitä etsitään muualta. Tämä on edelleen kirkkomme suuria kysymyksiä. Haaste vain kasvaa, kun väki vähenee, kiinteistömassa jää käsiin ja muodostetaan entistä suurempia yksiköitä. Mammuttiseurakuntien työntekijät jäävät etäisiksi ja vaihtuvuus on suurta, reuna-alueiden messut ja muu toiminta vähenee entisestään. Tyhjäksi jäävät kirkot voisi antaa herätysliikkeiden käyttöön. Niiden messuyhteisöt vetävät lapsiperheitä ja nuoria aikuisia ja tietysti kaiken ikäisiä. Niiden vetovoima ja pitovoima on selkeässä Raamattuun pitäytyvässä julistuksessa, yhdessä tekemisessä ja selkeässä paimenuudessa. Kuten Matti Salomäki piispainkokouksen avauspuheessaan tällä viikolla sanoi, ihmiset tulevat sinne etsimään hengellistä ravintoa. Ongelma on, jos sitä ei paikallisseurakunnasta saa. Omat lapseni ja heidän ystävänsä ovat tästä esimerkkinä. Outoja saarnoja ei haluta käydä kuuntelemassa.

Syntyneen julkisuuden myötä olen saanut paljon yhteydenottoja eri puolilta seurakuntien työntekijöiltä ja seurakuntalaisilta. Monet kokevat suurta yksinäisyyttä, kun seurakunnan hengellinen linja muuttuu. Virkakysymystä ei ole lopullisesti ratkaistu niin kauan kuin ihmiset lukevat itse Raamatusta. Osa kärsii hiljaa omantunnon kipua ja väistää jos mahdollista. Piispojen pastoraalinen ohje ja sitä seurannut uuden opin mukaisen sateenkaariaatteen ajaminen seurakuntiin karkottaa uskovia pois seurakunnista. Samaa tekee kirkkoon tuotu jooga. Silloin etsiydytään sinne, missä on Raamatun mukainen opetus. Kaikille ei ole mahdollista lähteä ja etsiä raikkaita lähteitä. Netin ja radion tarjonta auttaa joltain osin. Ehtoollista sieltä ei saa. Herätysliikkeet saavatkin pyyntöjä messujen järjestämisestä lisääntyvässä määrin.

Ongelmien syy

Mari Leppäsen tultua piispaksi 2021 tuuli kääntyi. Hyvin pian hän ilmaisi, ettei pidä tästä. Hän otti yhteistyösopimuksen omalle pöydälleen ja lupasi palata asiaan. Se olikin siellä pari vuotta ja saatiin jatkaa hyvää yhteistyötä. Kun piispa palasi asiaan kapitulinsa kanssa 2024, oli seurakuntaneuvosto vaihtunut ja sielläkin suhtautuminen herätysliikkeisiin toisenlaista. Ensin sen sai tuntea Kansanlähetys, jonka lähetysmäärärahat leikattiin kesken sopimuskauden. Koska neuvoston enemmistö oli vastaan, Sleyn ja seurakunnan messuyhteistyötä koskevasta sopimuksesta luovuttiin kirkkoherran esityksestä ilman äänestyksiä.

Suuresti arvostamani kirkkoherra Kaisa Huhtala antoi meidän kuitenkin jatkaa Väinölän kirkossa ilman sopimusta myös vuoden 2025 puolella. Olihan hänellä kirkkoherrana oikeus kutsua minut messua toimittamaan. Jo tammikuussa kuusi seurakuntaneuvoston jäsentä kirjoitti vaatimuksen messujen välittömästä lopettamisesta. Ensimmäinen allekirjoittaja oli uutena luottamushenkilönä aloittanut eläköitynyt sairaalapastori, jolla oli aiempaa kokemusta valittamisesta työurallaan. LIITE kuvastaa asenteita.

Piispa Leppäsen kanssa jatkettiin keskusteluja. Myös Sleyn johto ja hallitus olivat koko ajan informoituja tilanteesta. Erilaisia keskusteluja käytiin osapuolten välillä. Sekin vaihtoehto oli, että myös naispuoliset papit olisivat toimittaneet säännöllisesti näitä messuja. Jouduimme kuitenkin messuyhteisönä väistymään.

