Media­kirjasto

11:2-34

Yhdennessätoista luvussa Paavali käsittelee kahta Korintin seurakunnan jumalanpalveluselämässä esiintynyttä ongelmaa.

Ensiksi - jakeissa 2-16 - hän antaa ohjeita (naisten) pukeutumisesta kristittyjen kokouksissa.

Toiseksi - jakeissa 17-34 - hän käsittelee ehtoollisen oikeaa viettoa.

NAISTEN PUKEUTUMINEN JUMALANPALVELUKSISSA

1 Kor 11:2-16

Alkukristillisissä seurakunnissa oli kahdenlaisia kokoontumisia: pienempiä yksityiskodeissa tapahtuneita - meidän kotiseurojemme tyyppisiä - ja varsinaisia jumalanpalveluksia, joissa vietettiin myös ehtoollista (jae 20, jumalanpalveluksetkin pidettiin yleensä jonkun seurakuntalaisen kotona, koska kirkkorakennuksia ei vielä ollut).

Luvussa 14 (jakeessa 34) Paavali kieltää naisilta puhumisen jumalanpalveluksissa, joten luvun 11 alkupuoli liittynee lähinnä pienempiin, seuratyyppisiin tilanteisiin.

Tähän jaksoon liittyy monia ongelmia, joihin ei ole löydetty kaikkia tyydyttäviä vastauksia. Moni asia jää epävarmaksi.

Itse ongelma on selvä: joillakin Korintin naisilla oli tapana esiintyä kristittyjen kokouksissa pää paljastettuna. Myös Paavalin kanta on selvä: hän ei hyväksynyt tuota tapaa. Mutta Paavalin kannalleen esittämät perustelut ovat paikoitellen vaikeaselkoisia. Eikä Paavalin kannan soveltaminen nykyaikaan tapahdu vaivattomasti.

MIKSI NAISTEN TULI PITÄÄ PÄÄHINETTÄ?

Tuon ajan yleinen tapa oli se, että naiset kulkivat päähine päässä. Vain prostituoidut kulkivat avopäin. Juutalainen mies voi jopa kirjoittaa vaimolleen erokirjan, jos vaimo kulki hiukset hajallaan julkisesti. Sitä pidettiin aviorikokseen verrattavana syntinä. Tässä kohden Paavali liittyi tuon ajan tapoihin.

Sen sijaan juutalaiset miehet peittivät - ja yhä tänäänkin peittävät - päänsä jumalanpalveluksissa. Tässä kohden Paavali ei liittynyt oman kansansa sen aikaiseen käytäntöön.

Miksi Paavali piti naisten poikkeamista yleisestä tavasta vaarallisena? Hän vertaa pää paljaana esiintymistä pään kaljuksi ajamiseen (jae 6), joka oli orjien merkki ja rangaistus aviorikoksesta.

Kirkkoisä Tertullianus johdattaa meidät vastauksen äärelle: hänen mukaansa Korintin naiset käyttivät yleensä päähinettä, mutta seurakunnan kokouksessa rukoillessaan he hylkäsivät tuon tavan. He halusivat siis esiintyä poikkeavasti; ei naisina, vaan seurakunnan opettajina.

Tässä Paavali näki vakavan synnin: jos ihminen ei halua pysyä siinä osassa, jonka Jumala on hänelle antanut, seuraukset voivat olla vakavia. Jakeen 3 päättely ei suinkaan tarkoita, että nainen olisi samalla tavalla alamainen miehelle kuin miten Jeesus on alamainen Isälle, sillä eiväthän Kolminaisuuden eri persoonat ole eriarvoisia. Kysymys on eri tehtävistä - vertaa Fil 2:5-11 -, suostumisesta Jumalan suunnitelmiin. Ken ei halua olla osa Jumalan suunnitelmaa, ei voi olla seurakunnan opettaja.

PITÄÄKÖ NAISTEN VIELÄKIN PEITTÄÄ PÄÄNSÄ JUMALANPALVELUKSISSA

Monissa suomalaisissa herätysliikkeissä on haluttu noudattaa Paavalin pukeutumisohjeita viime vuosiin asti.

