Media­kirjasto

Kirje heprealaisille - luku 2

Älä halveksi pelastuksen sanaa 2:1-4

Ensimmäisessä luvussa verrattiin keskenään enkeleitä ja Jeesusta. Toinen luku alkaa heidän kauttaan tulleiden sanomien vertailulla. Enkelit olivat olleet välittäjinä vanhassa liitossa. Jumala antoi heidän välityksellään lain sanat Moosekselle ja edelleen kansalle (vrt. Ap.t. 7:38, Ap.t. 7: 53, Gal 3:19). Vaikka laki annettiin enkeleiden välityksellä, sen varsinainen laatija oli Jumala. Siksi "sana pysyi lujana" ja jokainen lain rikkomus rangaistiin.

Enkelien kautta puhuttu sana ei siis kadottanut arvoaan, vaan sitä oli ja on jokaisen ihmisen kuunneltava. Kuinka paljon tärkeämpi meidän onkaan kuunnella sitä Sanaa, jonka julisti Herra, Jumalan oma Poika! Siitä tulee ottaa tarkasti vaari, pitää kiinni ja tuoda lähelle, mitä kyseinen verbi myös merkitsee. Joka ei ole tarkkana, kulkeutuu, ajelehtii, pelastuksensa ohi.

Vaikuttaa siltä, että nykyajan yleisin suhtautuminen pelastuksen sanaan on juuri tällainen välinpitämättömyys. Jumalaa ei tarvita, tullaan toimeen muutenkin. Elämässä ajelehditaan päivästä toiseen sen syvempiä ajattelematta. Virta vie mukavasti eteenpäin, eikä ole mitään syytä kysyä reitin päämäärää.

Juuri tällaisesta Heprealaiskirjeen kirjoittaja varoittaa meitä. Kerran me emme löydä mitään pakopaikkaa, jos olemme välinpitämättöminä hylänneet meille tarjotun pelastuksen. Pojassaan Jumala on puhunut meille, että me pelastuisimme. Jos epäuskossa halveksimme sitä, meillä ei ole ketään, joka voisi auttaa meitä. Jumala on puhunut niin selvästi, että kaikki voivat sen ymmärtää. Jeesus itse julisti ensimmäiseksi pelastuksesta sanoillaan, teoillaan ja elämällään. Apostolit vahvistivat sanoman monilla ihmeteoilla, jotka Pyhä Henki vaikutti (vrt. Mark. 16: 17-18, Ap.t. 2:22, 14:3). Meille tämä kaikki on annettu Raamatussa ja samaa sanomaa edelleenkin julistetaan, että kaikki saisivat kuulla. Jakeesta 3 näkyy, että kirjoittaja ei lue itseään apostolien joukkoon. Ilmeisesti hän kuului toisen sukupolven kristittyihin.

Christus pro nobis – Kristus meidän edestämme 2:5-13

Viides jae jatkaa opetusta Jeesuksesta ikäänkuin siitä, mihin 1:13 jäi. Tuleva maailma tarkoittaa sitä uutta Jerusalemia, joka kerran laskeutuu alas taivaasta (Ilm. 21:2). Se on jo taivaassa valmiina ja kerran se on tuleva sieltä alas. Pelastus (autuus) jakeissa 1:14 ja 2:3 tarkoittaa osallisuutta tähän tulevaan maailmaan, iankaikkiseen elämään.

Jatkossa kirjoittaja lainaa psalmia 8. Siinä kiitetään Jumalaa, joka pitää huolen ihmisestä, jonka Hän on laittanut luomakunnan herraksi. Psalmi puhuu ihmislapsesta, mutta Heprealaiskirjeen kirjoittaja ihmisen pojasta tarkoittaen Jeesusta. Psalmi ylistää ihmistä lähes jumalolennoksi; "hieman jumalia vähäisempi" on sananmukainen käännös. Kreikkalaiseen Vanhaan testamenttiin kohta käännettiin "hieman enkeleitä vähäisempi". Edelleen kreikan "hieman" merkitsee myös "vähän aikaa". Näin Heprealaiskirjeen kirjoittaja on saanut "lyhyeksi aikaa aina asetit hänet enkeleitä alemmaksi". Tällä hän viittaa Kristuksen alennukseen, Jumalankin hylkäämiseen ja kuolemaan.

Kirkkaudella ja kunnialla seppelöitseminen todistaa taasen Jeesuksen ylösnousemisesta ja taivaaseenastumisesta. Kaikki on alistettu Hänen valtansa alle (vrt. Matt. 28:18, 1. Kor. 15:27). Vielä se ei ole kaikille näkyvissä. Vasta kun "tuleva maailma" ilmestyy, kaikki saavat nähdä (Fil. 2:9-11). Nyt se nähdään vain uskolla.

Seuraavaksi kirjoittaja perustelee, miksi Jeesuksen täytyi tulla enkeleitä vähäisemmäksi (hänhän tarvitsi enkelin apua, Luuk. 22:43). Hänen täytyi maistaa kuolemaa (=toinen, iankaikkinen kuolema) kaikkien edestä. Se tapahtui Jumalan armosta. Armosta kuolemaan! – Niin mieletön oli Jumalan armopäätös. Jeesus kuoli kaikkien edestä ("koko maailman autuus"), että Hän saattaisi paljon lapsia kirkkauteen, "tulevaan maailmaan". Muuta vaihtoehtoa ei ollut. Saadakseen luomansa ihmislapset takaisin itselleen, Jumalan täytyi itse ostaa heidät vapaiksi, lunastaa. Sen teki Jumalan oma Poika.

Tämä meidän pelastuksemme päämies, Jeesus, on täydellinen. Hän eli synnittömän elämän ja kuoli meidän syntisten puolesta. Tätä täydellisyyttä Jumala meiltäkin vaatii (Matt. 5:48). Kukaan ei sitä itse omista, mutta kaikille Jeesus haluaa lahjoittaa sen. Hän kutsuu meitä veljiksensä ja haluaa pyhittää meidät, so. tehdä Jumalalle kelpaaviksi, osaksi pyhää eli itseään. Vain Jeesus voi tämän tehdä, sillä ainoastaan Hänellä on tässäkin kaikki valta, antaa synnit anteeksi (vrt. Luuk. 5:21-24).

Cur Deus homo? Miksi Jumalan oli tultava ihmiseksi? 2:14-18

Koska Jeesuksen veljet ovat lihaa ja verta, tuli Hänkin niistä osalliseksi. Hän luopui jumaluudestaan (näkyvällä tavalla) ja suostui ihmisen osaan (Fil. 2:6-) sillä erotuksella, että Hän ei suostunut syntiin. Kuitenkin Hän tuli synnin seurauksen, kuoleman, alaisuuteen. Vain itse kuolemalla Hän voitti Kuoleman, so. perkeleen. Tämä on ennustettu jo 1. Moos. 3:15. Siinä käärme pistää vaimon siementä kantapäähän = perkele ajaa Jeesuksen ristille kuolemaan, ja vaimon siemen polkee rikki käärmeen pään = Jeesus tuhoaa perkeleen (vaikka sen ruumis vielä kiemurteleekin tässä maailmassa).

Jokainen meistä luonnostaan pelkää kuolemaa. Jeesus haluaisi kuitenkin vapauttaa siitä niin, että se ei orjuuttaisi koko elämäämme. Kuolema on jo voitettu. Vaikka meidän jokaisen on kerran kuoltava, niin uskoessamme Jeesukseen kuolema on vain portti taivaaseen.

Abraham on kaikkien niiden isä, joilla on sama usko Jumalaan kuin hänellä (Room. 4:16). Aabrahamin siemen tarkoittaa siis hänen jälkeläisiään, saman uskon jakajia. Heitä varten Jeesus tuli ja sovitti synnit, jotta Häneen voitaisiin uskoa.

Ihmisenä Jeesus oli täysin samojen kärsimyksien ja kiusauksien alainen kuin meistä jokainen. Kukaan ei ole kulkenut tietä, joka olisi Jeesukselle vieras. Tämän vuoksi Hän on paras auttajamme.