Media­kirjasto

JOHDANTOA ENSIMMÄISEEN KORINTTILAISKIRJEESEEN

PAAVALIN TYÖ KORINTISSA

Paavalin lähetystyö Euroopassa ei ollut alkanut inhimillisesti katsoen hyvin. Filippissä oli saarnaaminen johtanut vankeuteen, Tessalonikasta ja Beroiasta Paavalin oli pitänyt paeta. Ateenassa hän oli saanut saarnata rauhassa, mutta kaupungin viisaat eivät ottaneet hänen sanomaansa vastaan. (Apt 16-17)

Ei olekaan ihme, ettei Paavali Korinttiin tullessaan odottanut suuria: "Kun tulin luoksenne, veljet, en julistanut Jumalan salaisuutta teille suurenmoisen puhetaidon tai viisauden keinoin. En halunnut tietää teidän luonanne mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, en muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta. Te näitte minut hyvin heikkona, hyvin arkana ja pelokkaana. Puheeni ja julistukseni ei pyrkinyt vakuuttamaan viisaudellaan vaan ilmensi Jumalan Hengen voimaa, jotta teidän uskonne ei perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan." (1 Kor 2:1-5)

Korintissa Paavalin työ kuitenkin menestyi (Apt 18:8). Hän vietti siellä ensimmäisellä kerralla (2. lähetysmatka) puolitoista vuotta (Apt 18:11) ja toisella kerralla (3. lähetysmatka) kolme kuukautta (Apt 20:3). Korintista ja Efesoksesta tulikin Paavalin lähetystyön keskukset.

Korintti sijaitsi suorastaan loistavalla paikalla: kapealla Isthmoksen kannaksella, jonka toisella rannalla oli Joonianmeri sekä Lekhaionin satamakaupunki ja toisella rannalla Aigeianmeri sekä Kenkrean satamakaupunki (vertaa Room 16:1). Koska tuohon aikaan ei haluttu purjehtia avomerta, vaan lähellä rannikkoa, Korintin asema oli tärkeä, yhdistihän se kaksi tärkeää Välimeren lahtea: Joonian- ja Aigeianmeren. Laivojen ei siis tarvinnut kiertää Peloponnesoksen niemimaata, vaan pienet laivat hinattiin kapean kannaksen yli ja suurempien laivojen lasti purettiin ja lastattiin vastakkaisessa satamassa siellä odottaneeseen laivaan. Keisari Claudius suunnitteli kanavan rakentamista, ja Neron aikana rakennustyöt aloitettiinkin; kanava valmistui kuitenkin lopulta vasta vuonna 1893.

Kaupungilla oli mahtava menneisyys, mutta vuonna 146 e.Kr. roomalaiset kirjaimellisesti pyyhkivät kaupungin kartalta ja valloituksesta hengissä selvinneet asukkaat myytiin orjiksi. Korintti oli johtanut kreikkalaisten kapinaa Roomaa vastaan ja siksi Rooma halusi tehdä kaupungista varoituksen kaikille kapinoitsijoille. Ei edes sijainti vuorella, jolla kaiken lisäksi oli lähde, pelastanut Korinttia.

Paikan merkitys käy ilmi siitä, että sata vuotta hävityksen jälkeen Julius Caesar perusti kaupungin uudelleen roomalaiseksi sotilaskoloniaksi ja vuonna 27 e.Kr. siitä tehtiin Akhaian provinssin pääkaupunki. Asukkaita kaupungissa lienee Paavalin aikaan ollut noin 250 000.

PAHEIDEN PESÄ

Korinttiin saapui merimiehiä eri puolilta Rooman valtakuntaa. Kaupungissa oli myös hyvin monien, usein itämaisten, uskontojen harjoittajia. Erityisen kuuluisa oli kaupungin lähellä, Akrokorinton vuorella, sijainnut Afroditen temppeli; täällä oli tuhat papitarta, jotka samalla toimivat prostituoituina.

Ei ollutkaan ihme, että Korintti oli kuuluisa paheellisesta elämästään. Suoranaiseksi siveettömyyttä tarkoittavaksi sanonnaksi oli muodostunut: "elää korinttilaisittain."

Kristillisen seurakunnankaan ei ollut helppo päästä eroon sitä ympäröineestä elämäntavasta. Korintin ongelmien takia Paavali joutui kirjoittamaan kaupunkiin ainakin neljä kirjettä, joista järjestyksessä toinen (1 Kor) ja neljäs (2 Kor) ovat säilyneet.