Onko Paavalin ohje ajaton vai vain tuohon aikaan ja sen tapoihin sidottu

Jakeessa 13 Paavali sanoo: "Päättäkää itse..." (-38 käännös). Hänellä ei siis ollut asiasta Herran käskyä, vertaa 1 Kor 14:37. Jakeessa 16 hän perustelee käskyään oman aikansa seurakuntien tavoilla.

Joka haluaa noudattaa Paavalin ohjetta tänäänkin, ei tee väärin. Mutta mitä ilmeisimmin ohje liittyi tuon ajan tapoihin ja käsityksiin. Tänä päivänä paljain päin kulkeva nainen ei ole pahennuksen aihe, joten seurakunnassakin nainen voi esiintyä pää paljastettuna.

Tutkijoita on myös askarruttanut jakeen 10 maininta enkeleistä. Ilmeisesti kohta selittyy siten, että Paavali ajatteli Jumalan enkelien seuraavan kristittyjen kokouksia. Heitä ei tulisi murehduttaa asiattomalla käyttäytymisellä.

Saman jakeen kreikan kielen sana "eksousia" on vuoden -92 käännöksessä käännetty paremmin ("arvonsa merkki") kuin -38 käännöksessä ("vallanalaisuuden merkki"). Kreikassa sana tarkoittaa "valtaa", mutta tässä yhteydessä on oikein kääntää se arvoon ja arvokkuuteen liittyen.

EHTOOLLISEN PITÄISI OLLA YHTEYDEN ATERIA

1 Kor 11:17-22

Paavali oli kuullut - ehkä Khloen perheväeltä (1 Kor 1:11) - ongelmista ehtoollisenvietossa. Ilmeisesti ongelmat liittyivät Korintin seurakunnan jakautumiseen keskenään kilpaileviin ryhmiin (jae 18).

Paavalin tarkoitus lienee ollut sanoa: ensiksikin olen kuullut ryhmittymistä (jae 18) ja toiseksi olen kuullut ongelmista ehtoollisenvietossa. Paavali kuitenkin unohti "toiseksi"-sanan ja niinpä jakeen 18 "ensiksi"-sana ei saa lainkaan "toiseksi"-sanaa parikseen.

Alkukristillisenä aikana oli tapana nauttia ehtoollisen yhteydessä myös tavallinen ateria - ns. rakkaudenateria (Juud 12). Todennäköisesti ensin nautittiin ehtoollisleipä, sitten varsinainen ateria ja lopuksi ehtoollisviini. Varsin pian ateria ja ehtoollisenvietto erotettiin toisistaan; yhtennä syynä tähän ovat saattaneet olla Korintin ongelmat ja Paavalin vastaus niihin.

Paavali sanoo jopa, että ehtoollinen ei rakenna Korintin kristittyjä, vaan pikemmin pahentaa heitä (jae 17). Ehtoollisen tulisi olla yhteyden ateria, mutta Korintissa siitä oli tullut seurakuntalaisten eriarvoisuutta korostava tekijä. Ilmeisesti rikkaat seurakuntalaiset eivät jaksaneet odottaa pitkään töissä viipyneitä köyhiä, vaan söivät ruokansa ja juomansa ennen köyhien tuloa. Köyhille ei jäänyt mitään ja ehtoollisen aloittaminen yhtä aikaa estyi.

Paavali korostaa, ettei tuollainen omien ruokien syöminen pienissä ryhmissä ole mikään ehtoollinen. Ruoka tulee syödä kotona, jos sitä ei voi jakaa muiden kristittyjen kanssa (jakeet 22 ja 34).

EHTOOLLISEN ASETUSSANAT

1 Kor 11:23-25

Korintin ongelmista oli yksi hyväkin seuraus: Paavali joutui opettamaan korinttilaisille ehtoollisen oikeaa viettoa ja nuo ohjeet ovat säilyneet meille asti.

