Media­kirjasto

Ei tekojen vaan Kristuksen tähden - luku 2

Ensimmäisessä luvussa kävi jo ilmi, että Paavali on varsin huolissaan seurakuntalaisistaan. Tässä luvusssa tulee hänen huolensa varsinainen syy näkyviin: kyse on pelastusopista, eli siitä, millä perusteella ihminen pääsee taivaaseen, millä perusteella hän jää sen ulkopuolelle.

Yhteisen työn merkiksi kättä 2:1-10

Paavali kertoo galatalaisille toisesta Jerusaleminmatkastaan, joka tapahtui 14 vuotta ensimmäisen Jerusaleminmatkan jälkeen. Tuolle matkalle hän lähti osallistuakseen apostolien kokoukseen, joka pidettiin Jerusalemissa vuonna 48. Myös Luukas kertoo tästä kokouksesta Apostolien tekojen 15 luvussa.

Paavalin matkaseurana olivat Barnabas ja kreikkalainen Titus, joka oli siten pakankristitty. Luukas kertoo, että  Antiokian seurakunta oli aloittanut evankeliumin julistamisen pakanoiden keskuudessa vaatimatta heidän ympärileikkaustaan. Muutamat juutalaiskristityt olivat saapuneet paikalle ja ryhtyneet vaatimaan myös pakanoilta ympärileikkausta. Tästä oli kehkeytynyt voimakas kiista, jota nyt kokoonnuttiin ratkaisemaan. Tituksen osa tällaisen laista vapaan evankeliumin elävänä esimerkkinä ei varmaan ollut helppo tällä matkalla!

Paavalin matkallelähdön takana on näky, ilmestys, jota hän ei tarkemmin esittele. Paavali ei siis ole liikkeellä omasta aloitteestaan vaan Jumalan selvästä tahdosta. Tämä lisää entisestään käsiteltävän asian painoarvoa.

Paavali kirjoittaa, että hänen matkansa tarkoituksena oli varmistaa, ettei hänen vaivannäkönsä evankeliumin hyväksi olisi ollut turhaa. Ei Paavali sitä epäillyt, että hän ei olisi Jumalan asialla, mutta hän saattoi pelätä, että kaikki johtaisi lopulta umpikujaan: juutalaiset sanoutuisivat irti pakanakristillisistä seurakunnista ja pakanakaristittyjen yhteys alkuseurakuntaan katkeaisi. Ellei Jerusalemissa olisi päästy Paavalia tyydyttävään lopputulokseen, olisi tuloksena ollut kristillisen seurakunnan hajoaminen lainomaiseen ja laista vapaaseen ryhmittymiin.  Jerusalemissa toimivat apostolit, Pietari, Jaakob ja Johannes ja alkuseurakunnan vanhimmat tulivat neuvotteluissaan Paavalin ja hänen työtovereidensa kanssa siihen tulokseen, että Paavali oli oikealla asialla ja hyväksyivät hänet työtoverikseen ja apostoliksi, joka oli oikealla asialla. Apostolien teot kertovat että päätöksen takana oli "Pyhä Henki ja me" eli apostoleilla oli täysi varmuus siitä, että heidän tekemänsä päätös oli Jumalan tahdon mukainen.

Apostolien kokous teki selvän työnjaon: evankeliumin julistaminen juutalaisille oli muiden apostolien tehtävä, Paavalin osaksi tuli evankeliumin julistaminen kaikille pakanakansoille. Samalla Paavali sitoutui muistamaan Jerusalemin köyhiä seurakuntalaisia. Monesti Paavalin kirjeissä tuleekin esille keräys, johon Paavali kehotti seurakuntalaisiaan osallistumaan, jotta Jerusalemin seurakunta saisi lahjansa.  Jerusalemin kokouksen päätös oli, että Mooseksen lain noudattaminen ei ollut pelastustie juutalaisille eikä pakanakristityille. Siksi pakanakristittyjen ei tule ympärileikkauttaa itseään.

Galatalaiskirjeen tilanteessa tämä merkitsi, että ne jotka Galatiassa olivat vaatimassa ympärileikkausta, eivät pitäneet kiinni Jerusalemin kokouksen päätöksistä, vaan toimivat niitä vastaan. Jerusalemin kokouksen näyttönä oli Titus, jota ei ympärileikattu. Siksi ne, jotka nyt saarnaavat ympärileikkauksen välttämättömyyttä, ovat ohjaamassa ihmisiä lain orjuuteen.