Viimeisen messun ristikulkueessa lauloimme Siionin kanteleen laulun 453. Olin aivan murtunut. Paimenen sydäntä revittiin halki sen edessä, mikä hengellinen vastuu minulla on tästä laumasta ja toisaalta siinä, miten teen sen jatkossa pappisvirkani pyhän velvollisuuden mukaan. Taas itkettiin. Syvää surua kirkostamme. Murhetta tästä laumasta. Hajoaako se? Minne ihmiset menevät? Vaikeiden kysymysten kanssa jättäydyin Jumalan käsiin.

Kun loppusyksystä 2024 tuli julkiseksi ja ilmeiseksi, että joudumme lähtemään, väkimäärä alkoi kasvaa. Syksyn n. 80 keskiarvosta tultiin yli 160 messukävijään. En pyytänyt tai käskenyt ketään lähtemään tai jäämään kun ilmoitin, että seuraavana pyhänä on messu esikoisten rukoushuoneella Aatuntiellä. Olimme löytäneet hienon tilan messujen viettämiselle jatkossa. Teljän seurakunta puolestaan jatkoi omin voimin messuja Väinölän kirkossa.

Kasvanut ulkoinen paine ja suuri avuttomuus siitä, mitä nyt tapahtuu, mitä pitäisi tehdä, vei polvilleen ja huutamaan Herran puoleen. Paastosin itse ja kutsuin seurakuntaa paastoon ja rukoukseen. Seurakunta on kantanut paimentaan. Olemme jatkaneet säännöllistä rukousta yhdessä. Rukouksen matka on ollut ihmeellinen. Meillä on elävä ja rukouksia kuuleva Jumala.

Väinölän kirkosta Aatuntien rukoushuoneelle

Esikoisten rukoushuone Aatuntiellä on ollut hyvän Jumalan johdatus ja siunaus meille. Viimeiseen asti olimme toivoneet Väinölän kirkon vielä aukeavan meille. Lopulta viikon varoitusajalla sovimme uudesta messupaikasta. Menin heti tapaamaan Länsi-Porin seurakunnan kirkkoherraa Helena Kuusirantaa ja kerroin tilanteestamme sekä suunnitelmista aloittaa messut hänen seurakuntansa alueella. Kerroin myös aikomuksesta hakea Aatuntien rukoushuoneelle lupaa ehtoollisen viettoon. Halusin toimia kaikin tavoin kunniallisesti ja oikein kirkkomme järjestyksen mukaan.

Ihmetys oli valtava, kun ensimmäinen messu koitti. Väkeä vain tuli ja tuli. Kaikki paikat täyttyivät. Käytännössä koko joukko Väinölän kirkolta siirtyi uuteen paikkaan Aatuntien rukoushuoneelle. Parin kerran jälkeen Teljän seurakunta lopetti messut Väinölässä ja kirkko on ollut siitä asti tyhjillään sunnuntaisin.

Seuraava ilon aihe oli Länsi-Porin seurakuntaneuvoston myönteinen kanta ehtoollislupahakemukseemme. Meillä on hieno tila ja paikallisen seurakunnan tuki sekä valtava joukko hengellisen kodin löytäneitä kirkkomme jäseniä. Tämä jos mikä rakentaa. Meillä olisi hyvät edellytykset yhteistyöhön seurakunnan kanssa.

Turun kapitulin vastaus oli kielteinen. Emme näe tarpeelliseksi. Perustelu koettelee oikeustajua ja tuntuu mielivaltaiselta. Kirkko asettuu jäseniään vastaan. Ja näiden hengellisiä tarpeita vastaan. Piispan johtama kirkkomme hallinnollinen instanssi ei näe tarpeelliseksi, että satoihin nouseva joukko kokoontuu kuulemaan Jumalan sanaa ja nauttimaan Herran pyhää ehtoollista. Voi murhe.

Messuja jatkettiin Sleyn hallituksen linjauksen mukaisesti. Kutsuin Mari Leppäsen lounaalle. Kävimme pitkän ja vakavankin keskustelun. Turun kapituli palasi lomien jälkeen asiaan ja pyysi minulta ja Sleyltä selvitystä. Myös seurakuntalaiset halusivat kertoa mielipiteensä. Kohdistuuhan kapitulin päätös ennen kaikkea seurakuntalaisiin. Heidän laatimansa vetoomus kokosi muutamassa messussa 250 allekirjoitusta. Lasten nimet luonnollisesti puuttuvat tuosta. Samoin tukensa osoitti 106 pappia. Minuun on ottanut yhteyttä myös moni, joka olisi tahtonut päästä listalle mukaan, jos olisi tietänyt.