AHKERAA YHTEYDENPITOA

Apostolien tekojen perusteella näyttäisi siltä, että Paavali kävi Korintissa vain kaksi kertaa: ensimmäisen kerran toisella lähetysmatkalla (Apt 18:1-17) ja toisen kerran kolmannella lähetysmatkalla (Apt 20:1-6). Mutta kun täydennämme Apostolien tekojen tietoja Paavalin kirjeiden tiedoilla, apostolin yhteydenpito Korintin seurakunnan kanssa näyttää seuraavalta:

1. Ensimmäinen käynti Korintissa toisella lähetysmatkalla (Apt 18:1-17, alkoi vuonna 50 tai 51, kesti puolitoista vuotta)

2. Ensimmäinen kirje Korinttiin (1 Kor 5:9, kadonnut)

3. Korintin seurakunnan vastaus (1 Kor 7:1)

4. Toinen kirje Korinttiin (= 1 Kor) Efesoksesta (1 Kor 16:8)

5. Korinttiin tulee Paavalin vastustajia (2 Kor 3:1) ja Paavali saa tiedon vaikeuksista seurakunnassa

6. Paavalin pikainen käynti Korintissa (2 Kor 12:14; 13:1), käynti oli tuskallinen molemmille osapuolille (2 Kor 2:1-4). Paavali palaa Efesokseen.

7. Kolmas kirje (kadonnut) eli "kyynelkirje" Efesoksesta (2 Kor 2:3-4,9; 7:8)

8. Paavali lähettää Tiituksen Korinttiin (vie ehkä "kyynelkirjeen" mukanaan, 2 Kor 12:18). Tiitus saa tilanteen rauhoittumaan.

9. Paavali lähtee Efesoksesta Troakseen, jossa oli tarkoitus tavata Tiitus (2 Kor 2:12-13)

10. Paavali lähtee Makedoniaan (= nykyinen Pohjois-Kreikka), jossa hän tapaa iloisia uutisia tuovan Tiituksen (2 Kor 2:13)

11. Makedoniasta neljäs kirje Korinttiin (= 2 Kor)

12. Paavalin kolmas käynti Korintissa (Apt 20:1-6), joka kesti kolme kuukautta

Ensimmäinen korinttilaiskirje on kirjoitettu Efesoksessa (1 Kor 16:8) vuonna 54 tai 55, Toinen korinttilaiskirje Makedoniassa vuonna 56 tai 57.

PAAVALIN TYÖTOVERIT KORINTISSA

Korintissa Paavali tutustui kristittyyn aviopariin, Priscillaan ja Aquilaan, jotka olivat Paavalin tavoin teltantekijöitä (Apt 18:1-3).

Myöhemmin Priscilla ja Aquila tapasivat Efesoksessa aleksandrialaisen Apolloksen, jolle he selittivät kristillistä uskoa. Myöhemmin Apollos lähti Korinttiin (Apt 18:24-28). Ensimmäisen korinttilaiskirjeen kirjoittamisaikana Apollos oli Paavalin seurassa Efesoksessa (1 Kor 16:12).

KORINTIN ONGELMAT

Roomalaiskirje on Paavalin uskonopillinen pääkirje. Ensimmäistä korinttilaiskirjettä voi täydellä syyllä sanoa Paavalin eettiseksi pääkirjeeksi.

Voimme sanoa, että valtaosa Korintin ongelmista johtui vääränlaisesta hengellisyyden korostamisesta. Toisella laidalla olivat ne, jotka katsoivat, ettei tämän maailman asioilla ollut enää mitään merkitystä "hengellisille", joten he saivat vapaasti tehdä syntiä, koska se ei enää vahingoittaisi heitä. Toisella laidalla taas olivat ne, jotka vaativat hyvin tiukkaa sääntöjen noudattamista, askeettisuutta, kaikesta turhasta kieltäytymistä.

