Henkilöseurakunnat – vilkasta sanailua, ymmärrystä ja torjuntaa

 

Ajattelin jo, että tällä istuntoviikolla en ehkä pidä ensimmäistäkään täysituntopuheenvuoroa. Kuuntelin ja ihailin selkeitä, rakentavia ja Raamattuun ankkuroituneita puheenvuoroja avioliittokysymyksestä. Mitä sitä turhaan leukoja keikuttamaan. Äsken irtosin kuitenkin varrestani.

Puhuttiin tulevaisuusvaliokunnan lausunnosta. Kolme erilaista ponsiesitystä oli vastakkain. Lopulta hyväksyttiin valiokunnan pohjaesitys: ”Kirkolliskokous päättää antaa kirkkohallitukselle tehtäväksi parantaa piispainkokouksen kanssa seurakuntien sisällä toimivien jumalanpalvelusyhteisöiden toimintaedellytyksiä.”

Vilkkaassa keskustelussa esitettiin siis kaksi muutakin vaihtoehtoa. Edustaja Puhalainen, Lähetysyhdistys Kylväjässä elämäntyönsä tehnyt veteraaniluottamushenkilö, puhui henkilöseurakuntamallin selvittämisen puolesta. Edustaja Rantanen, Turun Kristillisen opiston rehtori ja uskollinen körtti, edusti lähtökohtaisesti henkilöseurakuntia torjuvaa kantaa.
Omissa puheenvuoroissani ihmettelin, miksi nykyaikaista konventikkeliplakaatia (tarkoittaa kirkon ulkopuolisia hartaustilanteita kieltävää lakia 1700-luvulta) puolustavat nyt lämpimästi ne, joiden tunnustamia hengellisiä isiä tuomittiin Kalajoen käräjillä 150 vuotta sitten. Syynä kirkkoa hajottavien seurojen pitäminen. Totesin myös, että meidän jatkuva pyrkimyksemme on rakentaa kirkkoa, mutta tilanne on johtanut siihen, että rakenteita on pakko uusia. Ja perustelin tätä vielä sillä, että aika moni on äänestänyt meitä tänne yhä uudestaan.

Iso laiva kääntyy hitaasti. Tiedän, kulunut sanonta. Mutta Puhalaisen esitys voitti selvästi Rantalan esityksen. Lopulliseksi päätökseksi reilun kahdenkymmenen äänen erolla (109 äänioikeutettua) tuli kuitenkin valiokunnan pohjaesitys. Eräs uusi edustaja huokaisi pettymyksestä. Yritin lohdutella. Tämä menee koko ajan eteenpäin. Mitä tiukemmille kirkko menee, sitä enemmän henkilöseurakuntarakenne näyttää saavan ymmärrystä. Yllättävän paljon sitä on jo nyt.

Jk. Erkki Koskenniemen blogista löytyvät tarkemmat äänestysluvut.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: