Media­kirjasto

 Ensimmäinen Pietarin kirje on kiertokirje. Se on lähetetty monille, pienille kristittyjen ryhmille, ei siis yhdelle seurakunnalle niin kuin useimmat Uuden testamentin kirjeistä. Vastaanottajat asuivat Vähässä-Aasiassa, nykyisen Turkin alueella. He elivät vaihtelevissa oloissa ja olivat kohdanneet erilaisia vaikeuksia. Niinpä kirje on luonteeltaan avoin: se tarjoaa neuvoja, rohkaisua ja lohdutusta monenlaisille ihmisille. Jokainen voi löytää siitä itsensä ja oman elämäntilanteensa. Siksi tämän kirjeen edessä kannattaa pysähtyä ja pureutua syvälle sen sanomaan.

1. Pietarin kirje on todennäköisesti kirjoitettu Roomassa 60-luvun alussa, vähän ennen Pietarin marttyyrikuolemaa. Apostoli ei kuitenkaan ole itse sanellut tekstiä, koska se on kirjoitettu varsin hyvällä kreikan kielellä. Kirjeen lopussa (5:12) mainitaankin Silvanus, joka lienee muokannut Pietarin sanoman lopulliseen asuunsa. Monet tutkijat uskovat tosin että 1. Pietarin kirje olisi laadittu vasta Pietarin kuoltua, 80-90 -luvuilla. Ajatellaan myös että kirjoittaja olisi Paavalin oppilas. Uusin tutkimus korostaa kuitenkin kirjeen itsenäistä, Paavalista riippumatonta luonnetta. Yhteisiä ovat alkukirkon perinteinen opetus ja virret, joihin kirjoittaja viittaa tavan takaa. Mutta samalla siinä kuuluu vanhan apostolin lämmin ja sydämellinen ääni, jolla hän opastaa uusia kristittyjä elämään tämän maailman keskellä.Jotkut kirjeen vastaanottajista olivat kokeneet elämässään syrjintää ja vaikeuksia. Ystävät ja sukulaiset katsoivat kummissaan uutta uskovaista, joka ei osallistunut entiseen tapaan epäkristillisiin juhliin, vaan halusi elää Jumalan tahdon mukaan. Kristitty sai osakseen naureskelua, hän joutui helposti pilkanteon kohteeksi. Joillain seuduilla puhkesi suoranaisia vainojakin, vaikkeivät viralliset ja laajamittaiset kristittyjen vainot olleetkaan vielä alkaneet. Monet pelästyivät ja masentuivat. Kannattiko ollenkaan jatkaa uskossa kun siitä oli tällaiset seuraukset?Tässä tilanteessa tuntui helpolta pitää "matalaa profiilia". Ajateltiin, ettei uskon tarvitse näkyä päivittäisessä elämässä, ei sen tarvitse vaikuttaa käytännön ratkaisuihin, ei kristityn pidä poiketa ympäristöstään. "Elän niinkuin toisetkin ja varaan sunnuntaiaamupäivän uskonasioille." Toiset taas olivat rohkeita. He olivat valmiit puolustamaan uskoaan, vastaamaan herjauksiin samalla mitalla. Haluttiin näyttää sanoin ja teoin, ettei kristittyjä kannata pilkata. Nämä ihmiset pitivät uskon ulkopuolella olevia naapureitaan ja erityisesti pakanallista valtiovaltaa pahoina ja kartettavina. Tärkeintä oli pysyä itse oikealla polulla ja välttää kaikkea maailmallista.Apostoli puhuu tällaisille tavallisille ihmisille. Hän tahtoo osoittaa jokaiselle miten hienoa on olla kristitty. Saamme olla iloisia, jopa ylpeitä, siitä ihmeellisestä asemasta joka meillä on Jumalan omina lapsina. Mutta kristittynä eläminen ei johda suoraan menestykseen. Sen sijaan apostoli ohjaa meitä Kristuksen jalanjälkiin. Kristus eli niin kuin uskoi eikä luopunut uskostaan vaikeimpinakaan hetkinä. Hän ei myöskään herjannut herjaajiaan vaan rukoili heidän puolestaan. Näin hän kantoi meidän syntimme ja teki meidät Jumalan omiksi. Tälle tielle, Kristuksen seuraan, 1. Pietarin kirje johdattaa lukijoitaan. Tarjolla ei ole ihmisten arvostusta, ei rahaa eikä vaikutusvaltaa. Ennemminkin vaikeuksia, ahdistusta, kyyneliä. Mutta jo nyt saamme kokea ihmeellistä huolenpitoa, ja vaikeuksien jälkeen meitä odottaa sama päämäärä kuin Kristusta: kunnia ja kirkkaus Taivaassa, Jumalan luona.Ensimmäinen Pietarin kirje opettaa meille mitä on elää kristittynä tämän maailman keskellä. Se opettaa meitä näkemään iloa siellä missä näkyy vain surua ja masennusta, ja surua siellä missä näkyy iloa; kunniaa siellä missä näkyy häpeää ja häpeää siellä missä näemme kunniaa. Uskon silmillä näemme lepoa siellä missä on kärsimystä, ja kärsimystä siellä missä levätään. Näemme elämää siellä missä on kuolemaa ja kuolemaa siellä missä on elämää. Tätä näkemistä opettelemme nyt yhdessä Pietarin kanssa.