Paavalin halu kirjoittaa Korintin seurakunnalle johtui erityisesti kahdesta seikasta:

1. Hän oli saanut huolestuttavia tietoja Khloen (perhe)väeltä (1 Kor 1:11)

2. Hän halusi vastata korinttilaisten kirjeessään esittämiin kysymyksiin (1 Kor 7:1)

KIRJEEN JAOTTELU

1. Alkutervehdys, 1:1-9

2. Riitaisuudet seurakunnassa, 1:10-4:21

3. Sukupuolisiveellisyys, luvut 5-7

4. Kristittyjen ja pakanoiden jumalanpalvelusateriat, luvut 8-11

5. Armolahjat, luvut 12-14

6. Ylösnousemususko, luku 15

7. Kirjeen päätös, luku 16

ALKUTERVEHDYS JA KIITOS

1 KOR 1:1-9

Paavali aloitti kirjeensä noudattaen antiikin kirjekaavaa: "X tervehtii Y:tä", mutta laajensi kaavaa huomattavasti. Yleensä alkutervehdystä seuraa Paavalin kirjeissä kiitos (vertaa Room 1:8-10, 2 Kor 1:3-4), niin tälläkin kertaa (jakeet 4-9) huolimatta Korintin seurakunnan vakavasta tilanteesta.

Paavali kutsui Korintin kristittyjä pyhiksi. Me ajattelemme herkästi, että vain erityisen hurskaita kristittyjä voi kutsua pyhiksi (ehkä tähän on vaikuttanut roomalaiskatolisen kirkon pyhimyskäytäntö). Mutta Raamatussa pyhyys ei suinkaan ole jokin asteittain kasvava ominaisuus, vaan kertakaikkinen asia, joka joko on tai sitten sitä ei ole.

Pyhällä tarkoitetaan Raamatussa jotakin, joka on erotettu Jumalalle, joka kuuluu Jumalalle, joka on Jumalan omaa. Niinpä esimerkiksi jokin esine Jerusalemin temppelissä oli pyhä, koska se oli erotettu Jumalalle. Jossain toisessa käytössä sama esine ei olisi ollut pyhä. Astia ei siis itsessään ollut pyhä, vaan Jumala pyhitti sen.

Paavali mainitsee kirjeen toisena lähettäjänä Sosteneen (jae 1). Koska häntä ei mitenkään esitellä, hänen täytyi olla korinttilaisille tuttu. Tämä johtaakin ajattelemaan, että Sostenes olisi ollut Korintin synagogan esimies (Apt 18:17), joka oli Apostolien tekojen tapahtumien jälkeen kääntynyt kristityksi. Näin ollen Paavali olisi voittanut kaksi peräkkäistä Korintin synagogan esimiestä Kristukselle, edellinen esimies Crispushan oli kääntynyt kristityksi jo Paavalin Korintin toimintajakson alkuaikoina (Apt 18:8).

Osa tutkijoista arvelee, että Sostenes olisi toiminut Paavalin kirjurina, mutta on mahdoton saada varmuutta siitä, kuka Ensimmäisen korinttilaiskirjeen Paavalin sanelun mukaan kirjoitti (vertaa 1 Kor 16:21).

JAKAANTUNUT SEURAKUNTA

1 KOR 1:10-17

Ensimmäiseksi Paavali ottaa käsittelyyn Korintin seurakunnan jakaantumisen kilpaileviin puolueisiin. Tutkijat ovat yrittäneet saada selville, millaisia nämä puolueet olivat, mutta kovin tarkkoja määrittelyjä on mahdoton tehdä.

Eniten on keskusteltu siitä, millainen oli "Kristus-puolue". Osa tutkijoista pitääkin koko puoluetta Paavalin kärjistyksenä: "Jos teidän valitsemaanne tietä jatketaan, lopulta löytyy ryhmä, joka haluaa omia itse Kristuksenkin ryhmänsä yksinoikeudeksi!" Mutta yhtä hyvin kysymyksessä voi olla samanlainen puolue kuin muutkin kolme. Nämä katsoivat olevansa Kristuksen suorassa johdossa, ilman mitään inhimillisiä johtajia.

Paavali oli saanut puolueista tietoja Khloen (perhe)väeltä. Khloe - joka tarkoittaa "Vaalea" - oli yleinen orjattaren nimi. Ilmeisesti Khloe oli vapautettu orja, ehkä kauppias, joka kävi kauppaa myös Korintissa. Onkin arveltu, ettei Khloe olisi asunut Korintissa, vaan että Paavali olisi tietoisesti valinnut tietojensa lähteeksi jonkun ulkopuolisen, ettei kukaan Korintissa olisi heti aluksi tullut leimatuksi Paavalin kätyriksi.