Mitkään vetoomukset eivät Turun kapitulissa muuttaneet suhtautumista messujen toimittamiseen Aatuntiellä. Peruste oli sama: ei ole tarpeellista. Siellä kokoontuva seurakunta pitää ehtoollista hyvinkin tarpeellisena. Naapuripaikkakunniltakin ajetaan messuun. Myöskään minä Herran kutsumana paimenena en voinut toimia kuten palkkapaimen, joka jättää lauman. Mielessäni ovat olleet ylösnousseen Herran kysymykset ja tehtävänanto Pietarille. Jeesus sinä tiedät, että olet minulle rakas. Sinä tiedät kaiken. Ruoki minun karitsoitani. Kaitse minun lampaitani. Ruoki minun lampaitani.

Kuinka voisin lyödä laimin virkani? En ole vetäytynyt pois julistamasta kaikkea Jumalan tahtoa. Tälläkin hetkellä silmieni edessä työhuoneeni seinällä Hyvä Paimen Jeesus ristillä sekä myös monen sakastin seinältä löytyvä Herran palvelijan huoneentaulu. Sen viimeisessä kappaleessa on kirjoitettuna:

Jakaessasi ehtoollista älä ole vain välikappale, vaan samalla armon aarteitten hengellinen osanottaja. Vapahtajan paimensydän olkoon esikuvasi virassa, ilosi kuorman alla, puolustuksesi tilinteon hetkenä.

Olen aina halunnut elää itse ja hoitaa paimenvirkaani Jumalan pyhän sanan ja kirkkomme tunnustuksen mukaisesti. Monessa asiassa olen ollut heikko ja langennut. Varmasti minussa on paljon kelvotonta ja pois pantavaa, josta tahdonkin tehdä parannusta. Mutta kuinka voisin tehdä parannusta siitä, minkä tiedän oikeaksi ja mihin Jumalan sana minua ohjaa? Eikö se olisi synti ja Herran asian pettämistä?

Jos korkea-arvoinen tuomiokapituli katsoo, että Jumalan sanan julistaminen ja Herran pyhän ehtoollisen toimittaminen nälkäisille sieluille kirkkokäsikirjan mukaan on pappislupaukseni rikkomista ja papille sopimatonta käyttäytymistä sekä arvioi minun toimineen kelvottomasti pappisvirkani velvollisuuksia vastaan, en tiedä mitä tekisin. Jumala minua auttakoon.

Vastaukseni esitettyihin kysymyksiin

Olenkin jo vastannut ensimmäiseen kysymykseen selvityksessäni. Olen tietoinen Turun kapitulin päätöksestä, mutta pidän sitä vääränä. En tässä ajattele niinkään omaa viranhoitoani ja mahdollisia seurauksia, vaan miten syrjivästi se kohtelee niitä kirkkomme jäseniä, jotka rauhaa rakastaen tahtoisivat kokoontua Herran pyhälle ehtoolliselle apostolisen järjestyksen mukaan.

21.10.2020 Piispainkokous lausui: ”Yhtä mieltä ollaan siitä, että pyrkimys alistaa, eristää, erottaa tai nujertaa vastakkaisella kannalla oleva kirkon työntekijä, jäsen tai hengellinen liike ei ole oikea ratkaisu. Ketään ei tule pakottaa muuttamaan avioliittokäsitystään eikä toimimaan vastoin vakaumustaan.”

Miksi tätä ei voisi soveltaa virkakäsitykseen? Ja vaikka Sleyn messuyhteisöön Porissa. Missä on kristikunnan suuren enemmistön mukaisen vakaumuksen kunnioittaminen? Kirkolliskokouksen hyväksymä ponsi on edelleen olemassa turvaamassa tilan antamista vähemmistöön jääneelle perinteiselle linjalle. Vaikka moni sanoo, ettei sillä enää ole merkitystä, on se edelleen merkittävä oikeudellinen dokumentti ja moraalinen velvoite. Liitän myös sen tähän lopuksi, koska siinä näkyy kirkkomme syvän jakaantumisen syy.