Uudessa testamentissa on neljä kuvausta ehtoollisen asettamisesta: Matt 26:26-29, Mark 14:22-25, Luuk 22:15-20 ja 1 Kor 11:23-25. Paavalin kuvaus on näistä varhaisin ja se on vaikuttanut eniten meidän jumalanpalveluksemme ehtoolliskaavaan.

Paavali korostaa ehtoollisen liittoluonnetta. Ehtoollisessa Jumala teki liiton ihmiskunnan kanssa. Jo profeetta Jeremia puhui siitä, kuinka Jumala uudistaisi liittonsa kansansa kanssa (Jer 31:31-34). Tämä profetia on yksi osoitus Jeesuksen jumaluudesta.

Jakeissa 24 ja 25 on Jeesuksen sanat: "Tämä on minun ruumiini/vereni." Uskonpuhdistaja Martti Luther ei näiden sanojen vuoksi voinut yhtyä reformoidun kirkon ehtoolliskäsitykseen, joka piti ehtoollista vain muistoateriana. Toisaalta Luther ei voinut hyväksyä roomalaiskatolisen kirkon ehtoollisaineiden muuttumis- eli transsubstantiaatio-oppiakaan: sen mukaan leipä muuttuu Jeesuksen ruumiiksi ja viini vereksi.

Luther korosti sitä, että Kristus on todellisesti läsnä ehtoollisessa (reaalipreesens). Voisimme sanoa, että jälleen kerran Luther uskalsi hylätä molemmat äärilaidat ja kulkea keskitietä Jumalan ilmoituksen ohjaamana.

OIKEAT EHTOOLLISVIERAAT

1 Kor 11:26-34

Kun Suomen evankelis-luterilainen kirkko hyväksyi lasten osallistumisen ehtoolliselle, jouduttiin pohtimaan, millaiset lapset voivat osallistua ehtoolliselle.

Vaatimus ehtoollisen ymmärtämisestä havaittiin mahdottomaksi, koska ehtoollinen on salaisuus, mysteeri, jota kukaan - aikuinenkaan - ei voi kokonaan ymmärtää. Päädyttiinkin seuraavaan "ehtoon": lapsen on pystyttävä erottamaan ehtoollinen muusta syömisestä ja juomisesta.

Paavali vaati suunnilleen samaa korinttilaisilta. Jos rakkaudenateriaa ei osattu viettää oikein ehtoollisen yhteydessä, oli syötävä muualla (jae 34). Ehtoollinen on osallisuutta Kristuksen kuolemaan ja siinä saavutettuun voittoon synnistä (jae 26), siksi sitä tulee viettää sen vaatimalla arvokkuudella.

Paavali varoitti väärästä "huolettomuudesta" ehtoollisenvietossa (jae 28). Valitettavasti tätä Paavalin ohjetta on tulkittu usein väärin. Moni on ollut liiankin arka osallistumaan ehtoolliselle, ettei nauttisi sitä tuomiokseen (jae 29).

Paavalin vaatimus itsensä tutkimisesta ennen ehtoollista on aiheuttanut sen, että mekin aloitamme ehtoollisjumalanpalveluksen ripillä ja synnintunnustuksella.

Mutta kuka on oikea ehtoollisvieras? Ainakaan synnittömyys ei voi olla vaatimuksena, sillä Paavali selvästikin ajattelee, että itsensä tutkimisen lopputulos ei voi olla muu kuin oman syntisyyden toteaminen (jae 31). Pikemmin voisi sanoa, että syntisyys - ei synnittömyys - on ehto ehtoolliselle menemiselle. Vain syntiset tarvitsevat Jeesusta, eivät synnittömät.

On myös syytä huomata, että Paavali ajatteli, että ehtoollisen väärä nauttiminen johti vain ajalliseen - ei iankaikkiseen - rangaistukseen (jae 32: "...jotta meitä ei yhdessä maailman kanssa lopullisesti tuomittaisi."

Ehtoollinen on meille paitsi muistutus meidän syntisyydestämme, myös muistutus siitä, että Kristus sovitti syntimme kuolemallaan Golgatan ristillä.