Mielenkiintoista on, että vielä nelisenkymmentä vuotta myöhemmin (noin vuonna 95 j.Kr. lähetetyssä) Kleemensin kirjeessä korinttilaisille mainitaan samat kolme puoluetta, vain Kristus-puolue puuttuu (47:1-4, Kleemensin kirje on suomennettuna kirjassa "Apostoliset isät"). Kovin vähän oli muuttunut sukupolven aikana!

Harhaopeille on tänäänkin tyypillistä sekä johtajien ylikorostaminen että jonkin yksittäisen opinkohdan korottaminen muiden yli, jopa niin, että muita - toisinajattelijoita - halveksutaan eikä aina pidetä edes kristittyinä. Joku valitsee keppihevosekseen armolahjat, toinen menestymisen, kolmas taas pitää kärsimyksiä ainoana oikeana Jumalan lapsen merkkinä jne.

Vaikka emme voi tietää tarkasti, millaisia nämä neljä puoluetta olivat, voimme niiden äärellä tunnistaa tiettyjä tänäänkin vaikuttavia ongelmia.

Paavali-puolue

Tänäänkin on seurakunnissa niitä, jotka haikailevat menneiden, hyvien aikojen perään. "Toista oli silloin, kun X oli vielä töissä seurakunnassa...."

Apollos-puolue

Apollos oli hyvä puhuja ja sivistynyt mies (Apt 18:24). Tänäänkin on kristittyjä, jotka vaativat ongelmien älyllisempää käsittelyä, hienompia puheita, sivistyneempiä työntekijöitä ym.

On syytä huomata, että kirjeen kirjoittamisen aikana Apollos oli Paavalin seurassa Efesoksessa ja Paavali jopa yritti saada Apollosta lähtemään Korinttiin (1 Kor 16:12). Paavali ja Apollos olivat siis syyttömiä puolueiden syntyyn; samoinhan on asianlaita usein tänäänkin.

Keefas-puolue

Tähän puolueeseen kuului ilmeisesti lähinnä Korintin juutalaiskristittyjä. He pitivät Vanhan testamentin lakia ja sen noudattamista arvossa.

Emme tiedä kävikö Pietari Korintissa (1 Kor 9:5 voisi viitata käyntiin), vai oliko tämä puolue syntynyt Pietarin oppilaiden työn seurauksena.

Kristus-puolue

Nämä olivat "tosikristittyjä", jotka eivät halunneet alistua millekään inhimilliselle auktoriteetille tai arvovallalle, vaan heillä oli suora yhteys Jumalaan.

Tänäänkin tapaa seurakunnissa kristittyjä, joiden seurassa kokee olevansa jotenkin alamittainen: "Miksei Jumala puhu minulle samalla tavalla kuin hänelle?"

KATSOKAA KRISTUKSEEN

Ainoa "lääke" näihin ongelmiin oli se, että eri puolueiden kannattajat lopettaisivat katsomisen suuriin esikuviinsa, ja alkaisivat uudelleen (1 Kor 2:2) katsoa yksin ristiinnaulittuun Kristukseen.

Paavali oli kiitollinen siitä, ettei hän ollut kastanut kuin muutaman korinttilaisen. Tuon ajan juutalaisilla rabbeilla oli myös käytäntö, että rabbin apulaiset suorittivat (proselyytti)kasteet. Jeesuskaan ei kastanut, vaan opetuslapset suorittivat kasteet (Joh 4:1-2). Ehkä Paavali oli halunnut välttää Korintissa syntynyttä tilannetta, jossa uskoonsaattajasta oli tullut liian merkittävä. Tuon ajan pakanauskonnoista tiedetään, että siellä opettajan ja oppilaan suhde oli usein hyvinkin tärkeä. Paavali halusi kristittyjen sitoutuvan Kristukseen eikä häneen. Kysymys ei siis ollut kasteen väheksymisestä tai sen arvostamisesta vasta toiselle sijalle evankeliuminjulistamisen jälkeen (jae 17).

Crispus oli Korintin synagogan esimies ja Stefanas Akhaian maakunnan ensimmäinen kristitty (1 Kor 16:15).

EI SANELU-INSPIRAATIOTA

Jae 16 paljastaa, kuinka Paavali saneli kirjeensä. Mitään "konseptia" ei tehty. Tuon ajan kirjoitustarpeet olivat hyvin kalliita, joten kysymys oli myös taloudellinen, mutta ennen kaikkea taustalla lienee ollut Paavalin tapa tehdä kirjeensä.