Myös niillä kirkon jäsenillä ja viranhaltijoilla, jotka suhtautuvat torjuvasti pappisviran avaamiseen naisille, tulee edelleen olla kirkossamme toiminnanvapaus ja mahdollisuus tulla vihityksi ja nimitetyksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon eri virkoihin. Kaikki kirkon jäsenet ja viranhaltijat ovat yhdessä vastuussa siitä, että muutoksen aiheuttamat vaikeudet pyritään voittamaan keskinäisen yhteistyön avulla ja kirkon ykseyttä varjellen.

Kirkko on tässä syönyt sanansa ja aina uusin päätöksin tiukentanut linjaansa. Vihkimykset ja viranhaut ovat olleet täysin pannassa vuosia. Käytännössä 25 vuotta. Meille vanhauskoisille perinteisen virkakannan edustajille ei ole enää tilaa. Suuri enemmistö käyttää valta-asemaansa väärin. Kun tämä joukko suljetaan kirkon tiloista eikä lupia anneta edes omissa rukoushuoneissa ja vastaavissa, eivät nämä ihmiset silti häviä minnekään. Kuka huolehtii heidän hengellisistä tarpeistaan? Näkeekö tuomiokapituli hengellisen todellisuuden vai lähestytäänkö tätä vain hallinon ja pykälien näkökulmasta?

Erityisesti haluan korostaa ponnen mainitsemaa kirkon jäsenten toimintavapautta ja oikeutta ehtoolliseen, jonne voi hyvällä omallatunnolla vapain turvallisin mielin osallistua. Tällainen toiminta ei mitenkään uhkaa tai estä naisten vihkimistä ja valitsemista seurakuntien virkoihin yhä enenevässä määrin. Kun puhutaan naispappeuden vastustajista, se on leimaavaa kielenkäyttöä. Kuka heitä vastustaa ja millä tavalla? Päinvastoin se joukko, joka vain haluaa pitäytyä Raamatun mukaiseksi ymmärtämäänsä seurakuntaelämään, joutuu vastustuksen ja diskriminoinnin kohteeksi. Itsensä pettämistä on tässä sanoa, että herätysliikkeet ovat tiukentaneet linjaansa. Naispuolisten pappien määrän lisääntyessä ei ole enää sellaisia seurakuntia, joissa tämä joukko aiemmin kävi. Välillä kulkien seurakunnasta toiseen valiten mihin messuun voi mennä. Lampaan korvalla kuunnellaan myös julistaako pastori evankeliumia. Tuskin on sellaista harhaoppia kirkossamme, johon kohdistuisi piispallista kaitsentaa. Kaikkien kukkien kukkiessa tämä yksi halutaan kitkeä. On kasvava joukko sitä nuorta sukupolvea, joka on syntynyt tähän todellisuuteen eikä halua kierrellä ja etsiskellä armon muruja vaan haluaa yhteisön ja hengellisen kodin.

Toiseen kysymykseen tuomiokapituli tietääkin jo vastauksen. Olen toimittanut kymmeniä messuja Aatuntien rukoushuoneella, koska olen siellä kokoontuvan messuyhteisön paimen. Lienee tarpeetonta niitä erikseen luetella. Kaikki messut löytyvät YouTube tallenteina messuyhteisömme kanavalta. Lisäksi Sleyn mediakirjastossa on kuultavissa 150 viimeisintä saarnaani. Toki messuja ja saarnoja kertyy myös useista seurakunnista. Tätä kirjoittaessa olen juuri ollut Raumalla Pyhän ristin kirkossa ja menossa tulevana sunnuntaina Säkylän kirkkoon. Kaikkiin kutsuihin en pysty millään vastaamaan.

Ilmoituksissa mainittujen lisäksi olen toimittanut iltakirkkoja, nuorten messuja, viikkomessuja ja Jumalan kirkossa luonnossa joitakin.

Messut Aatuntiellä jatkuvat myös minusta riippumatta. Nyt ilmoittautuneiden pastorien toimesta siellä kokoontuvaa Jumalan kansaa hoidetaan parin vuoden ajan.

Uskon, että korkea-arvoisen tuomiokapitulin hurskaat jäsenet haluavat vilpittömästi etsiä kirkkomme parasta ja löytävät viisaan ratkaisun välitettäväksi myös Turun tuomiokapitulille. Ja mikäli mahdollista on ja kapitulille sopii, tahdon omalta puoleltani olla mukana auttamassa tämän ratkaisun löytymiseksi.

Jumalan haltuun.

Porissa 4.9.2026

Kunnioittaen

Johan Helkkula

LIITE