Media­kirjasto

Kirje heprealaisille - luku 4

Lupaus pysyy varmana 4:1-11

Edellisen luvun loppuosassa kerrottiin, kuinka Israelin kansa ei päässyt luvattuun maahan epäuskonsa tähden. Heprealaiskirjeen kirjoittaja kertoi sen varoittavaksi esimerkiksi meille (kuten myös Paavali, ks. 1. Kor. 10), ettemme mekin jäisi vaelluksessamme taipaleelle. Vielä nytkin Jumalan lupaus pysyy varmana. Nyt Jumalan lupaus koskee pääsyä Hänen lepoonsa, iankaikkiseen elämään.

Neljäs luku alkaa voimakkailla sanoilla "olkaamme siis varuillemme", tai oikeastaan "olkaamme peloissamme" (kr. fobeoo). Näin siksi, ettei vain kenellekään kävisi huonosti. Hyvä sanoma oli kerrottu ja julistettu (kr. euangelizo*) israelilaisillekin. Siis jo Vanhan testamentin aikana evankelioitiin, julistettiin Jumalan hyviä lupauksia, Hänen pelastussuunnitelmaansa. Kuitenkin tuo viesti kaikui kuuroille korville, se ei hyödyttänyt kuulijoita, koska sitä ei otettu uskossa vastaan. Ei lottovoittoakaan voida pakolla luovuttaa voittajalle, jos tämä vain itsepintaisesti kieltäytyy ottamasta sitä vastaan. Uskolla me suostumme ottamaan vastaan Jumalan meille antaman lahjan.

Egyptistä lähtenyt sukupolvi ei päässyt luvattuun maahan, Jumalan lupaamaan lepoon. Heidän epäuskonsa tähden Jumala kiivastui heihin ja vannoi heille tuomionsa. Kirjoittaja vakuuttaa lukijaseurakunnalleen, että me pääsemme kerran Jumalan lupaamaan lepoon, kunhan vain pysymme uskossa. Jumalan teot ovat olleet valmiina jo maailman perustamisesta lähtien (vrt. Matt. 25:34, 1. Piet. 1:20, Ef. 1:4). Niihin ei tarvitse lisätä mitään. Epäuskolla kadotamme ne ja uskolla omistamme ne.

Jumala itsekin lepäsi seitsemäntenä päivänä maailmankaikkeuden luomisesta. Samalla tavoin Hän on luvannut levon myös omille lapsillensa. Joosua ei johdattanut kansaa siihen lepoon, mistä nyt on kyse. Sapatinlepo viittaa jo taivaaseen. Sinne meitä ei johdata Joosua, vaan Jeesus. Juutalaisen käsityksen mukaan maailmanaikoja on seitsemän. Viimeinen on suuri maailmansapatti, levon ja autuuden aika (vrt. oppi tuhatvuotisesta valtakunnasta). Ehkä kirjoittajalla on tämä taustalla mielessään.

"Tänä päivänä" on Raamatun keskeisiä sanontoja. Aina on viimeinen päivä, huomisesta ei kukaan tiedä. Tänä päivänä ei saa paaduttaa sydäntään. Tänä päivänä Raamatun lupaukset ovat voimassa.  Jumala lepäsi teoistaan luomisen jälkeen. Meillekin luvataan lepo teoistamme Jumalan levossa. Se ei tarkoita ensisijaisesti lepäämistä, huilaamista, vaan lepoa pahoista teoistamme, syntien anteeksiantamusta. Ne eivät enää vaivaa, rasita ja masenna meitä, sillä Jumala on antanut ne Pojassaan anteeksi. Siksi "varokaamme" jäämästä epäuskoon (jae 1) ja `ahkeroikaamme' päästäksemme Jumalan lepoon (jae 11).

Energinen sana 4:12-13

Jakeet 12-13 liittävät Jumalan ja Hänen sanansa yhteen. Jo 3:12 sanottiin, että Jumala on elävä. Hänen sanansa on myös elävä ja voimallinen, aktiivinen ja vaikuttava (kr. energees). Jumala itse on sitoutunut sanaansa (vrt. Joh. 1). Jos siirrämme Raamatun sanan syrjään, niin samalla Jumala joutuu syrjään meidän elämästämme. Muualta emme voi Jumalaa löytää ja kohdata kuin Hänen sanastaan. Sana on elävä, se lahjoittaa meille iankaikkisen elämän. Se on voimallinen, se voi julistaa syntimme anteeksiannetuiksi.

Sana on myöskin kuin terävä miekka. Se tutkii meidät ja paljastaa, millaisia me olemme. Se ei paljasta vain tekosyntejämme, vaan myös salaisimmat ajatuksemme. Se tunkee lävitse ja tuo kaiken päivänvaloon. Mikään ei jää kaikkivaltiaalta Jumalalta salaan. Kaikki tulee kerran paljastetuksi ja Jumalan eteen tuomittavaksi. Vaikka sana tekee meille näin, me emme saa ylenkatsoa sitä ja torjua pois. Sillä vain se sama sana, ja yksin se, voi myös parantaa meidät miekan jäljiltä, sillä siinä sanassa Kristus asuu.

Armoistuimen eteen 4:14-16

Siksi meidän on paettava tämän Kristuksen ja Hänen sanansa turviin. Hän on ylimmäinen pappi, joka on uhrannut riittävän syntiuhrin puolestamme uhratessaan itsensä. Hän on mennyt jo edeltämme läpi taivasten Jumalan luokse kaikkein pyhimpään. Hän istuu nyt siellä Majesteetin oikealla puolella korkeuksissa (1:3). Häneen me turvaudumme, tunnustaudumme. Pidämme kiinni oikeasta uskosta, oikeasta opista ja tämän Mestarimme ylistämisestä (homologia, vrt. 3:1).  Kristus on ollut kaikessa kiusattu ja koeteltu samalla tavoin kuin me, sillä erotuksella, että Hän ei koskaan langennut syntiin. Kukaan ei ole kulkenut tietä, joka olisi Hänelle vieras. Siksi Hän on paras auttajamme ja lohduttajamme. Hän ei vain sääli ja voivottele meidän ahdistuksiamme ja murheitamme, vaan tulee niihin mukaan, itse kärsien kanssamme ja ottaen meiltä taakkamme pois.

Tämän vuoksi me saamme käydä Hänen eteensä uskalluksella, rohkeasti ja luottamuksella rukoilemaan apua. Hänen valtaistuimensa on armon istuin (vrt. Room. 3:25). Hän on luvannut meille armonsa ja laupeutensa. Konkreettisesti Kristus palvelee meitä ehtoollispöydässä.