Jae osoittaa myös sen, ettei Raamattu ole mikään taivaasta valmiina pudonnut kirja, jonka kirjoittajat toimivat vain tahdottomina kirjureina. Raamattu on "kokonaan jumalallinen ja kokonaan inhimillinen". Jumala käytti Paavalia, mutta Paavalin persoona myös vaikutti lopputulokseen.

RISTIN HULLUTUS

1 KOR 1:18-25

Jumala valitsi haluamansa tavan pelastaa maailma (vertaa 1 Moos 3:15 ja 22). Toki Jumala olisi voinut valita toisinkin, mutta ihminen ei voi määrätä Jumalaa tässä asiassa, vaan ihmisen on hyväksyttävä Jumalan valinta. Jumalan valitsema pelastustie on kuitenkin sellainen, ettei se kerta kaikkiaan sovi ihmisten ajatteluun.

"Sana/puhe rististä" (jae 18) voidaan ymmärtää kahdella tavalla: joko se voi tarkoittaa ristin tapahtumien kuvausta tai se voi tarkoittaa sanomaa rististä, siis sen kuuluttamista, mitä ristillä tapahtui. Ehkä Paavali on tarkoittanut molempia, eikä niitä täysin voi toisistaan erottaakaan.

Juutalaisille risti oli merkki siitä, ettei Jeesus voinut olla Messias, sillä jokainen puuhun ripustettu oli kirottu (5 Moos 21:23). Kreikkalaiset taas ajattelivat jumalien olevan kaikkien tunteiden - viha, sääli yms. - yläpuolella, siksi puhe ihmisten syntien tähden kuolevasta Jumalasta oli heille täysin vieras.

Juutalaiset vaativat Jeesukselta merkkiä hänen messiaanisuudestaan (Mark 8:11). Millaista merkkiä tai ihmettä Paavalilta ja muilta alkukristityiltä vaadittiin, jää arvoitukseksi.

Vastakohtaisuudestaan huolimatta sekä pakanat että juutalaiset vaativat lopulta samaa asiaa Jumalalta: todisteita siitä, että Jumala on Jumala. Meilläkin on houkutus ryhtyä vaatimaan Jumalalta erilaisia asioita, erilaisia todisteita siitä, että se, mitä Raamatussa on kerrottu, on totta. Mutta todistus on jo annettu Golgatan ristillä (Room 8:32).

Jakeessa 19 oleva Vanhan testamentin lainaus on Jes 29:14:stä, mutta koska Paavali tapansa mukaan lainaa kohdan ulkomuistista, se ei ole kirjaimellisen tarkka, vaan siinä voidaan nähdä vaikutteita muista vastaavista Vanhan testamentin kohdista, ennen kaikkea Job 5:12-13:sta ja Ps 33:10:stä.

KÖYHIEN KIRKKO

1 KOR 1:26-31

Usein Paavali perustelee kirjeissään ajatuksensa sekä Vanhalla testamentilla että kristittyjen kokemuksilla. Näin tälläkin kertaa. Ei vain Vanha testamentti ennustuksineen, vaan myös elävä elämä oli osoittanut, ettei Jumalan pelastussuunnitelma kelvannut rikkaille ja viisaille.

Näissä jakeissa näkyy paitsi Korintin, myös koko alkukirkon seurakuntien rakenne: kristityt olivat yleensä köyhiä, monet orjia. Rikkaita ja vaikutusvaltaisia oli kyllä myös mukana, mutta vain vähän.

Rikkaus tai valta eivät sinänsä ole esteitä kristityksi tulemiselle, mutta kovin helposti niistä tulee epäjumalia, joiden saamiseksi ihminen on valmis uhraamaan mitä tahansa, myös taivasosuutensa (Matt 19:16-22).

Tämä jakso on meille myös muistutus siitä, ettei evankeliumi ollut Paavalin aikana sen houkuttelevampi "tuote" kuin nykyäänkään. Paljon maailmassa on näinä kahtena vuosituhantena muuttunut, mutta vastakkainasettelu Jumalan tahdon ja ihmisten ajatusten välillä on säilynyt.

Jos ristin evankeliumi ei kelvannut Paavalin aikana, ei se kelpaa tänäänkään. Mutta on muistettava, että joillekin se kelpasi. Ja samoin se tekee tänäänkin. On turha kuvitella, että evankeliumin "uudelleensovittamisella" se saataisiin houkuttelevammaksi. Siitä voi tulla houkuttelevampi, mutta samalla se muuttuu muuksi kuin evankeliumiksi.