Pietari painostuksen alla

Vaikka ongelmat oli saatu ratkaistuksi Jerusalemissa, päätöksestä kiinipitäminen osoittautui ajan oloon ongelmalliseksi. Itsellään Pietarilla oli vaikeuksia kahdelta puolelta tulevassa painostuksessa.

Juutalaiseen tapaan kuului, että he eivät aterioineet pakanoiden kanssa. Antiokiassa oli kuitenkin uskallettu käydä yhteiseen ruokapöytään kaikkien kristittyjen kesken. Yhteinen ateria ja yhteinen Herran ehtoollinen oli merkkinä kristittyjen yhteenkuulumisesta. Kristittyjen yhteys oli ollut tärkeämpää kuin pitäminen kiinni juutalaisista tavoista ja määräyksistä.

Pietari oli myös osallistunut tällaisille aterioille. Mutta lainhurskaudesta kiinipitävät juutalaiskristityt loukkaantuivat tästä, ja saivat Pietarin ottamaan heidän kantansa huomioon siten, että hän kieltäytyi sittemmin osallistumasta tällaisille aterioille. Tähän oli johtanut siihen, että apostoli Jaakobin luo lähetettty lähetystö. Myös Barnabas ja joukko toisia juutalaiskiristittyjä menetteli samalla tavalla kuin Pietari. Tämä oli johtanut kahteen eri ehtoollispöytään: juutalaiskristityillä oli omansa, pakanakristityillä omansa.

Paavali piti tällaista soutamista ja huopaamista teeskentelynä. Jompi kumpi on varmasti väärin, joko osallistuminen yhteisille aterioille pakanoiden kanssa tai niistä kieltäytyminen. Saapuessaan Antiokiaan Paavali on täysin varma asiastaan ja jopa uskaltaa antaa Pietarille julkiset nuhteet. Aivan tarkoituksella Paavali käyttää tässä yhteydessä Pietarista hänen vanhaa nimeään Keefasta. Paavalin mielestä on täysin käsittämätöntä, että apostoli, joka on itse osallistunut yhteisiin aterioihin pakanoiden kanssa, vaatii nyt pakanoita elämään juutalaisten tavoin – eli ympärileikkauttamaan itsensä! Siihen kaikki olisi taas lopulta johtanut.

Paavali, itsekin juutalainen, tunnustaa sen arvon, mitä Israelin kansaan kuuluminen merkitsee. Juutalaiset ovat Jumalan luvattu kansa, toiset ovat syntisiä pakanoita. Tätä eroa ei Paavali kiistä. Mutta koska ihminen ei pelastu lakia noudattamalla vaan uskon kautta Kristukseen, ei pelastuksen asiassa ole väliä sillä onko juutalainen tai pakana alkuperältään Ainoa pelastustie aukeaa Kristuksen ristiltä. Tämä on yhteinen kaikille kristityille. Siksi Pietarin edustama puolinaisuus on teeskentlyä, joka vahingoittaa yhteistä evankeliumin asiaa, sen tuomaa vapautta ja sen ymmärtämäistä, että Kristuksessa Jeesuksessa me olemme yksi seurakunta, Hänessä yhteenliitettyjä.

Kristus tuli tähtemme lain kiroamaksi, kun Hänet ristiinnaulittiin meidän syntiemme tähden. Mutta samalla hän myös täytti täydellisesti lain vaaatimukset. Me olemme Kristuksen kanssa ristiinnaulittuja ja hänen kanssaan ylösnousseita. Koska Kristus on ylösnoustuaan vapaa lain kirouksesta saamme mekin olla – Jumala hyväksyi Kristuksen kuoleman rangaistukseksi meidän synneistämme. Näin olemme myös päässeet vapaaksi lain vaikutuspiiristä ja pelastuksen tieksi tulee vain armon tie, anteeksiantamuksen tie, jonka saamme uskoa itsellemme Kristuksen sovitustyön tähden. Näin meidän ei tarvitse kelvata Jumalalle noudattamalla Mooseksen lakia, Kristuksessa me kelpaamme!

Tämä asia on niin tärkeä, että Paavali jopa ojentaa Pietariakin tässä asiassa. Armon tien esteeksi ei saa tulla mikään eikä kukaan. Sillä muuta tietä ei taivaaseen ole!