Media­kirjasto

Jakeet 1-5

Paavali kutsuu ruumista teltaksi, asunnoksi, jossa asutaan vain tilapäisesti. Sen vuoksi se saakin tuhoutua ja lopulta mädäntyä kuin kangas. Sillä meitä odottaa taivaassa pysyvä asunto, joka ei tuhoudu eikä ole kuolevainen. Meitä odottaa ylösnousemusruumis Taivaassa kuin vaatteena, johon saamme pukeutua Jeesuksen tullessa meitä noutamaan.

On kuitenkin muistettava yksi uskontunnustuksemme kohta: uskomme ruumiin ylösnousemisen. Miten se voi olla mahdollista, kun havaitsemme oman ruumiin kuolevaiseksi, vanhenevan ja vähitellen menettävän voimansa? Miten se voi olla mahdollista, kun ruumis mädäntyy hautaansa?

Tällaiset ajatukset näyttävät saavan tukea myös Paavalilta: ruumis on kuolevainen, mutta meitä odottaa toinen ruumis taivaassa. Ensimmäisessä korinttilaiskirjeessä Paavali on aikaisemmin selvästi sanonut, etteivät "liha ja veri voi saada omakseen Jumalan valtakuntaa" (1 Kor 15:50).

Me opetamme, että ylösnousemus on ruumiillinen, vaikkei se ole lihallinen. Meidän ruumiimme nousee haudasta ja saamme pukeutua ylösnousemusruumiiseen. Järkemme ei tätä helposti ymmärrä, mutta näin apostoli tahtoo meitä opettaa ja näin kirkko on vuosisadat opettanut: haudat aukeavat viimeisenä päivänä.

Paavali tunnustaa, että me emme halua riisuutua. On vastenmielistä seurata omaa vanhentumistaan ja nähdä kuolevaisen ruumiin menettävän voimansa. Tämä on meidän osamme täällä maan päällä: meidät riisutaan ja se ahdistaa meitä.

Meillä on kuitenkin jo osa iankaikkisuutta itsellämme: Pyhässä kasteessa olemme saaneet osaksemme Pyhän Hengen lahjan, joka on jo osa taivaallisesta perinnöstä, osa iankaikkisuutta. -92 käännöksessä puhutaan vakuudesta: Pyhän Hengen lahja on ikäänkuin takaamassa sen, että saamme loputkin taivaallisesta perinnöstä kerran omaksemme. Tarkempaa olisi kuitenkin puhua perinnön etumaksusta, jolloin käy paremmin ilmi, että Pyhän Hengen lahja ei vain takaa meille iankaikkista elämää vaan on jo osa siitä.

Jakeet 6-10

Voimme siis turvallisin mielin seurata ruumiimme vanhenemista ja kuolemista, meidän ei tarvitse takertua ikuiseen nuoruuteen. Me vaellamme vielä (vain) uskossa, emme näkemisessä. Silti voimme olla vapaat kuolemanpelosta ja keskittyä sen vuoksi elämään Jumalalle mieliksi. Meille saisi olla yhdentekevää milloin kuoleman hetki tulee, sillä jo nyt olemme vapaat kuoleman vallasta. Saamme siis tämän elämän käyttää Herramme palvelemiseen. Vaikka edessä onkin viimeinen tuomio, ei ole syytä pelkoon: Jumalan armo pätee myös viimeisellä tuomiolla. Lahjavanhurskauden varassa voimme astua tuomarin eteen.

Jakeet 11-15

Paavali puhuu kuitenkin myös sellaisesta jumalanpelosta, jota kristittyjenkin tulee tuntea. Me olemme Jumalan edessä vastuullisia. Lutherin käskynselitykset alkavat Katekismuksessa "meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa niin, että..."

Kuten Paavali on edellä (3. luvussa) vakuuttanut, hän ei kirjoita korinttilaisille suositellakseen itseään. Mutta koska Paavali julistaa evankeliumia apostolisella arvovallalla ja koska korinttilaiset ovat tulleet osallisiksi evankeliumista apostoli Paavalin julistamana, voivat evankeliumista osalliset korinttilaiset ylpeillä (tai kerskata) Paavalista!

Paavali ei tahdo kerskua näyillään, ilmestyksillään tai kielilläpuhumisellaan. Niiden varassa Paavali ei tahdo hankkia mainetta korinttilaisten silmissä, ne kuuluvat vain Paavalin omaan jumalasuhteeseen. Varmaan Paavali tahtoo tässä myös oikaista lukijoitaan, sillä armolahjat olivat Korintissa hyvin korkeassa kurssissa. Korinttilaisten keskuudessa Paavali tahtoo hoitaa apostolinvirkaansa ilman eri henkilahjoista kerskumista, selkeästi ja järkevästi.

Ne, jotka ovat tulleet siihen johtopäätökseen, että Jeesus on kuollut heidän edestään, eivät enää tahdo pitää elämäänsä omassa käytössään. Heidän elämänsä ei ole itsenäistä elämää vaan elämää Kristuksen tähden ja hänen ja samalla toisten ihmisten palveluksessa.

Jakeet 16-21

Kristitylle ei ole merkitystä sillä, onko hän tavannut Kristuksen tämän maallisen elämän aikana vai ei.

Kristuksessa (ne, jotka ovat häneen kastettuja kuuluvat Kristuksen ruumiiseen, ovat "Kristuksessa") jokainen on uusi luomus, eli ei kuulu enää tähän katoavaan maailmaan.

Jumala on sovittanut itsensä meidän kanssamme, kun Jeesus kuoli ristillä tähtemme ja sijastamme. Näin sovinto Jumalan kanssa syntyi yksin Jumalan ansiosta, kun Jumala lähetti Poikansa syntiemme sovitukseksi.

Apostolin virkana (-92 käännös vierastaa sanaa virka, osittain siksi, että sanalla on meidän aikanamme huono kaiku: virkavalta, virkaheitto...; toisaalta takana on myös teologinen käsitys siitä, että apostolilla oli kyllä Jumalan antamia tehtäviä, mutta ei varsinaista apostolin virkaa. Mutta juuri tässä Toisessa korinttilaiskirjeessä olemme saaneet huomata, miten Paavali puolustaa omaa apostolista virkaansa!) on julistaa sanomaa Jumalan pelastustyöstä: Kristus itse on tullut synniksi meidän tähtemme. Näin Jumalan viha kohtaa meidän sijastamme Jumalan omaa Poikaa.

Tätä koko maailmaa koskevaa pelastustyötä apostoli on viemässä eteenpäin: Kristus tehtiin synniksi ja Jumalan rangaistus ja viha kohtasi häntä. Kun olemme hänessä, eli häneen liitettyjä, saamme osaksemme sen vanhurskauden, jonka hän meille hankki. Ja kun apostoli (ja muut Jumalan valtuuttamat) tätä sanomaa julistavat, silloin on itse Jumala tarjoamassa jo valmiiksi tehtyä sovintoa kanssaan.